Kärpäsenä katossa eduskunnan ydinvoimakäsittelyssä
Valtioneuvoston esittämät TVO:n ja Fennovoiman ydinvoimalaitosten lupahakemukset olivat tiistaina eduskunnan käsiteltävänä. Eduskuntakäsittely on luonnollisesti tärkeä osa sovittuja menettelytapoja jonka aikana mietteitään voi tilittää koko kansanedustajalaitoksen edessä. Ydinvoiman ollessa kyseessä, löytyi puhujilta varsin näyttäviä verbaalisia latauksia tuntojansa kuvaamaan.
”Työministeri marssii mielenosoituksessa hallitusta vastaan”, ”Periaatteet voi myydä vain kerran” ja ”Energiapolitiikan Molotov-Ribbentrop-linja” kertovat omaa viestiään varsin värikkäänä velloneesta keskustelusta. Käsittelyssä noudatettiin retoriikasta huolimatta varsin tarkasti ennakoituja asetelmia.
Vanhanen esitteli lupahakemukset ja Pekkarinen ja Kalli komppasivat lisäydinvoiman ja uusiutuvan tarvetta. Päästövähennystavoitteista halutaan pitää kiinni teollisuuden kilpailukykyä unohtamatta. ”Moni poimisi karvaalta maistuvat marjat pois. Monelle ydinvoimaratkaisu on tällainen karvas marja, osalle uusiutuvan energian rahoitus maistuu karvaalta. Jos kaikki poimitaan pois, pohjalle ei jää mitään”.
Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa jatkettiin siitä mihin keskusta jäi. Jos keskustan painotus oli uusiutuvan merkityksessä, kokoomuksella se oli markkinaehtoisuudessa ja ydinvoimassa.
Demarit ottivat puolestaan esille Fortumin joka jäi ilman lupaa. Ryhmäpuheenvuorossa tiedusteltiin millä perustein ”sähköntuotantonsa moitteettomasti hoitanut valtionyhtiö Fortum on jätetty ulos?”. Ydinvoima nähtiin tärkeänä joskin ”ylimenokauden” tuotantomuotona.
Vasemmistoliitto äityi arvostelemaan esitystä vähintäänkin vastuuttomaksi. Vaihtoehdoksi tarjottiin vanhaa tuttua ”uusiutuvaa ja energiansäästöä”.
Vihreille lankesi epäkiitollinen tehtävä – oman hallituksensa arvostelu sekä ankaran kritiikin vastanotto oppositiolta. Edelliseen tarjottiin pitkälti vasemmiston ehdottamaa keinoa jälkimmäiseen järjestäytymistä uusia voimalaitoksia vastaan äänestyksen koettaessa.
Rkp puolestaan taiteili hallituspuolueen roolissa esityksen takana sekä arvostellen sitä epäsuorasti. Ydinvoiman ollessa ”omantunnon” kysymys, ei rkp:llä ole yhtenäistä kantaa ydinvoimakysymyksessä.
Kristillisillä ja perussuomalaisilla ei myöskään vaikuttanut olevan yhtenäistä kantaa. Molemmat ilmaisivat huolensa niin turvallisuudesta kuin työpaikoista ja hyvinvoinnistakin.
Auringon alla ei siis juuri mitään uutta. Käsittely jatkuu valiokunnissa ja tullee äänestykseen kesäkuun lopulla.
Mikä on Lauri kantasi, oliko valiokuntien määrä nyt oikea ja kaikki oleelliset valiokunnat mukana?
Toinen kysymys: paljonko aikaa tulisi käyttää asian käsittelemiseen? Kunnon käsittely vai kesälomien alta pois?
Lainaus kirjoituksista:
1) “Ydinjäteongelma on täysin ratkaisematta !
2) Rikostutkimusvaatimus lupien valmistelusta ?
3) 1 – 2 – 3 – 4 uutta ydinvoimalaa / 2 lupaa ?
