Ei kai me olla ensimmäisiä!?
Me suomalaiset olemme perinteistä urheilukansaa. Jo olympiahistorian alkulehdiltä voimme lukea suomalaisista voittajista – painijoista, pitkän matkan juoksijoista ja keihäänheittäjistä. Kansallinen itsetuntomme on kulkenut urheilumenestyksen nousuissa ja laskuissa. Hunajaa on hiihdetty, mutta jääkiekossa on jääty karvaasti hopealle. Suomalaisen itsetunnon määrittäjiä on toki muitakin kuin urheilun voitot ja tappiot. Suomalainen kapellimestari, oopperalaulaja tai säveltäjä on maailmalla kovassa kurssissa.
Myös tekniikan ja tieteen saavutuksista voimme olla ylpeitä. Nokian puhelin on maailmankuulu ja Rapalan uistin pyytää maailman merillä ja muillakin vesillä.
Suomalaisissa menestystarinoissa riittää kertomista, ja yhteistä niille on, että moninaisissa askareissamme haluamme yksinkertaisesti olla maailman parhaita – maailmanmestareita. Kulta voitetaan, mutta hopea hävitään. Kilpailutilanteessa kukaan ei lähde tavoittelemaan toista tai kolmatta sijaa.
Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksessa perinteinen kilpailufilosofia ei näytä kuitenkaan toimivan. Ensimmäisiä ei haluta olla, hopeastakaan ei olisi niin väliä ja pistesijakin tuntuisi tyydyttävän.
Ydinjätekeskusteluissa kumpuaakin toistuvasti kysymys: ei kai me olla ensimmäisiä, eihän?
Loppusijoitussuunnitelmien pitkistä aikajänteistä johtuen ykköstilan osoittaminen on vaikeaa ja maakohtainen edistyminen loppusijoituksen eri osa-alueilla onkin erilaista. Suomi kuuluu kiistämättä ydinjätehuollon kärkimaihin, mutta esimerkiksi Ruotsissa ollaan pitkään oltu edellä loppusijoitustekniikkaan liittyvässä tutkimus- ja kehitystyössä. Meillä vahvin osaaminen liittyy kallioperätutkimuksiin ja tähän liittyen on kehitetty teknisiä innovaatioita muun muassa alhaisten kalliovesivirtausten mittaamiseen ja paineenalaisten näytteiden keräämiseen satojen metrien syvyyksistä.
Loppusijoitukseen liittyvää erilaista osaamista Ruotsissa ja Suomessa on osattu hyödyntää jo pitkään. Ruotsin SKB:n (Svensk Kärnbränslehantering Ab) ja Posiva solmivat ensimmäisen yhteistyötä määrittelevän sopimuksen vuonna 2001. Nyt kumpikin yhtiö on valmistautumassa loppusijoituslaitoksen rakentamislupahakemuksen jättämiseen, SKB kuluvan vuoden loppuun mennessä, Posiva vuonna 2012. Loppusijoittaminen aloittamisessa Posiva tähtää vuoteen 2020, SKB:n aikataulu näyttää viittaavan myöhempään, vuosille 2023–2024.
Perinteisesti Ruotsi on ollut meitä edellä monissa asioissa. Jääkiekossa ei ole ollut mitään katkerampaa kuin hävitä kulta Ruotsille eikä toisaalta mitään sen makeampaa kuin sen voittaminen. Toki muitakin esimerkkejä Ruotsin etevämmyydestä löytyy kuin jääkiekosta, vaikka erot siinä ovat jo tasoittuneet. Ruotsin mallista on meille aikoinaan omaksuttu keskiolut, peruskoulu ja vesioikeudet. Ne jakavat mielipiteitä kuten loppusijoitus. Senkin perusratkaisu on Ruotsista peräisin.
Loppusijoituksella ei ole mikään kiire. Eikä ehkä ole kovin viisastakaan haudata nopeille reaktoreille polttoaineeksi kelpaavaa tavaraa. Sitä voidaan vielä tarvita:
http://planeetta.wordpress.com/2010/04/23/ydinvoimassa-viela-paljon-kehitettavaa/
Kiitos Kaj kommentistasi.
