Asiantuntijatiedolle on kysyntää
Itä-Japanin maanjäristys perjantaina 11.3.2011 ja sitä tunnin päästä seurannut hyökyaalto aiheuttivat vakavan reaktorionnettomuuden, joka on voimalaitoksen lähialueella asuville katastrofi, mutta jonka terveysvaikutukset eivät millään voi ylettyä satojen kilometrien päähän laitokselta. Vaikka Suomessa ei mitään konkreettista vaaraa ollutkaan, Säteilyturvakeskuksessa päätettiin heti, kun polttoainevauriot alkoivat näyttää todennäköisiltä, laittaa onnettomuustilanteita varten säännöllisesti harjoitteleva valmiusorganisaatio pyörimään. Harjoitellun, onnettomuuden terveysvaikutusten ehkäisemiseen tarkoitetun toiminnan sijasta STUKin valmiusorganisaatio pyrki pääasiassa ylläpitämään tilannekuvaa, jotta kansalaisille saataisiin välitettyä mahdollisimman tarkkaa ja ajantasaista tietoa. Tehtävä osoittautui haasteelliseksi.
Ensimmäinen haaste oli saada selville, minkälaisista laitoksista on kyse ja mitä vaurioita tsunami on niissä aiheuttanut. Internetin avulla saatiin nopeasti perustiedot (laitosten rakennusvuosi, laitostoimittaja ja suojarakennustyyppi) selville, ja tämän perusteella kaivettiin arkistoista kaikki se tieto, mitä kyseisistä laitoksista STUKissa oli valmiina. Koska laitokset ovat vanhaa amerikkalaista designia, niiden tiedot olivat hyvin laajalti julkisia vuoden 2001 terrori-iskuihin asti, ja STUKinkin hyllyistä löytyi dokumentteja, joiden perusteella saatiin selville laitosten tärkeimmät turvallisuusjärjestelmät, niiden kapasiteetit ja summittainen sijainti. Saatavissa olleen tiedon perusteella Fukushima Dai-ichin ykkösyksiköllä oli käytettävissä eristyslauhdutin ja muilla yksiköillä höyryturpiinikäyttöiset apusyöttövesijärjestelmät, joten raportoidusta sähkökatkosta huolimatta reaktorien jäähdytyksen ei periaatteessa olisi pitänyt olla välittömässä vaarassa.
Täsmällistä tietoa laitostilanteesta ei kuitenkaan perjantain ja lauantain välisenä yönä mediasta saatu. Suojarakennusten painetta ilmoitettiin varauduttavan alentamaan ja laitosten lähialuetta kolmen kilometrin säteelle asti evakuoimaan.
Lauantaiaamuun mennessä selvisi, että ykköslaitosyksiköllä jäähdytys oli menetetty ja polttoaine vaurioitunut. Tilanne oli kääntymässä vakavaksi reaktorionnettomuudeksi. Mediamyllytys alkoi ykkösyksikön näyttävästä, mutta välittömiltä seurauksiltaan pieneksi jääneestä vetyräjähdyksestä ja jatkui muutaman viikon ajan ennennäkemättömällä intensiteetillä.
Tilanne oli haastava etenkin, kun STUKin verkkosivut eivät kestäneet kävijämäärän alla ja kuormitustilanteita varten tehty kriisisivusto ei tosipaikan tullen heti toiminutkaan suunnitellulla tavalla. Kansalaisten tiedontarvetta päädyttiin tästä syystä täyttämään lähinnä omia tiedotteita julkaisemalla sekä puhelimitse. Tilanne poikkesi suunnitellusta valmiustilanteesta ennen kaikkea kahdessa suhteessa:
1. Suomalaisille ei missään vaiheessa ollut nähtävissä vaaraa muutamaa laitospaikan lähellä mahdollisesti oleskellutta (ja alueelle operoivaa lentoyhtiötä) lukuunottamatta. Säteilyturvallisuuteen perustuvaa syytä valmiustason nostolle ei siis suoranaisesti ollut, mutta valmiusorganisaation käynnistämiselle oli ilmeinen peruste kansalaisten ja median tiedontarpeen takia.
