Tiedot

  • 27.05.2010
  • 11:23
  • Timo Seppälä
5

Loppusijoitushankkeessa edetään turvallisuuden ehdoilla

Tou 27

Ydinvoima tuntuu olevan näinä päivinä uutisvirran kestoaiheita. Keskustelua käydään myös käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksesta, tuhansista vuosista ja jääkausista. Loppusijoituksen pitkistä aikajänteistä uutisointi on sittemmin siirtynyt yllättäen ajan loppumiseen loppusijoituksessa. YLE julkaisi hiljattain nettisivuillaan ja TV1:n aamu-uutisissa väitteen, jonka mukaan loppusijoittamisen lupa-aikataulu on liian kireä. Uutisoinnissa viitattiin Posivan loppusijoitushankkeessa toimivan tutkijan yhteydenottoon YLEen.

Totta on, että Posivan tavoitteena on jättää loppusijoituslaitoksen rakentamislupahakemus vuonna 2012. Tätä varten Posiva laati viime syksynä työ- ja elinkeinoministeriölle (TEM) ja Säteilyturvakeskukselle (STUK) rakentamislupavalmiutta koskevan selvityksen, jossa esitetään lupahakemusta varten tarvittavan dokumentaation tilanne: miltä osin hakemusaineisto on jo valmis, ja miltä osin sitä on vielä täydennettävä. Täydentämiseen liittyvä työ on puolestaan esitetty Posivan viime syksynä julkaisemassa tutkimus- kehitys ja suunnittelutyön (TKS) ohjelmassa, joka ulottuu vuoteen 2012. TKS-ohjelma, kuten Posivan muutkin raportit, on julkaistu Posivan internet-sivuilla.

Posivan raportoinnissa noudatetaan periaatetta, jonka mukaan keskeiset raportit annetaan ulkopuolisten asiantuntijoiden arvioitavaksi ennen julkaisua. Julkaistavien raporttien tulee täyttää tieteellisyyden laatuvaatimukset, mutta raporttien ei tarvitse edustaa Posivan näkemystä. Tarvittaessa raportteihin kirjataan ns. varolauseke (disclaimer), joka osoittaa raportin edustavan kirjoittajiensa, ei Posivan, näkemystä.

Tällä hetkellä edellä mainittu tutkimusohjelma on TEM:n sekä Säteilyturvakeskuksen STUKin arvioitavana. Lausuntoja odotetaan kuluvan vuoden aikana. Tutkimusohjelman lisäksi STUK arvioi loppusijoitushankkeen toteutukseen ja pitkäaikaisturvallisuuteen liittyvän työn edistymistä ja avoimia kysymyksiä säännöllisesti puolivuosittain järjestettävissä arviointikokouksissa, joista viimeisin järjestettiin toukokuun lopussa Eurajoella.

YLEn uutisoinnin taustalla on yksittäisen tutkijan mielipide, joka ei edusta Posivan näkemystä. Suomessa loppusijoitushankkeen tutkimus- ja kehitystyöhön osallistuu Posivan henkilöstön lisäksi noin 200 asiantuntijaa tutkimuslaitosten, yliopistojen ym. palveluksessa. Pelkästään suomalaisten asiantuntijavoimien varassa hanke ei kuitenkaan ole: teknisten vapautumisesteiden tutkimus- ja kehitystyössä Posiva on tehnyt jo vuosia laajaa yhteistyötä Ruotsin ydinjäteyhtiö SKB:n kanssa. SKB:llä on tarkoitus hakea käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamislupaa Östhammarin kuntaan kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Olkiluodon loppusijoituslaitoksen rakentamislupahakemuksen valmisteluaikataulu on tiukka, mutta mahdollinen. Posiva ei pidä ehdoin tahdoin kiinni vuodesta 2012, mikäli osoittautuu, että riittävää turvallisuustasoa ei pystytä tässä vaiheessa osoittamaan. Viime kädessä STUK määrittelee rakentamislupahakemuksessa vaadittavan raportoinnin tason ja sen, missä määrin hakemusta voidaan täydentää vuoden 2012 jälkeen.

Timo Seppälä Timo Seppälä Viestintäpäällikkö Posiva Oy

Muita aiheeseen liittyviä kirjoituksia

tilaa kommentit RSS-syötteenä

Tähän kirjoitukseen on 5 kommenttia

  1.  Santtu kirjoitti:

    Ei ole mitään järkeä teetättää niitä laitoksia ranskalaisilla kun joudumme taas maksamaan kalliit oikeuskulut ja sitten mahdollisesti jotakin miljoonia kun tuli riitaa myöhästymisestä edellisen laitoksen kanssa.
    En kannata koko ydinvoimaa.