Sinikka Tyynelä, Jyväskylä | H.S. 15.5.2010 9:41
Johan Swahn, tekniikan tohtori, ruotsalaisen MKG:n johtaja :
http://www.greenpeace.org/finland/fi/dokumentit/100000vuottaTiivistelma
Ydinjätteen loppusijoitushanke nojaa vahvasti oletukseen, jonka mukaan kuparikapselit kestäisivät 100 000 vuotta. Oletusta perustellaan sillä, että pohjaveden jätehaudassa uskotaan muuttuvan hapettomaksi kymmenkunta vuotta sulkemisen jälkeen ja pysyvän hapettomana. Kuparin on ajateltu kestävän korroosiota erittäin hyvin hapettomissa oloissa. Peruskalliossa on kuitenkin vilkas bakteeritoiminta ja kemialliset olosuhteet voivat muuttua. Mm. sulfiittien ja vedyn muodostuminen voi nopeuttaa kuparin korroosiota.
Jos tulokset pitävät paikkansa, kuparikapselit voisivat tuhoutua korroosion seurauksena jo ensimmäisten tuhannen vuoden aikana. Kun huomioidaan vielä reaktiossa muodostuvan vedyn vaikutus kuparin kestävyyteen, voisi korroosio tapahtua sadoissa vuosissa.
Tämä tieto yksin riittää asettamaan koko loppusijoitussuunnitelman kyseenalaiseksi..
Valtioneuvosto edellyttää Suomessa, että ydinjätehaudan on oltava avattavissa koska vain. Tätä vaatimusta on täysin mahdoton täyttää, sillä seuraavien 120 000 vuoden aikana loppusijoituspaikka tulee olemaan mannerjäätikön tai veden peitossa noin 40 000 tuhannen vuoden ajan, ilman että sen kehitystä voitaisiin mitenkään hallita.”
Yksi tärkeä syy olla huolissaan ydinjätteen loppusijoitussuunnitelmista on niihin liittyvä suuri riski siitä, että Suomesta tulee Euroopan ydinjätteen loppusijoituspaikka. Eurooppalaisessa keskustelussa Suomi nähdään helposti harvaanasuttuna ja syrjäisenä maana, joka on jo vuosia ylpeillyt ratkaisseensa ydinjäteongelman. Esim. Ruotsin entinen ulkoministeri Hans Blix on puhunut muutamasta alueellisesta ydinjätehaudasta ratkaisuna Euroopan ydinjätteille.
Saksalainen E.ON on jo laittamassa ydinjätteensä Suomen kallioperään, samalla kun ydinjäteongelma on täysin ratkaisematta.
Ydinvoimaluvat täytyy käsitellä uudelleen seuraavien eduskuntavaalien jälkeen :
Suomi on nyt koko historiansa vaarallisimmassa pakkoraossa !
–
2) Rikostutkimusvaatimus lupien valmistelusta ?
Sinikka Tyynelä, Jyväskylä | 15.5.2010 11:49
Suomi on heräämässä painajaiseen !
Vanhasen KMS/Nova/Nuorisosäätiö/RAY – JALLITUSHALLITUS on kaatuessaankin valmis langettamaan kansalleen ja tuleville sukupolville ratkaisematonta loppulaskua !
Lupapäätösten valmistelun ja esteellisyyden kannalta keskeistä eduskunnan talousvaliokuntaa johtava Jouko Skinnari sanoo edustavansa kotikaupunkinsa energiayhtiön johdossa lahtelaisia, joiden asioita hänet on valittu eduskuntaan hoitamaan. Esteellisyyden este on hänen mukaansa sekin, ettei hän omista ydinvoimalupaa hakeneen Fennovoiman omistajiin kuuluvan lahtelaisyhtiön osakkeita.
- Edustaako Skinnari todella lahtelaisia, jos suurin osa kansalaisista vastustaa ydinvoimaa ?
Talousvaliokunnan jäsenistä Miapetra Kumpula-Natrin (SDP) puoliso on Fennovoiman yhteiskuntasuhdejohtaja. Kumpula-Natri kuuluu Vaasan Sähkön hallitukseen, jolla on taas yhteys Teollisuuden Voimaan. Päivi Lipposen (SDP) puoliso, entinen pääministeri Paavo Lipponen on puolestaan neuvonantajana Pohjolan Voimassa, joka omistaa ydinvoimayhtiö Teollisuuden Voimaa.