2. STUKin tiedot laitospaikan tapahtumista perustuivat yksinomaan kansainvälisen median ja Japanin viranomaisten sekä voimayhtiön julkiseen tiedottamiseen. Ainoa lisäarvo, mitä STUK pystyi omalla toiminnallaan kansalaisten tiedonsaantiin tuomaan, oli omaan laitos- ja tekniikkatuntemukseen perustuva analyysi siitä, mitä laitospaikalla on käynnissä, mitkä uutiset ovat tärkeitä ja mitkä merkityksettömiä jne. “Oikeassa” valmiustilanteessa STUK olisi jatkuvasti yhteydessä laitospaikalle ja seuraisi tilannetta primäärilähteiden avulla – nyt tiedon saanti oli paljon niukempaa, ja sen analysointi jouduttiin tekemään tauotta soineeseen puhelimeen vastaamisen lomassa.
Internet on muuttanut tiedonvälitystä niin, että pienikin risahdus voi välittömästi paisua ulos mittasuhteistaan. Yksi esimerkki on Fukushima Dai-ichin kolmosyksiköllä käytetty MOX-polttoaine: kun englanninkieliseen Wikipediaan ilmestyi maininta MOX-polttoaineen käyttöönotosta onnettomuutta edeltäneenä syksynä, mediaa alkoi kiertää toinen toistaan raflaavampia otsikoita siitä, miten kolmosyksikkö on erityisen vaarallinen, koska sen polttoaineessa on “hengenvaarallista plutoniumia”. Plutoniumia on tietysti kaikessa käytetyssä polttoaineessa, eikä se onnettomuuden vaikutusten kannalta ole kovin merkityksellinen aine, koska sitä ei polttoaineen ylikuumentuessakaan pääse vapautumaan ympäristöön merkittäviä määriä verrattuna oikeastaan mihin tahansa muuhun radioaktiiviseen nuklidiin – vaikutuksiltaan suurimpina jodi, kesium ja strontium. Tästä huolimatta laskin tukkimiehen kirjanpidolla yhden päivän aikana vastanneeni 64 puheluun, jossa “plutoniumpaljastus” nousi esille. Asiasta kirjoitettiin myös pitkähkö vastaus STUKin nettisivujen usein kysyttyjen kysymysten osastolle, ja tätä käyttäen saatiin vastattua kymmeniin asiaa koskeviin sähköpostikyselyihin yhdellä vastauspohjalla. Toinen vastaava episodi oli toukokuussa, kun kävi ilmi, että ykkösyksikön eristyslauhdutin oli aiemmasta tiedosta poiketen ollut poissa käytöstä koko onnettomuuden ajan, ja ykkösyksikön sydän ollut paljaana aiemmin arvioitua pidempään. Tästä seurasi muutaman päivän uutisryöppy aiheesta “onko sydän sulanut vai ei” (ikään kuin kyseessä olisi “joko tai” – asia ja ikään kuin sillä olisi merkitystä kaksi kuukautta aiemmin ulos päässeen radioaktiivisuuden määrän kannalta).
Näennäisen satunnaisten “paljastusten” aiheuttamien puheluryöppyjen ohella toinen keskittymistä vaativa yhteydenottotyyppi on puhelinhaastattelut, joissa haastateltavalta vaikutetaan pyrittävän
puristamaan ennalta haluttua, jo päätettyyn otsikkoon sopivaa lausetta:
* Onko tilanne teidän mielestänne hallinnassa?