    Se on niin hyvä noiden vanhojen kansanedustajien rakennuttaa vaikka mitä kun kohta ovat jo itse haudassa eikä tarvitse pelätä, että koska posahtaa.

  2.  MakeX kirjoitti:

    Minua ei niinkään huoleta loppusijoitus, vaan ydinäjätteiden välivarastointi. Onko totta se, mitä Isomäki kirjassaan (Kosminen rakkaus vai suuri saatana) sanoo? Siis että käytetyt polttoaineniput ovat suunnilleen jossain peltihallissa Loviisan ydinvoimalan ulkopuolella? Entä onko totta se, että jäähdytysvesipumpun pysähtyessä ne syttyisivät palamaan ja leviäisivät pienhiukkasina ilmakehään?

    Olisi hauska lukea asiantuntijan kommentti myös näistä ydinvoiman vähemmän puhutuista varjopuolista.

  3.  Ville kirjoitti:

    Makex: Kumpikaan väite ei pidä paikkaansa.
    Käytetyt polttoaineniput ovat Loviisan ydinvoimalan kylkeen rakennetussa rakennuksessa. rakennus sijaitsee siis voimalaitosalueella ja sinne pääsee kulkemaan vain ja ainoastaa voimalaitoksen sisältä.
    Mikäli jäähdytyspumput jostain syystä hajoaisivat, ja myös niiden varajärjestelmtä eivät polttoaineet syttyisi palamaan. Altaissa on niin paljon vettä että sen haihtuminen kestäisi monia päiviä, ellei jopa viikkoja. Sen aikana altaisiin voitaisi vaikka ämpärillä kantaa lisää vettä. Toisin sanoen riski että polttoaineet olisivat ilman jäähdyttävää vettä on olemattoman pieni.

    Yleensä ottaen Isomäen kirjoissa olevat ydinvoima ja energiantuotanto”faktat” ovat parhaimmillaankin vain puolitotuuksia. Asiat joko toimivat vain laboratoriossa tai teoreettisesti, mutta harvemmin laajamittaisessa kaupallisessa tuotannossa. Toisaalta jos mennnään esim. 20 vuoden päähän voi osa niistä uusista teknologioissa mitä kirjoissa mainitaan olla jo kaupallisessa käytössä. Toki olen lukenut vain hänen jännitysromaanejaan, eli muusta tuotannosta en tiedä.

  4.  raijasivu kirjoitti:

    Kas ja itsensä Timppa heittelemässä vähäisillä tiedoillaan lööperiä kansalle. Ei sitten MILLÄÄN ole Posivakaan saanut maassamme satapäisin poliisisensoreinsa ihan JOKA saittia ydinkritiikistä hiljaiseksi, vaikka yrityksenne myrkyttää maamme kaikki mahdollinen ja mahdoton asiallinen sananesittely onkin luokkaa CCCP?

    Muistatko muuten Timppa miten sanoin, miten on suilaa hullutusta pistää maahan 4 000kpl *10t kuparikapseleita tullaan täysin rikollisena estämään keinoista piittaamatta? Tai maailmaltamme menee metalliselkäranka poikki! Ehkä teidänkin olisi tosiaan jo silloin vuosia sitten varoitellessani pitänyt kuulustella viisaampianne niin olisitte säästäneet tuonkin 3miljardin megamokanne? No ydinrikollisilla toki on rahaa ja mankkalaverojaan maksamattomina saatte sitä mähkittyä rajatta poliisivaltioväkivaltakoneistoinne huijaamaltanne kansalta lisää.

    Täällä oltiin huolissaan siitä, että miljoonat kilot näkemällä tappavaa plutoniumpaskaa ydinyhtiöt pitävät peltisissä avosuuleissa. Olkaatten huoleti. TVO:llakin tehtiin niin heikko suuli,. että KOKO katto rojahti alas vaikka suuremmankin lintuparven tulla. Itse asiassa tätäkin rikostaan TVO/Posiva poliisivoimin peitteli seuraavat 8 vuottaan. Kun senkin sain YLE:n kautta julki, että vaarannettiin 500 000 suomalaisen henki ja koko rikkoutuva 3mm läkkipeltisäiliö uhkasi räjähtää pitkin maailman tuulia kinailmilöimään, ionisoimaan Suomesta ilmat supertappajana, niin mitä tekikään TVO/Posivat jatketun rikostensa peittelyyn? Juu erottivat juttuni esiin tuoneen koko YLE osastojohtajat!

    Alkaa siis kansa tosiaan tajuamaan, erttä ydinrikollistemme toimiin ei kukaan saa panna sanan sanaa kritiikiä tai saa poliisirikoliset vastaansa. Valtioväkivalta ja lahukset rules vai mirtä posiva/TVO?

