Kirjoittaja Petri Koistinen

Käyttäytymistieteiden asiantuntija, Teollisuuden Voima Oyj


Petri Koistinen on 40-vuotias psykologi ja kauppatieteiden tohtori. Reilut viisi vuotta ovat kuluneet TVO:lla turvallisuuskulttuurin sekä inhimillisiin ja organisatorisiin tekijöihin liittyvien asioiden parissa. Sitä edeltävät vuodet kuluivat yliopistolla kouluttaen ekonomeja ja diplomi-insinöörejä ihmisten käyttäytymisen saloihin. Petri on kotoisin Itä-Suomesta ja on pikkuhiljaa tottunut satakuntalaiseen mentaliteettiin. Tosin aivan selvää ei ole, ovatko satakuntalaiset tottuneet itäsuomalaiseen vilkkauteen ja puheliaisuuteen. Vapaa-aikana Petrin löytää liikunnan tai järjestötoiminnan parista.

Ydinvoimalan yövuorossa saa torkkua 4

Touko 31

”Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi.” Me suomalaiset tunnumme sisäistäneen tämän periaatteen vähän liiankin hyvin. Tähän syynä ovat varmaan teollinen historiamme ja kulttuuriperintömme. Työelämämme tuntuu olevan täynnä erilaisia moraalisääntöjä ja rajoituksia. Nämä ovat meille niin itsestäänselvyyksiä, ettemme useimmiten edes huomaa niitä. Psykologit puhuvat näistä tiedostamattomina tekijöinä. Siis saisiko töissä olla kivaa ja voisimmeko tehdä asioita hieman helpommin?

”Voisiko töissä nukkua” – kysymys herättää hyvin nopeasti moraalisen reaktion ja automaattisen vastauksen: ”EI varmasti”. Työelämän kehittämisen ja päätöksenteon tulee kuitenkin perustua tosiasioihin, eikä perusteettomaan moralisointiin. Lue lisää »

Turvallisuutta hyvillä toimintatavoilla 1

Huhti 9

Errare humanun est - erehtyminen on inhimillistä, Cicero kiteytti jo ennen ajanlaskumme alkua ihmisen toiminnan perusluonteen. Olemme jatkuvasti alttiita tekemään virheitä sekä virheidemme seurauksille. On kuitenkin paikkoja, joissa virheille ei ole sijaa ja niissä on tehtävä kaikki mahdollinen niiden estämiseksi tai seurausten välttämiseksi. Tällaisia paikkoja ovat mm. ydinvoimalaitokset, lentokoneet, sairaalat, laivat ja isot tehtaat. Näissä on tehty valtavasti teknistä kehitystyötä toiminnan luotettavuuden lisäämiseksi. Viime vuosikymmeninä on alettu myös kehittää menettelyitä, joilla inhimillisiä virheitä voidaan vähentää. Me TVO:lla olemme aloittaneet ohjelman, jossa nämä hyvät ammattikäytännöt istutetaan osaksi jokapäiväistä toimintaamme eli työkulttuuriamme. Näitä menettelyitä on hyvin helppo soveltaa normaaliinkin elämään.

Kaikki lähtee viestinnästä. Monien virheiden takana ovat kömmähdykset tiedon perille menossa. Liian usein oletamme toisen ymmärtäneen mitä sanoimme tai jopa osanneen lukea sen toiminnastamme. Ydinvoimalaitoksella viestinnän tulee olla varmennettua ja yksikäsitteistä. Lue lisää »

Ydinvoimalaitos on hyvä työpaikka 22

Helmi 4
 

Turvallisuuden korostaminen tekee ydinvoimalasta monella tavalla ainutkertaisen työpaikan ja -yhteisön. Täällä kiinnitämme erityistä huomioita toimintamme tarkkuuteen ja huolellisuuteen. Olemme kehittäneet vuosikymmenten kuluessa menettelymme sellaisiksi, että voimme varmistaa turvallisen toiminnan kaikissa tilanteissa.

Hyvä turvallisuuskulttuuri on monessa mielessä sama kuin hyvin toimiva työyhteisö ja sen piirteissä on varmasti opittavaa monille työpaikoille. Turvallisuus menee taloudellisuuden edelle ja se on kaiken toiminnan perusta. Lue lisää »

Ydinvoima-ala on turvallisuuden edelläkävijä 23

Joulu 2

Kulttuuri on organisaatiolle kuin persoonallisuus ihmiselle. Organisaatiokulttuuri käsitteenä keksittiin 80-luvulla ja on se jälkeen vakiintunut osaksi yritysten johtamista. Persoonallisuus on melko pysyvä, mutta yrityskulttuuri on onneksi helpommin kehitettävissä. Silti tasokas turvallisuuskulttuuri ei synny hetkessä eikä itsestään, se vaatii vuosien määrätietoista työtä ja vaalimista.

Ydinvoimalassa turvallisuuskulttuurin täytyy tulla selkärangasta. Sen täytyy olla osa jokaisen jokapäiväistä toimintaa. Tsernobylin onnettomuus oli ensimmäinen, missä  syyksi tunnistettiin puutteet turvallisuuskulttuurissa. Tämän jälkeen turvallisuuskulttuuriajattelu on levinnyt turvallisuuskriittisiin organisaatioihin, joita ovat mm. ydinvoimalaitokset, ilmailu, merenkulku, kemianteollisuus, rautatiet ja terveydenhuolto. Muilla aloilla samoja asioita käsitellään usein laatujohtamisen alla.

Lue lisää »