* Reaktoreiden osalta tilanne on se, että kaikissa sydän on paljastunut ja vaurioita on tullut, mutta tämänhetkisen tiedon mukaan kaikkiin kolmeen käynnissä olleeseen reaktoriin saadaan tilapäisjärjestelyin pumpattua merivettä ja estettyä näin lisävaurioiden syntyminen. Koska jälkilämmönpoisto suojarakennuksesta mereen ei toimi, kaikki jälkilämpö siirretään suojarakennuksesta keittämällä vettä ilmaan, joten höyryn mukana pääsee jatkuvasti helposti kaasuuntuvia isotooppeja (jodi, kesium) tasaisena pihinänä ulos. Reaktorien osalta päästö jatkuu niin kauan kuin sydän saadaan kokonaan makean veden peittoon ja sähköt sekä lämmönsiirtoketju palautettua, joten toistaiseksi toimenpiteet keskittyvät polttoaineen jäähdytyksen varmistamiseen niin, että päästöt pysyisivät mahdollisimman vähäisinä. Polttoainealtaiden osalta on vaikeampi sanoa tarkkaa tilannetta, koska meillä ei ole muuta tietoa niiden vesimääristä kuin Japanin TV:ssä näytetyt lämpökamerakuvat. Toistaiseksi laitosalueen annosnopeusmittareiden mukaan näyttää siltä, että osa polttoaineen yläpäästä on paljaana, ja tästä tulee alueelle voimakasta suoraa gammasäteilyä, joka haittaa mm. sähkön palauttamiseksi tehtäviä töitä. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että paikalla on olemassa kalustoa veden syöttämiseksi polttoainealtaisiin. Polttoainealtaissa erityishuoli kohdistuu siihen, että mikäli polttoaine niissä pääsee paljastumaan, päästö vapautuu suoraan ilmakehään. Toisaalta etuna reaktoreihin verrattuna on se, että akuutin annoksen kannalta tärkeä jodi-131 on jo ehtinyt hävitä altaassa olevasta polttoaineesta, joten altaassa olevan polttoaineen osalta uhka liittyy enemmän maa-alueiden mahdolliseen pitkäaikaiseen saastumiseen.
* Eli siis sanoisitko että tilanne on hallinnassa.
* Kuten edellä koetin kuvailla, tilanne on tällä hetkellä polttoainevaurioiden osalta vakaa, mutta ensinnäkin tilapäisratkaisuiden varassa, ja toisaalta päästö jatkuu niin kauan kuin sähköt saadaan palautettua ja polttoaine veden peittoon.
* Eli tilanne ei mielestäsi ole hallittavissa?
* Siinä mielessä se on hallittavissa, että polttoainevaurioiden paheneminen on meidän tietojemme mukaan saatu toistaiseksi pysäytettyä, mutta kuten yritin esittää, helpotuksesta ei ole varaa hengähtää niin kauan kuin päästö saadaan loppumaan ja polttoaineen jäähdytys varmistettua.
* Kiitos.
Seuraava lööppi. “JAPANIN YDIVOIMALAITOSONNETTOMUUDEN VAIKUTUKSET LAAJENEVAT KOKO AJAN. STUK: TILANNE HALLINNASSA”
(Ja seuraavana päivänä sähköposti täynnä kiukkuisten kansalaisten viestejä, joissa ihmeteltiin, miksi STUK vähättelee tilannetta ja sanoo sen olevan hallinnassa, vaikka tilanteessa on nähtävissä paljon uhkia..)
Vappuun mennessä laitostilanne alkoi olla sen verran vakiintunut, että median mielenkiinto Fukushiman tapahtumia kohtaan hiljeni ja STUK lopetti valmiusorganisaation pyörittämisen. Tapahtumia on siitä lähtien seurattu lähinnä käymällä oman työn ohella määrävälein eri tietolähteitä läpi. Median mielenkiinnon loppuminen ei kuitenkaan tarkoittanut, että STUKin välittämälle tiedolle ei enää olisi ollut kysyntää: kun tiedotustahtia toukokuun aikana harvennettiin tilanteen vakiinnuttua, siitä syntyi niin suuri huolestuneiden kyselyiden määrä, että tiedotusta päätettiin toistaiseksi jatkaa kerran viikossa julkaistavan tiedotteen muodossa, mikäli laitos- tai ympäristötilanteessa ei tapahdu erillistä tiedottamista edellyttäviä muutoksia. Tämä tiedotustahti jatkuu edelleen, ja kyselyitä tulee lähes päivittäin – nyt kuitenkin pääsiassa suoraan kansalaisilta, ei enää medialta. Lisäksi STUKista käydään viikoittain pitämässä onnettomuutta koskevia esityksiä erilaisissa tilaisuuksissa.