Myös kokoomuksen Petteri Orpo istuu kaupungin omistaman energiayhtiön, Turku Energian hallituksessa. Turku Energia omistaa palan Fennovoimasta.
Sekä Petteri Orpo että Toimi Kankaanniemi (kd.) edustavat myös S-ryhmän alueosuuskaupoissa.
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK on Fennovoiman omistaja.
Marjo Matikainen-Kallströmin (kok.) mies puolestaan työskentelee Fortumille.
Fennovoiman osakkaana on mm. Jyväskylä ja iso osa kaupan keskusliikkeitä.
Esteellisyyksien tonkiminen jää medialle.
Näin se Suomen Vanhasen KMS/Nova/Nuorisosäätiö/RAY – JALLITUSHALLITUS toimii :
Suomi ui korruptiossa korviaan myöten.
Hallitus olisi pitänyt hajottaa ja vaihtaa aikapäivää sitten !
Ilman perustuslakituomioistuinta Suomesta puuttuu nyt kaikki oikeusvaltion periaatteet.
Mitä pitäisi tehdä ?
Vähintään rikostutkimusvaatimus ydinvoimalupien valmistelusta ja päätöksenteon esteellisyydestä !
Ylivoimainen enemmistö suomalaisista vastustaa lisäydinvoimaa ja ristiinnaitujen, vastoin kilpailulainsäädäntöä toimivien ydinvoimayhtiöiden tukemista kansantalouden kokonaisedun kustannuksella yksityisten puolueyhtiöiden tai toimintansa yhtiöiksi muuttaneiden entisten kansanedustajien/ministereitten (= mm. Paavo Lipponen) piikkiin !
–
3) …TEM – virkamies Taisto Turunen käryää Fennovoiman valmistelussa !
Ei siis ihme, että Pekkarisen aikaisemassa virastopalossa taisi tuhoutua myös Suomen ainoa Atomienergialaki ?
Jääväämättä itseään käryävä TEM-ministeri Pekkarinen sen sijaan porskuttelee täyttä vauhtia lisäydinvoiman ja Vuotoksen vanavedessä uudeksi pääministeriksi ?
3 uutta ydinvoimalaa vaatineen kokoomuksen ylimpänä suomalaisena oikeusoppineena puhemies Niinistö heiluttamassa tahtipuikkoa ” pukki kaalimaan vartijana – maan tavan mukaan ” ja vakuuttaa, että ” Ei esteellisyyksiä ydinvoimalupapäätöksissä ” / http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiik ka/2010/05…nvoimapaatoksissa_1665583.h tml
(Kansan ylivoimainen enemmistö vastustaa ydinvoiman lisärakentamista ! -Edes Sauli Niinistö ei kunnioita kansakunnan mielipidettää, vaan saivartelee lillukanvarsia !)
Ei ihme, jos myös valtioneuvoston kanslia käryää ja sielläkin taitaa olla pian palokunta sammuttamassa koko virastoa ?
Näin se Suomen Vanhasen KMS/Nova/Nuorisosäätiö/RAY – JALLITUSHALLITUS toimii : !
- kansan tahdosta piittaamatta omaan pussiin pelkästään ylimmän kokoomuksen laillisuusvalvoja Niinistön siunauksella !
Ai niin ?
Media ei ole edes kerennyt vielä selvittämään valtiovarainministeri Kataisen, puolustusministeri Häkämiehen tai edes Paula Lehtomäen Neitsytsaarien tukiyhdistyksen taustoja viime eduskuntavaaleissa ?
3 uutta ydinvoimalaa vaatinut kokoomus on luikahtanut kuin koira veräjästä koko vaalirahasopasta ?
Ainakin hallituksen ydinvoimalupaäänestyksessä Häkämies ja Lehtomäki jääväsivät itsensä ja Stubb poistui paikalta !
Kokoomuksen vaalirahoitus on puolueen ylimmän laillisuusvalvoja Niinistön siunauksella ilmeisesti kuopattu outoon kumpuun ja/tai E.ON:in saksalaisiin ydinjätteisiin ?
