Syys
7
Käydessäni lukiota 1970-luvun lopulla äidinkielenopettajani oli tiukka, mutta huumorintajuinen, vaativa ja samalla innostava sekä kaikin puolin mainio Airi. Lukuisista Airin opastamista ainekirjoituksista on elävästi jäänyt mieleeni aihe ”arkipäivän elämäntaitoa”, johon en tuolloin kuitenkaan tarttunut, koska elämäntaidon ymmärtäminen − tarvitsemisesta puhumattakaan − olisi edellyttänyt parin vuosikymmenen työuraa ja pitkää pankkilainaa. Sen sijaan luokkatoverilleni Mikolle, joka kantoi maailman tuskaa mielessään ja usein myös sitä julki toi, aihe tuli kuin tilauksesta.
Muistan, kuinka Airilla oli tapana lukea ja lopuksi myös analysoida parhaat aineet koko luokan kuullen. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Airi Mikon tekstiin ihastuneena luki meille tarinan, joka pyörii ajatuksissani elämän hallinnan yksinkertaisena ohjeena edelleenkin. Lue lisää »
Heinä
29
Me suomalaiset olemme perinteistä urheilukansaa. Jo olympiahistorian alkulehdiltä voimme lukea suomalaisista voittajista – painijoista, pitkän matkan juoksijoista ja keihäänheittäjistä. Kansallinen itsetuntomme on kulkenut urheilumenestyksen nousuissa ja laskuissa. Hunajaa on hiihdetty, mutta jääkiekossa on jääty karvaasti hopealle. Suomalaisen itsetunnon määrittäjiä on toki muitakin kuin urheilun voitot ja tappiot. Suomalainen kapellimestari, oopperalaulaja tai säveltäjä on maailmalla kovassa kurssissa.
Myös tekniikan ja tieteen saavutuksista voimme olla ylpeitä. Nokian puhelin on maailmankuulu ja Rapalan uistin pyytää maailman merillä ja muillakin vesillä.
Suomalaisissa menestystarinoissa riittää kertomista, ja yhteistä niille on, että moninaisissa askareissamme haluamme yksinkertaisesti olla maailman parhaita – maailmanmestareita. Kulta voitetaan, mutta hopea hävitään. Kilpailutilanteessa kukaan ei lähde tavoittelemaan toista tai kolmatta sijaa. Lue lisää »
Kesä
29
Tanskalaisen Michael Madsenin ONKALOsta ja ydinjätteen loppusijoituksesta kertova draamadokumentti ”Into Eternity” herätti toukokuun alussa järjestetyllä Suomen kiertueellaan filosofista keskustelua loppusijoituspaikkaan liittyvän tiedon säilyttämisestä ja paikan merkitsemisestä. Pitäisikö tieto paikasta säilyttää tuleville sukupolville tuhansien vuosien päähän vai olisiko paikka kenties parempi unohtaa, koska kaikkinainen merkitseminen vain lisää ihmisen mielenkiintoa ja tunkeutumisen riskiä? Niin tai näin, nykyiset säädökset edellyttävät, että Säteilyturvakeskuksen tulee järjestää loppusijoituslaitosta ja loppusijoitettuja jätteitä koskevien tietojen säilytys pysyvällä tavalla.
Kun ajatellaan ihmisen kulttuurihistoriaa taaksepäin, niin satojen tai jopa muutaman tuhannen vuoden aikajänteellä tiedon säilyttäminen tuntuu mahdolliselta. Jos tieto paikasta ja loppusijoitetusta jätteestä aikaa myötä kuitenkin katoaa, olisiko sillä merkitystä maan päällä elävien kannalta? Lue lisää »
Touko
27
Ydinvoima tuntuu olevan näinä päivinä uutisvirran kestoaiheita. Keskustelua käydään myös käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksesta, tuhansista vuosista ja jääkausista. Loppusijoituksen pitkistä aikajänteistä uutisointi on sittemmin siirtynyt yllättäen ajan loppumiseen loppusijoituksessa. YLE julkaisi hiljattain nettisivuillaan ja TV1:n aamu-uutisissa väitteen, jonka mukaan loppusijoittamisen lupa-aikataulu on liian kireä. Uutisoinnissa viitattiin Posivan loppusijoitushankkeessa toimivan tutkijan yhteydenottoon YLEen.
