Painaessani teekkarilakin päähäni fuksivuoden vappuna 2001 en osannut kuvitella itseäni vuosikymmenen päähän niin mielenkiintoiseen työtehtävään kuin missä nyt olen. Kaksi vuotta ydinvoimaprojektin valmistelutyötä uudessa ydinvoimayhtiössä ovat olleet nuoren diplomi-insinöörin työelämän haasteiden herkkua. Mielelläni vaikkapa monikymmenkertaistaisin työvuodet Fennovoimassa.
Tutustuin ydinvoiman turvallisuuteen käytännön tasolla jo opiskeluaikana Loviisan ydinvoimalan huoltoseisokin säteilysuojelutehtävissä. Kesä teekkarina STUKissa antoi hyvän kuvan viranomaisen valvonnan toimivuudesta. Olen päätynyt Fennovoimalle monen mutkan kautta ja tutustunut matkan varrella läheisesti muihinkin energiantuotantotapoihin. Mm. niiden kautta saamieni kokemusten perusteella luotan ydinvoimaan ja siksi haluan ydinvoiman parissa työskennellä.
Ennen ydinvoima-alalle siirtymistä työskentelin biovoimalaitoksen suunnitteluprojektissa. Kun kytket hotellihuoneen lampun palaamaan Tallinnassa, osa lampun tarvitsemasta sähköstä on tuotettu läheisellä biovoimalaitoksella, jonka tekniseen suunnitteluun olen antanut satojen työtuntien panoksen. Sähköä tuodaan Virosta Suomeen, joten tuontisähköstä (jota tuotetaan Virossa pääosin palavakivellä) osa on myös suomalaisella suunnittelutyöllä rakennetun biolaitoksen tuottaman ekosähkön tuontia suomalaisten käyttöön. Arvomaailmassani sillä on suuri merkitys.
Olen työskennellyt energiakuvioissa myös Vietnamissa, jossa toimin suomalaisen suunnitteluyrityksen vetämässä hiilivoimalaitosprojektissa. Vaikka hiilivoima oli jo noina päivinä kirosana, huomioin insinöörin järkivihreydellä kehitysmaan reaaliset vaihtoehdot ja kivenheiton matkan päästä saatavilla olevat kivihiilivarannot ja päädyin henkilökohtaisella tasolla hyväksymään tämän teknologian niissä olosuhteissa.Tuolloin vaihtoehtona 40 %:n hyötysuhteella toimivan uuden hiilivoimalaitoksen rakentamiselle oli sähköntuotanto 50 vuotta vanhalla laitoksella, jonka hyötysuhde oli säälittävän huonot 15 %. Energiatekniikan insinöörinä en voisi mitenkään hyväksyä jälkimmäistä vaihtoehtoa. Mielestäni meillä länsimaissa ei kuitenkaan ole tekosyitä, joiden varjolla voisimme enää käyttää saastuttavia fossiilisia energiantuotantomuotoja.
Kaikkia päästöttömiä energiantuotantomuotoja tarvitaan joka tapauksessa vastaamaan ilmastohaasteisiin. Kuitenkin on muistettava monesti toistettu asia: ydinvoima on kaikkiin muihin energiamuotoihin verrattuna tavattoman tehokas − minimaaliset päästöt ja valtavat tehot.
Valitettavasti on niin, että vaikka työskentelisin loppuelämäni pelkästään biovoimalaitosprojektien parissa, ehtisin saada valmiiksi ehkä parikymmentä projektia, joiden vaikutukset päästöjen vähentämisessä olisivat melko pienet. Yksi iso, nykyaikainen ydinvoimala tuottaa sähköä puolestaan niin paljon, että sillä korvataan jo monta saastuttavaa hiilivoimalaa. Fennovoiman voimalaitosinsinöörin työpaikkailmoitus tuli samoihin aikoihin kun pohdin näitä arvoja, joten siirtymispäätöksen tekeminen oli helppoa.
Huomaan Vietnamin-projektista tuttua asettelua myös nykyisessä tilanteessa; huonompi vaihtoehto Fennovoiman ydinvoimalahankkeelle on se, että sähkön suhteen aliomavaraiset Fennovoiman omistajat ostavat tarvitsemansa sähkön kalliimmalla hinnalla markkinoilta, joilla kaupataan myös fossiilisilla polttoaineilla tuotettua sähköä. Jottei tämä jälkimmäinen tilanne jatkuisi, tulen antamaan tuhansien työtuntien panoksen, jotta kymmenet omistajamme saavat tarvitsemaansa sähköä päästöttömästi ja kilpailukykynsä tueksi järkevillä hinnoilla.