Kansalle ei ole edes kerrottu onko Fennovoiman ydinvoimalupa itse asiassa yksi 2500 MW.n voimala vai kaksi pienempää : – ne kokoomuksen vaatimat kolme ydinvoimalaa ilman ydinjätteen loppusijoitusratkaisua ?
Huh hellettä ?
Jari, edustajat itse ovat parhaita arvioimaan kuinka pitkään lupia tulisi käsitellä. Minä en lähde heitä työssään neuvomaan ja pidän erittäin tärkeänä sitä, että tämä prosessi käsitellään demokraattiselle päätöksentekojärjestelmälle kuuluvalla arvokkuudella.
Jans, Tukholman teknisen korkeakoulun (KTH) tutkijat ovat esittäneet arvioita, joiden mukaan kupari voisi syöpyä nopeasti myös hapettomissa olosuhteissa. KTH:n tutkimusjärjestelyt ovat olleet epäselvät eikä tutkimusta ole pystytty toistamaan. Posiva ja Ruotsin ydinjätehuoltoyhtiö SKB ovat tutkineet kuparin käyttäytymistä vuosikymmenten ajan: puhdas, hapeton kupari kestää hyvin korroosiota kallioperän hapettomissa olosuhteissa. Huolimatta edellä mainitusta, Posiva on SKB:n kanssa aloittanut syksyllä 2009 tutkimukset, joilla yritetään toistaa KTH:n kokeet. Tutkimuksen toteutuksesta vastaa VTT. Toistaiseksi ei näytä siltä, että esittämäsi väitteet pitäisivät paikkaansa. On tärkeä myös muistaa, että kupari on vain yksi monesta mekanismistä joka suojaa ympäröivää maailmaa käytetyltä polttoaineelta. Ne haudataan 400m syvyyteen ja luolasto täytetään bentoniittisavella sekä betonilla.
Suomen laki kieltää ydinjätteen tuonnin ja viennin. Epäilysi Suomesta maailman ”ydinjätekaatopaikkana” ovat sen suhteen täysin aiheettomia.
Mitä kysymykseesi päättäjien jääviyteen tulee, on mielestäni aihe keksimällä keksitty, kun kunnon argumentteja ei ole. Jos mainitsemasi ”kytkökset” tulisi todella ottaa huomioon, luulen että koko kansanedustuslaitos halvaantuisi, sillä valtaosalla edustajista on yhteyksiä elinkeinoelämään heidän yhteiskunnallisesta aktiivisuudestaan johtuen. Esimerkiksi valtakunnan ylin oikeusviranomainen oikeuskansleri Jaakko Jonkka ei näe ongelmaa kokoomuksen tai keskustan ydinvoimayhtiöiltä saamissa tuissa. Eihän tukijärjestelmässä ongelmaa ole vaan siinä jos tukeen liitetään ehto.
Viimeiseksi, enemmistö Suomalaisista tukee hallituksen esittämää energiapakettia. Joten en näe tässäkään suhteessa mitään legimiteettiongelmaa.
Ehkä sen voisi todeta, mihin valiokuntiin asia eduskunnassa menee ja millä aikataululla. Täysistunnon (11.5.) pöytäkirjan mukaan
“Puhemiesneuvosto ehdottaa, että asia lähetetään talousvaliokuntaan, jolle ympäristövaliokunnan on annettava lausunto ja jolle hallintovaliokunta, maa- ja metsätalousvaliokunta, sosiaali- ja terveysvaliokunta, työelämä- ja tasa-arvovaliokunta sekä tulevaisuusvaliokunta voivat antaa lausunnon viimeistään 10.6.2010.”
Eli talousvaliokunta tekee mietinnön ja viisi muuta valiokuntaa antavat tälle lausunnon. Täysistuntohan sitten asiasta äänestää, kun asia on siihen valmis. Ilmeisesti eduskunta pyrkii saamaan asian valmiiksi ennen kesälomia.
Kuulemiset eduskunnan valiokunnissa ovat jo alkaneet, joten nelisen viikkoa on lausuntoa antavilla valiokunnilla käsittelyaikaa. Talousvaliokunnalla sitten vähän enemmän.