Mitä tapahtumasta sitten tiedotusmielessä jäi opiksi? Omassa mielessäni päällimmäisenä pyörivät seuraavat ajatukset:
1. Internet ja nopea sähköinen tiedonvälitys ei poista asiantuntijatiedonvälityksen tarvetta – päinvastoin. Vierasta aihetta koskeva raakatieto ei sellaisenaan tyydytä ihmisten tiedon ja ymmärryksen nälkää: pikemminkin se herättää ruokahalun.
2. Tehokas tiedonvälitys edellyttää asiantuntijaorganisaatiolta proaktiivisuutta, jotta tietoa saadaan jaettua usealle taholle yhdellä kertaa, ettei jokaista tietoa tarvitse kullekin tarvitsijalle kertoa erikseen. Verkkosivuille koottavat UKK-listat helpottavat usein samanlaisina toistuviin kysymyksiin vastaamista, ja niiden kokoaminen on syytä panna käyntiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
3. Sosiaalinen media ja suoraan kansalaisille vastaaminen on usein tehokkaampi tapa saada haluttu täsmätieto tarvitsijalle kuin tiedotusvälineiden kautta tapahtuva viestintä – etenkin, mikäli aihe on toimittajalle vieras tai toimittajalla on vahvoja pyrkimyksiä saada neutraalin tiedon sijasta etukäteen päätettyjä tai haluttua mielikuvaa vahvistavia one-linereita. Tiedotusvälineiden tuoma lisäarvo voisi usein olla satunnaisten tiedonmurusten ja valmiiden tiedotteiden toistamisen sijaan pikemminkin tapahtumien laajemmassa taustoittamisessa. Tämä vaatii kuitenkin toimittajilta kohtalaisen vahvaa ammattitaitoa ja raakaa työtä –pienemmällä vaivalla pääsee, kun ottaa artikkelin pohjaksi valmiin tiedotteen, johon yritetään kilpailijoista erottumiseksi saada jokin pieni lisämauste. Jos samat tiedotteet on saatavissa alkuperäislähteestäkin, jotain lisäarvoa luonnollisesti tarvitaan mediakuluttajien houkuttelemiseksi. Se, onko lisäarvo esim. analyysia ja taustoitusta vai kärjistyksiä ja totuuden venyttämistä, on tietysti jokaisen median itse päätettävissä.
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Toinen iltapäivälehti yllätti keväällä positiivisesti Fukushima-uutisten asiasisällöllä. Muistaakseni oli Iltalehti. Säteilyannoksia selvennettiin ja tapahtumien etenemistä käännettiin ymmärrettävämpään muotoon. Niistä jopa välittyi jotakin tapahtumakulusta
Suurin osa tiedotusvälineistä antoi ristiriitaisia viestejä tapahtuman mittasuhteista jopa saman uutisjutun sisällä. Fukushiman ydinvoimalaitokset näkyvät vielä uutisissa silloin tällöin, mutta muuten jälleenrakennuksesta ei ole kerrottu mitään. Hävitys oli aika totaalinen keväällä.
Mitä asiantuntijatietoon, sosiaaliseen mediaan ja Fukushiman onnettomuuteen tulee, niin ihan heti alkuhetkiltä asti – ja yhä edelleenkin – ko. haaveria ja sen jälkihoitoa on seurannut kaiketi kaikkein kattavimmin – ja myös ilmeisesti jopa “kiusallisenkin” asiantuntevastikin – tämä (sinänsä ydinvoimamyönteinen) blogi:
http://atomicpowerreview.blogspot.com
(Suomessa mediaväki ei kyllä selvästikään em. blogia hoksannut – mikä saattoi olla esim. STUKin edustajienkin kannalta onnekasta – kun muuten olisivat toimittajien kysymykset tainneet olla vieläkin kiperämpiä, kuin mitä ne Fukushiman alkuvaiheissa nyt olivat…)
APR:n blogissa on tosiaan ollut paljon tapahtumaa koskevaa informaatiota ja mikä olennaista, selvät lähteet, joiden kautta informaation paikkansapitävyyttä on kenen tahansa mahdollista arvioida riippumattomasti. Toinen hyvä informaatiolähde on ollut Physicsforums-keskustelupalsta: http://www.physicsforums.com/forumdisplay.php?f=106 .
