Vähentääkö ydinvoima päästöjä I?
Aiheesta löytyy valtavasti kirjoituksia kyberavaruudesta. Villeimmät sedät kertovat ydinsähkön jopa lisäävän kasvihuonekaasupäästöjä (perustelut katoavat kylläkin hämärän peittoon).
Toiset, ydinvoimaa vahvasti puoltavat kannanotot puolestaan lyttäävät kaikki muut vaihtoehdot maanrakoon ja omalta osaltaan maalaavat varsin mustavalkoista maailmaa.
Ennen kuin ydinvoiman varsinaisia päästönvähennyksiä (EU:n sisällä) voidaan tarkastella, täytyy ymmärtää perusasiat. Päästökauppa, päästökauppa ja päästökauppa.
Päästökaupan tarkoituksena on luoda katto tiettyjen sektorien päästöille ja alentaa sitä vuosittain. Päästökaton madaltuessa vuosittain, päästöoikeuksista (hiilidioksiditonneista) tulee yhä arvokkaampia ja eniten saastuttavan tuotannon on kansantaloudellisesti järkevintä järjestää tuotantoaan uudelleen puhtaampaan suuntaan.
Siten uusi ydinvoimala EU:n alueella ei suoranaisesti vähennä päästöjä, sillä sen syrjäyttämä kapasiteetti (vaikkapa hiilivoima) ja siten päästöoikeudet, siirtyy muiden toimijoiden (mahdollisesti toiseen maahan) käytettäväksi.
Tämä perusasia on seikka joka monelta unohtuu päästöistä puhuttaessa. EU:n sisäisessä ylikansallisessa järjestelmässä päästöt saattavat jopa lisääntyä (väliaikaisesti) jollain alueella, mutta trendi on kuitenkin kokonaisuudessaan aleneva. Onkin surullisen hupaisaa nähdä kansallisilla tasoilla yrityksiä mikromanageerata energiantuotantoa, kun sen vaikutus on päästöjen tasoon pyöreä nolla ja kustannusten osalta mahdollisesti merkittävä.
Jälleen kerran on ollut pitkä viikko ja eilinen ilta enkä näytä pääsevän asiaan ydinvoiman päästöistä. Tarkoituksenani oli puhua myös ydinvoimalan ominaispäästöistä (CO2 t/MWh), mutta taisinkin ajautua liiaksi perusasioihin. Väsyttää sen verran, että länttään otsikkoon tyylikkäästi ykkösen eteen ja jatkan aiheesta lähipäivinä. Aiheesta löytyy paljon hyviäkin kirjoituksia ja yksi sellainen löytyy Gaian blogista. Jatko-osaa odotellessa käykääpä siellä
[...] syksyllä jutun ydinvoiman päästöjenvähentämiskyvystä jota uhkasin jatkaa ”lähipäivinä”. Kirjoituksessa käsittelin päästöttömän tuotannon [...]