Totta on, että Posivan tavoitteena on jättää loppusijoituslaitoksen rakentamislupahakemus vuonna 2012. Tätä varten Posiva laati viime syksynä työ- ja elinkeinoministeriölle (TEM) ja Säteilyturvakeskukselle (STUK) rakentamislupavalmiutta koskevan selvityksen, jossa esitetään lupahakemusta varten tarvittavan dokumentaation tilanne: miltä osin hakemusaineisto on jo valmis, ja miltä osin sitä on vielä täydennettävä. Täydentämiseen liittyvä työ on puolestaan esitetty Posivan viime syksynä julkaisemassa tutkimus- kehitys ja suunnittelutyön (TKS) ohjelmassa, joka ulottuu vuoteen 2012. TKS-ohjelma, kuten Posivan muutkin raportit, on julkaistu Posivan internet-sivuilla. Lue lisää »
Huhti
26
Ilmasto lämpenee, jäätiköt sulavat, alava maailma jää merien alle. Hiilidioksidipäästöjen aiheuttamasta uhkasta on tullut osa ihmiskunnan kollektiivista kokemusta ja eloonjäämiskamppailua, joka ruoskii länsimaista päätöksentekojärjestelmää toimiin maapallon lämmönsäätelyssä. Jo muutaman asteen nousu keskilämpötilassa voi johtaa peruuttamattomiin muutoksiin miljoonien ihmisten elämässä.
Meidän suomalaisten kannalta tilanne on kuitenkin toinen. Lämpötilan noususta aiheutuvat vaikutukset ovat eri puolilla maailmaa erilaisia, eikä jäätiköiden sulamisesta aiheutuva meren pinnan nousu uhkaa Suomea samalla tavalla kuin esimerkiksi Tyynen Valtameren matalaprofiilisia saaria, jotka uhkaavat hävitä pinnan alle.
Mutta on meillä suomalaisillakin syytä huoleen. Mikäli kasvihuoneilmiö johtaa Suomen suvessa yhä piteneviin hellejaksoihin, saattavat vaikutukset olla yhteiskunnan kannalta ennalta arvaamattomia ja vaikeasti hallittavia. Otetaanpa esimerkki viime kesältä. Lue lisää »
Maalis
26
Maaliskuun alkupuolella Finlandia-talossa pidetyssä Posivan asiantuntijaseminaarissa esiteltiin yhtiömme tulevien vuosien tutkimus-, kehitys ja suunnittelutyötä. Sen tähtäimenä on loppusijoituslaitoksen rakentamislupahakemuksen jättäminen vuonna 2012. Seminaarin päätteeksi pidetyssä paneelissa asiantuntijat pohtivat sitä, kuinka monta toimivaa runsasaktiivisen jätteen/käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitosta on toiminnassa Euroopassa vuoteen 2025 mennessä. Panelisteina oli asiantuntijoita Posivasta, SKB:stä (Svensk Kärnbränselehantering Ab), OECD:n ydinenergiajärjestön ydinjätehuolto-osastosta sekä työ- ja elinkeinoministeriöstä ja Säteilyturvakeskuksesta.
