Tiedot

  • 11.07.2012
  • 07:18
  • Joulupukki
0

Joulupukin kesäterveiset nousevan auringon maasta

Hei 11

Joulupukin työssä on se etu, että siinä näkee maailmaa. Matkailu avartaa, tuo ymmärrystä ja sitä rataa, mutta ymmärrys lisää usein myös tuskaa. Voisinpa kertoa muutaman viikon takaisesta Japanin matkastani, ja siitä, kuinka vaikeassa tienhaarassa maan energiapolitiikan päättäjät tällä hetkellä ovat.


Ensimmäiseksi silmääni pisti paikallisen työ- ja elinkeinoministeriön pimeät käytävät. Kesäkuun puoliväli on suuressa osaa Japania sadekautta jolloin jäähdytyksen tarve on huomattavasti kuukautta myöhemmin alkavaa hellekautta pienempi. Energiansäästökohteita ja tehokkuustoimenpiteitä onkin otettu reilusti käyyöön, kun 30 prosenttia Japanin sähköntuotannosta on ajettu alas Fukushiman onnettomuuden seurauksena. Jo ennen onnettomuutta kesäkaudella valkokaulustyöläisten pukukoodiin on kuulunut kravaatista luopuminen jäähdytyksen tarpeen hillitsemiseksi.
Joulupukki havaitsi myös, että ilmastoasiat ovat siirtyneet kauas prioriteettilistan kärjestä. Ydinvoima ja siitä luopuminen ovat ne energiapolitiikan kuumat aiheet nousevan auringon maassa. Mikäli ydinvoimalaitokset pysyisivät kaikki poissa pelistä Japanin vuotuiset kasvihuonekaasupäästöt olisivat noin 10-15 prosenttia korkeammat maan ympäristöministeriön mukaan. Se vastaisi Suomen 2,5 vuoden päästöjä.
Erityisen kiinnostuneita paikalliset herrat ja rouvat olivat Joulupukin kotimaan käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitushankkeesta sekä sähkön ja lämmön yhteistuotannosta ja kaukolämmöstä.
Uusiutuvaa energiaa tulee myös lisää kovaa vauhtia, mutta mittakaava on auttamattoman suuri. Kävinpä aiemmin tänä vuonna belgialaisessa nesteytetyn maakaasun (LNG) terminaalissa. Siellä liikenne oli pudonnut kolmannekseen aikaisemmasta Nipponin energianälkäisen talouden houkutellessa toistaiseksi varsin vähälukuista LNG-laivastoa puoleensa korvatakseen sammuneiden ydinvoimalaitosten jättämän energiavajeen. Yhden arvion mukaan kohonneiden polttoainekustannusten myötä (kaikkien 50 reaktorin ollessa pois käytöstä) Japani maksaa noin 100 miljoonaa dollaria päivässä ylimääräistä. Osittain tästä syystä Japani ilmoittikin ensimmäisestä alijäämäisestä vaihtotaseesta sitten 1980-luvun alun.
Paljon risuja saanut ydinvoimateollisuus on todellisessa suosion aallonpohjassa – hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan n. 70 prosenttia japanilaisista haluaisi eroon ydinvoimasta kokonaan 2030-lukuun mennessä. Poliitikot joutuvat toisaalta sovittelemaan tämän todellisuuden, mutta myös taloudellisten ja fyysisten realiteettien kanssa.
Päätöksentekijän näkökulmasta edessä ei kuin huonoja ja vähemmän huonoja vaihtoehtoja. Tästä käy hyvin esimerkiksi hiljattain käynnistetyt Ohin kaksi reaktoria, jotka sytyttivät japanilaisittain huomattavia mielenosoituksia niin laitospaikkakunnalla kuin Tokiossakin.
Oli ydinvoima-alan tulevaisuus Japanissa mikä hyvänsä, siitä vastuussa oleville päättäjille ei ole luvassa aikaista joulua.

Muita aiheeseen liittyviä kirjoituksia

tilaa kommentit RSS-syötteenä

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu

Ole hyvä ja kommentoi

*

* nämä ovat pakollisia kenttiä