IFR on todella mielenkiintoinen tekniikka ja nopeat reaktorit + suljettu polttoaineenkierto ovatkin yksi kolmesta EU:n kestävän ydinteknologian tutkimuksen ja kehityksen kohteista http://bit.ly/cvFQKu
Kilpaileva energiateknologia + uraani lienee ollut aikaisemmin liian halpaa, että kehitystä olisi kiirehditty sen enempää, ilmastonmuutoksen marginaalisesta roolista puhumattakaan.
Itse uskon 4:n polven reaktoreiden vielä tulevan laajaan kaupalliseen käyttöön, mutta poliittisessa mielessä se ei ole niin sanotusti tiedon väärti. Toisin sanoen, ennen kuin minulla on riittävät todisteet kädessä siitä, että loppusijoitus on vasta suunnitelma B, en lähtisi kampanjoimaan loppusijoituksen hautaamista. Pidän tätä poliittisena realiteettina ydinvoimaa käsitellessä.
Voimme olla väärässäkin. Jonkinlainen yhdistelmä uusiutuvia, CCS:ää ja älyverkkoja (tai mitä tahansa) voi pitkällä aikavälillä olla liian kustannustehokasta jotta 4:n polven reaktoreita otettaisiin koskaan kaupalliseen käyttöön. Voi hyvin olla ettei niin ole, mutta siinä mahdollisessa tilanteessa loppusijoitusjärjestelyjen olisi parasta olla kunnossa.
Huomaa, että on viikonloppu tulossa ja loma ohi, kun ei teksti oikein rullaa.
- Lauri
IFR on mielenkiintoinen, ja myös MSR. En oikeastaan tiedä, kumpi on mielenkiintoisempi. Kilpailevan teknologian hinnan lisäksi fossiiliteollisuudella ja ympäristöjärjestöillä on molemmilla ollut asiassa sanottavaa. Se näkyy selvästi myös IFR:n historiaa tutkailemalla.
En kampanjoi loppusijoitusta vastaan. Minusta on kuitenkin hyvin hämmästyttävää, että loppusiojoituksen vaihtoehtoja ei juuri tunneta, eikä politiikassa tahi energiakeskustelussa mainita niistä mitään. Voisiko tämä sivusto osaltaan tuoda aihetta näkyville?
Pitäisikö “muita ydinvoima-aiheisia blogeja” -listaan lisätä tämä:
http://bravenewclimate.com/
Kesäinen idea:
Käytettyjä polttoainesauvoja voisi käyttää :
1)
rakennusten lämmityspattereina ja parantavan gammasäteilyn lähteenä, jopa 95% teho syöpään, kts esim
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2477708/citedby/
2)
MOX (sekaoksidipolttoaineena) U235 tapaan Ranskan, Saksan ja Sveitsin kevytvesireaktoreissa.
3)
sekä tietysti uuden polven nopeissa reaktoreissa, jotka pystyvät halkaisemaan energiaksi kaiken uraanin (myös U238), plutoniumin ja muut transuraanit (Minor Actinides)
Ranska, Japani ja muut ydintekniikan edelläkävijät siirtyy asteittain nopeaneutronitekniikkaan 10-30 v sisällä, kts esim
http://www.world-nuclear.org/info/inf40.html
Tulisi sekä energian säästöä puhtaalla päästöttömällä tavalla että ainutlaatuista syövän ehkäisyhoitoa!
Kustannukset ?
Loppusijoitus Olkiluodon Onkaloon maksaa 3 miljardia- siis tosikallista puuhaa, vaikkakin voimayhtiöt onkin jo keränneet nuo rahat vuosikymmenien kuluessa ydinsähkön hinnassa.
Ydinsähkön tuotantokustannukset on vanhoissa laitoksissa noin 1-1.5 c/kWh eli 10-15 € /MWh. Jopa USAssa ollaan päästy tuohon kustannustasoon, kun laittosten johdosta ollaan vaihdettu hiilimiehet ydinsukellusvene-insinööreihin. 1980-luvulla amerikkalaissa voimaloissa mm poltoaineen vaihto otti 3 kk, kun se Suomessa tehtiin 2 viikossa. Nyt jenkitkin osaa homman paremmin ja ydinvoimaloiden käyttöaste on noussut 80-luvun 60-70% yli 90% 2000-luvulla. Se on oleelliseti parantanut ydinlaitosten kustannustehokkuutta.Nyt niille sitten lastataankin winfall-veroja rahoittamaan tuuli- ja aurinkopaneelien miljardi-tukiaisia?
http://www.world-nuclear.org/info/inf41.html
http://www.eia.doe.gov/fuelnuclear.html
Vaarallisuus ?