Minun kokemukseni mukaan kiusallinen viestintätilanne on tyypillisesti sellainen, jossa kysyjä ei selvästikään tunne käsiteltävää aihetta ja on jättänyt kotiläksynsä joko kokonaan tekemättä tai vaihtoehtoisesti on kerännyt suuren listan sekalaisia kysymyksiä, jotka eivät välttämättä kytkeydy loogisesti yhteen, ja joiden perusteella voi jo arvata, että vaikka miten niihin koittaisi vastata, oikeaa käsitystä asiasta ei synny. Keskimäärin vielä on niin, että mitä enemmän detaljeja kysymykseen liittyy, sen huonompi asioiden perustuntemus kysymyksestä välittyy, ja kunnollinen vastaaminen yhteenkin kysymykseen edellyttäisi maratonmittaista perusteista lähtevää vastausta.
Minun on vaikea nähdä, että kunnollisen pohjatiedon hankkiminen voisi tehdä kysymyksistä kiusallisia – päin vastoin se tekee yleensä haastattelutilanteesta paljon suoraviivaisemman, luontevamman ja sujuvamman.
(Jos siis tarkoituksena on välittää substanssitietoa eikä tieten tahtoen yrittää saada tilannetta vaikuttamaan kiusalliselta, millä silläkin voi toki olla oma viestinnällinen merkityksensä.)
Mitä “kiusalliseen” tietoon ja kiperiin kysymyksiin tulee, niin tosiaan usein etupäässä(/vain) raflaavaa otsikkoa hakevien iltapäivälehtien tms. toimittajat jos olisivat keväällä seuranneet APR-blogia, niin esim. tästä postauksesta olisi arvatenkin esitetty STUKin edustajille hankalia kysymyksiä (valmiiksi sorvaillut kovat otsikot mielessä):
http://atomicpowerreview.blogspot.com/2011/03/first-update-of-25th-tokyo-date.html
- “…most prolonged station blackout fault analyses indicate significant core melt and probable reactor vessel failure, and even containment failure. One wonders what the exact status of the reactor cores is.. and given the vast hydrogen release, the release of fission products on a wide scale, and the high radiation areas it’s likely that core damage in all three plants is very severe.”
- Ja em. postaus oli tosiaankin siis jo viikon 12 lopulla
Polttoaineen vaurioitumiskäyttäytyminen ja sulaminen jäähdytyksen menetyksen jälkeen on hyvin tunnettu ja paljon analysoitu tapahtuma, johon ei liity suuria epävarmuuksia. Kun pinta laskee sydämen yläreunan alle, vedestä nouseva höyry ei enää pysty jäähdyttämään kuivana olevaa polttoainetta yhtä tehokkaasti kuin vesi, joten suojakuoren lämpötila nousee sitä korkeammaksi mitä alemmas pinta vajuu. Kun pinta on n. 2-3 metriä sydämen yläreunan alla (sydämen korkeus kiehutusvesireaktorissa on n. 3,7 metriä), suojakuoren lämpötila saavuttaa 1000 astetta, ja suojakuoren reaktio vesihöyryn kanssa alkaa kiihtyä hallitsemattomaksi.
Vesihöyryn ja suojakuoren reaktiossa tapahtuu kolme asiaa: suojakuori hapettuu ja menettää tiiviytensä, vesihöyrystä vapautuu hapen menetyksen kautta vetyä ja reaktiosta syntyvä lämpö kiihdyttää veden hävikkiä paineastiassa. Kun suojakuori saavuttaa n. 1700 asteen lämpötilan, se alkaa sulaa, ja sulaneen suojakuoren mukana polttoainepelletit alkavat valua kohti paineastian alaosaa, jossa ne putoavat uudestaan veteen, mikäli sitä on vielä jäljellä. Mikäli vettä ei edelleenkään saada paineastiaan, muutaman tunnin kulutta paineastian pohja pettää heikoimman läpiviennin kohdalta, ja sydänsulaa voi päästä valumaan suojarakennuksen puolelle.