Ei tainnut olla kovin suuri yllätys, että panelistien arviot loppusijoituslaitosten määrästä vaihtelivat yhdestä kolmeen. Suomen ja Ruotsin lisäksi loppusijoittajien kärkijoukkoon kuuluu myös Ranska, joka on rakentanut maanalaista tutkimuslaboratoriota Bureen, noin 200 km Pariisista itään sijaitsevalla alueella vuodesta 2000 lähtien. Sikäläisen lain mukaan loppusijoituspaikka tulee valita vuoteen 2015 mennessä ja loppusijoitus aloittaa vuonna 2025. Itse Buressa käyneenä ja tutkimuksiin sekä paikallisiin päättäjiin tutustuneena en pitäisi Ranskan aikataulua mitenkään epärealistisena. Tutkimuksia savimuodostumassa loppusijoitussyvyydellä noin 400 metrissä on tehty jo joitakin vuosia. Tulevaisuudessa tutkimuslaboratorion alueelle on tarkoitus rakentaa myös varsinaiset loppusijoitustilat. Lue lisää »
Helmi
26
Valtioneuvoston valmistautuessa kuluvan kevään aikana käsittelemään sille jätettyjä periaatepäätöshakemuksia uusien ydinvoimalaitosten rakentamiseksi, keskustelu uraanin halkaisun eduista ja haitoista lisääntyy. Varsin usein vastustamista perustellaan ”ratkaisemattomalla ydinjäteongelmalla”. Totta toki on, että missään ei ole vielä aloitettu käytetyn ydinpolttoaineen tai runsasaktiivisen ydinjätteen loppusijoitusta, mutta mielestäni argumentti ”ratkaisematon ydinjäteongelma” ei kuvaa oikealla tavalla kaikkea sitä tutkimus- ja kehitystyötä mitä viimeisten vuosikymmenten kuluessa on tehty esimerkiksi geologisen loppusijoituksen valmistelussa meillä ja muualla. Loppusijoitusta kohti ollaan menossa, mutta vielä menee toki vuosia ennen kuin polttoainenippuja sijoitetaan kapseloituna kallioon. Mutta miksi loppusijoitusta ei ole jo aloitettu, vaikka ydinvoimalaitoksia on meillä käytetty jo 30 vuotta? Lue lisää »
Tammi
29
DocPoint-dokumenttielokuvafestivaaleilla esitetään lauantaina tanskalaisen Michael Madsenin ohjaama Into Eternity- draamadokumentti. Itse olin mukana elokuvan teossa sen alkuhetkistä lähtien, kun ohjaaja lähestyi Posivaa ja allekirjoittanutta ideallaan vuonna 2006. Keskeisenä käyttövoimana elokuvalle oli se, miten tieto loppusijoituspaikasta voidaan säilyttää tuleville sukupolville sekä kysymys siitä, pitäisikö loppusijoituspaikka merkitä tahattoman tunkeutumisen estämiseksi. Elokuvassa vastausta ei tarjota ja itse jäin kaipaamaan loppusijoitusratkaisun esittelyä, mikä olisi mielestäni auttanut ymmärtämään geologisen loppusijoituksen turvallisuuteen liittyviä näkökohtia. Nyt elokuvassa jäädään pitkälti mystiikan tasolle. Lue lisää »
Marras
25
Sain joitakin vuosia sitten lahjaksi Risto Isomäen Finlandia-palkintoehdokkaanakin (2005) olleen Sarasvatin hiekkaa-kirjan. Lajityyppinä on ekologinen jännitysromaani, jossa ilmaston lämpenemisestä aiheutuva Grönlannin mannerjään valuminen mereen synnyttää megatsunamin ja vedenpaisumuksen Euroopassa. Romaanin suomalaisen päähenkilön tyttöystävä selviytyy kuitenkin hukkumiselta, koska osaa ajoissa hakeutua Pelkosenniemelle pakoon Itämeren nousuvettä.
Isomäki on vauhdissa taas. Tietokirjailijan hiljattain julkaisemaa Kosminen rakkaus vai suuri saatana -pamflettia on näyttävästi vyörytetty maamme medioissa.
Lue lisää »
Loka
30
Kun Olkiluoto vuosituhannen alussa valittiin TVO:n ja Fortumin käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituspaikaksi, tiesi päätös myös Posivan toimiston uudelleensijoitusta. Ympäristönmuutos oli väistämätön: urbaani, kansoitettu Helsinki vaihtui etäiseen, metsäiseen ja harvaan asuttuun Olkiluodon saareen.
Sittemmin Olkiluodon ympäristössä on tapahtunut silminnähden suuria muutoksia. Olkiluoto 3-yksikön rakennustyömaa on nielaissut saaren länsikärjen, keskuskonttorin paikoitusalue on laajentunut toimistorakennusten tuntumasta meren rantaan, tuulivoimalalle ja uudella vierailukeskukselle on raivattu paikat saaren etelärannalla, uusi majoituskylä on rakennettu saaren itäosaan ja maanalaisen tutkimustilan rakentaminen etenee kohti loppusijoitussyvyyttä saaren keskiosassa. Vaikka rakennustyömaat ovatkin vallanneet saaren länsiosan, metsäluonto sinnittelee rakentamattomilla alueilla. Siksi saarelle ajavan on syytä ottaa hirvistä varoittava liikennemerkki täytenä totena.
Lue lisää »