Nykyisten 2.polven kevytvesivoimaloiden (LWR) ydinjätteet on ensimmäiset vuosikymmenet voimakkaasti säteleviä johtuen lähinnä puoliintumistuotteiden (Cs-137, Sr-90, jne) aktiivisuudesta.
Niiden läsnäolo tekee toisaalta käytetyn polttoaineen varastamisen mahdottomaksi- varas kun kuolisi sekunnin kuluttua akuuttiin säteily-syndroomaan voimalan lattialle kantaessaan polttoainenippua selässään pakunsa – aika nolo loppu terroristeille…paljon, paljon helpompia tapoja löytyy terroristeille kyllä, ihan perinteisiä kemiaa ja biologiaa käyttäen…
Puoliintumistuotteet ( Cs, Sr, ..) stabiloituu n sadassa vuodessa käytännössä vaarattomiksi – ja hyödyllisiksi terveysstuotteiksi siis.
Pitkäikäinen radioaktiivinen Plutonium on säteilevä tuhansia vuosia – muut raskaat aktinidi-isotoopit stabiloituu aika nopeasti.
Mutta LWR-laitosten käytetty polttoainen kannattaakin KIERRÄTTÄÄ, kuten Ranska, Japani, Venäjä, ja nyt pian myös USA, Englanti, jne tekee.
MOX-sekaoksidipolttoaineella toimii jo iso osa reaktoreista Euroopassa ja Japanissa.
Nopeaneutronireaktorit tarvitsee vain tonnin luonnonuraania U-238 tai toriumia Th-232 tuottakseen 1000 MW tehoa vuodenajan. Ne syö kaikenlaista polttoainetta, ml nykyvoimaloiden jätteet… Ne tulee käyttöön 10-30 kuluessa laajasti, ensinnä ehkä Na-jäähdytteiset ja Helium-jäähdytteiset kuulapetireaktorit, joita on ollut käytössä jo 50-70-luvulta lähtien.Venäläisten BN-350 laitokset on toimineet hienossti 30 vuotta mm suolanpoistossa. Obaman USA satsaa nyt rajusti pieniin sarjavalmisteisiin kontti-voimaloihin…
http://www.world-nuclear.org/info/inf40.html
http://www.world-nuclear.org/info/inf98.html
http://www.world-nuclear.org/info/inf77.html (Ranska)
http://www.world-nuclear.org/info/inf79.html (Japani)
Bravenewclimate on harkinnassa linkkilistaan.
On totta, että käytetyn polttoaineen jälleenkäsittely sekä mahdollinen käyttö hyötöreaktoreissa puuttuu kokonaan julkisesta diskurssista. Olisi tietty varsin järkevää lähettää käytetty polttoaine kierrätettäväksi vaikkapa Ranskaan ja vähentää loppusijoitettavan jätteen määrää. On mielestäni kuitenkin hyvä, että loppusijoituksen valmistelu etenee erillään muusta ydinteknologian edistyksestä. Tämä jo sen takia, että poliittiset realiteetit vaativat konkreettisen suunnitelman tässä ja nyt.
Yritämme saada tänne kirjoituksia ydinteknologian tulevaisuudesta ja haluaisin itsekin nähdä tietoisuuden neljännen polven reaktoreiden mahdollisuuksista sekä kierrätyksestä kasvavan. Suomessa taitaa olla ainakin vielä jonkun aikaa ydinvoimakrapula, eikä asiasta varmaan jakseta innostua. Toivottavasti kankkunen ei kestä kauaa.
Loppusijoituksen idea ei ole voimakkaimman läpitunkevan säteilyn eristäminen sillä se, kuten sanoit, laimenee jo muutaman sadan vuoden kuluessa. Loppusijoituksella halutaan estää pitkään radioaktiivisena pysyvien aineiden leviäminen elävään ympäristöön. Vaikka se materiaali onkin haitallista ei siitä ole oikeastaan vaaraa muuta kuin syötynä tai hengitettynä. Tiedän, että tiedät tämän, kaikki lukijamme eivät ole siitä välttämättä tietoisia.
- Lauri