Päästöihin vaikuttaa ennen kaikkea polttoainepellettien lämpötila. 1200 asteen jälkeen jodin ja kesiumin vapautumisvauhti kiihtyy, ja mikäli pelletit ehtivät saavuttaa sulamislämpötilansa 2800 astetta, kaikki jodi ja kesium (sekä suuri osa näitä jonkin verran huonommin haihtuvasta strontiumista) on vapautunut polttoaineesta.
Kaikki tämä on hyvin tunnettua ja paljon tutkittua, eikä siinä, että löytyy analyysi, jossa tapahtuma kuvataan, ole mitään uutta. Epävarmuus polttoainevaurioiden määrässä ei millään muotoa liity siihen, ettei näitä tapahtumia tunnettaisi, vaan yksinomaan siihen, että mittausten mentyä käyttökunnottomiksi tasasähkön menetyksen yhteydessä menetettiin tieto reaktorin vesipinnasta, eikä pinnanmittaus tasasähköjen palautuksen jälkeen enää ollut käyttökunnossa. Eli ei tiedetä, kuinka pitkälle tapahtuma ehti edetä ennen kuin vettä taas saatiin polttoainetta jäähdyttämään.
Aika, joka polttoainevaurioiden alkamisesta kuluu sydämen täyteen sulamiseen, on vain joitakin tunteja, joten se, kuinka pitkälle edellä kuvattu tapahtumaketju on kullakin yksiköllä edennyt, riippuu täysin siitä, kuinka paljon niissä oli vettä kun jäähdytys menetettiin, kuinka monen tunnin kuluttua vettä alettiin taas saada reaktoreihin, ja onko paineastiassa ollut vuotoja, joita pitkin vettä on poistunut valumalla kiehumisen lisäksi.
Onnettomuuden alkuviikkoina ainoa tieto oli, että vetyä on syntynyt kaikilla yksiköillä, ja jodia sekä kesiumia oli päässyt vapautumaan. Tästä ei voi päätellä kuin että lämpötila on käynyt yli 1000 asteen, eli polttoainetta on vaurioitunut. Vauriomääristä ja mahdollisesta sulamisesta ei tämän perusteella kuitenkaan pysty sanomaan mitään. Tässä vaiheessa yritettiin esim. kesiumin isotooppien 136/137 määräsuhteiden sekä strontiumhavaintojen perusteella saada tietoa siitä, vastaavatko vauriot sydämen keskimääräistä säteilytyshistoriaa (=viittaisi koko sydämen vaurioitumiseen) vai painottuvatko ne sydämen yläpäähän, mikä indikoisi sitä, että vaurioitumis/sulamisprosessi on pysähtynyt ennen kuin se on edennyt sydämen alareunaan asti. Tätä dataa on kuitenkin saatu niin vähän, että sen perusteella ei ole pystytty tarkentamaan arviota.
Lisätietoa saatiin vasta toukokuun puolivälissä, kun TEPCO ilmoitti valvomohenkilökunnan haastatteluihiin perustuen, että ykkösyksikön eristyslauhdutin on ilmeisesti ollut pois päältä heti tsunamin tulosta alkaen, ja ykkösyksikkö siis ollut useita tunteja aiemmin oletettua pidempään täysin ilman jäähdytystä. Tästä syystä ykkösen sydänvaurioiden voidaan olettaa päässeen etenemään todennäköisesti täydelliseen sulamiseen asti. Kakkosella ilman jäähdytystä jäätiin vasta 70 tuntia maanjäristyksen jälkeen, jolloin jälkilämpö ja kiehumalla tapahtuva vedehukka oli selvästi ykköstä hitaampaa. Tilanne jatkui nykytiedon mukaan n. 15 tuntia, joten polttoainevaurioiden määrä riippuu lähinnä siitä, kuinka korkealta pinta lähti vajumaan ja siitä, onko paineastiassa ollut vuotoja. Kolmosella jäähdytys menetettiin n. 40 tuntia maanjäristyksen jälkeen, ja palovesipumppaus käynnistyi n. 4 tuntia tämän jälkeen, joten siellä vauriot ovat pysyneet pienempinä, jos palovettä on saatu pumpattua perille asti. Mutta jos ei ole, vauriotkin ovat tietysti pahempia.
Epävarmuuksia on siis paljon, mutta ne eivät liity tilannetta koskevan ymmärryksen puutteeseen, eikä niitä sen vuoksi voida poistaa tarkoillakaan tietokoneanalyyseilla, koska analyysien pohjaksi pitäisi joka tapauksessa jostain saada tarkka tieto siitä, paljonko vettä reaktoreissa on ollut ja miten jäähdytys on missäkin tilanteessa toiminut. Kun tätä tietoa ei ole, polttoainevaurioiden määräkin pysyy epävarmana siihen asti että suojarakennuksia päästään suoraan havainnoimaan.
Suunnilleen näin vastasin toimittajalle, joka toukokuussa koitti tentata kommenttia TEPCOn ilmoitukseen ykkösen aiemmin ilmoitettua vakavammista sydänvaurioista. Ensimmäisessä uutisen versiossa ilmoitettiin STUKin olevan “eri mieltä TEPCOn kanssa” vaurioiden määrästä. Kun annoin asiasta palautetta uutisen kommenttiosastolla, sanamuotoa rukattiin vähän. Uutista ei näköjään enää pääse lukemaan suoraan, mutta Googlen välimuisti auttaa:
http://www.google.com/search?hl=en&rls=com.microsoft%3Aen-US&q=riku+mattila+eri+mielt%C3%A4+kaikki+syd%C3%A4met&oq=riku+mattila+eri+mielt%C3%A4+kaikki+syd%C3%A4met&aq=f&aqi=&aql=1&gs_sm=e&gs_upl=34860l36094l0l36391l2l2l0l0l0l0l156l234l1.1l2l0
ja sieltä ensimmäinen linkki.
Minun nähdäkseni STUKin toiminta oli koko ajan asiallista ja ammattimaista. Kiitos siitä.
Oleellista on jakaa relevanttia tietoa, eikä kauhistella.
Ruotsissa on kuulemma Oskarshamnin voimalan kakkosreaktori ajettu alas turpiinihallin täytyttyä savulla. Näin kertovat iltapäivälehdet.
Joo joo, taso kullä tiedetään.
Jännityksellä odotamme miten tietyt tahot, lähinna Greenpeace, Styrge ja anna lampi (alias Arto Lauri) tähän reagoivat.
mutta välittömiltä seurauksiltaan pieneksi jääneestä vetyräjähdyksestä ja jatkui muutaman viikon ajan ennennäkemättömällä intensiteetillä.
Se vety synty lämpätilan noustua liikaa. H2O hajoaa. Siinä vaiheessa oli lukion fysiikankin käyneelle selvää että Fukushima on kypsää tavaraa.
STUK uskottavuus meni Tsernobylin myötä. Sori.
Kritiikki – myös itsesellainen on aina paikallaan. Jos jossain STUKin onnettomuuden aikana julkaisemassa tiedotteessa on ollut yksikin paikkansapitämätön maininta, uskoisin kaikkien tapahtumaa koskevaan tiedotukseen osallistuneiden olevan kiitollisia asian osoittamisesta. Tshernobylin onnettomuudesta omakohtaista oppia saaneiden osuus STUKin valmiusorganisaatiossa alkaa olla niin pieni, että uskoisin mahdollisten tiedotusvirheiden menneen enemmän kokemattomuuden kuin vanhojen virheiden toistamistaipumuksen piikkiin.
Yhtä kaikki, virheet esille niin niistä voidaan jotain oppia! Pelkkä yleisen tyytymättömyyden ilmaus ei kovin pitkälle kanna.