  5.  raijasivu kirjoitti:

    Ruiskujumbon tuho osa ll.

    Eilen 7.6.2010 lähetin viestin miten Suomessa 2-viikkoa boori, barium, alumiiniruiskutuksissaan ollut NATO:n erikoisjumbojetti nilkutti Olkiluodon yli poispäin länteen korjattavaksi. Mm. sen oudoista suurista meluista yms. tavoistaan kallistellen tyhjentää myrkkyruiskutustankkinsa ensin oikea ja sitten vasen TVO:n päälle oivalsin mistä on kyse. Oli tapahtunut NATO ruiskukalustoissa jotain poikkeuksellisen pahoja. Lennosto oli tuhonnut koneensa moottorit jatkuvissa lennoissaan Olkiluodon säteilyeroosion tuhoamissa ilmanaloissa alta aikayksikön. Kone lensi jatkoista päätellen USA:han asti täysremontointiin. Seuraavana päivänä sitten MTV 3 Texti-TV:

    “USA Loukkasi Suomen ilmatilaa. Yhdysvaltalaisen koneen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa Ahvenanmaan alueella,(Olkiluodon viereltä). Epäilty loukkaus tapahtui tänään aamupäivällä klo 11. Puolustusministeriön viestintäjohtajan Jyrki Iivosen mukaan sotilas- tai valtion kone. Tapahtuman arvellaan aiheutuneen reittiohjeista, joita kone on saanut ilmailuvirnanomaisilta. Rajavartiolaitos on aloittanut tapahtuman tutkinnan.” USA oli heti jo seuraavana päivän hädässään pyytänyt koneensa hakemaan ilmanäytteitä TVO:n ydinvoimaloiden syytämistä huippuvaaralliseksi osoittautuneista säteilyeroosioplasmoista miksi koneensa oli vaurioitunut. Tästä oli kyse. Onneksi otin tilanteesta koko ajan kuvia. Ensin näytettä eilen poikkeuksellisen meluisana Olkiluodon yli klo 14:15 kiemurrelleesta myrkkylastitankkinsa sinne tyhjentäneestä tuhoutuneesta NATO jumbojetistä.
    h t t p : / / k u v a t o n . c o m / k / o Q P . j p g

    Seuraavana päivänä tilanteen koko karmeus alkoi selkiytyä. Koska raskas myrkytyskalusto oli poistunut, komennettiin Tampereen pienemmät vara-Hornetit apuun. Kuvitelkaa edes y h t ä ainoaa päivää ei Olkiluodon päälle kasautuvat hälyttävän korkeat ionisaatiokasvun pilvet voinut odottaa. NASA oli yli yön mitannut hurjistuneena kohoavia punaisia ylitysionisaatiohälytyksiään. Mikä kuvaavinta TVO:lla VAIN toinen voimala on edes käynnissä. Illalla 07.06 katselin miten koko seutukunnan taivas alkoi jo uhkaavasti pinkkipunastua. Eikä havaintoni ollut lainkaan väärä. ESA oli antanut jo aamusta Tampereen lennostolle hätähälytyksen. Säteilyionisaatio oli kasvanut vaarallisen korkeaksi. Koneet eivät joutaneet odottaa edes normaaliin tapaansa ilman tyyntymisiä, ei edes pilvien häviämisiä. Alueelle oli kerta kaikkiaan pakko saada neutronisieppausruiskutuksia, tai tuli kauheita. Koska raskas ruiskutuksen kalusto oli tohjona palvelevia kevyitä lentokoneita lensi kaksittain aamusta iltaan tuuliseen taivaankanteen ristiin rastiin. Ja tällaista dokumentaatiota sain. Huomaa miten ruiskutusvanasta irtoilee valtavia kanttarellimaisia pölyhuiskuja tuulen repimänä sinne tänne:
    h t t p : / / k u v a t o n . c o m / k / o Q r . j p g
    h t t p : / / k u v a t o n . c o m / k / o Q q . j p g
    ————-

    Loppuiltaa . . III

    Miksi sitten nimenomaan Ruotsin ja Suomen kiehutusvesireaktorit ovat näin erityisen tuhoisia beetasoihtuionisaatioita syytäviä kuoleman loukkuja? Ruotsin ydinvoimalat ovat jo vuosikaudet olleet jopa 60 % alitehoajoissaan, koska niiden vaarallisuuteen puututtiin JO IAEA toimesta vuosia sitten. Lisäksi yhä IAEA tekee siellä täystuhonsa tarkastuksia. On luonnollista, että myös niiden Olkiluodon sisarlaitoksien yliaggressiiviset neutronivuopäästöt, muut beetasoihtuamisten ja ilmaionisaatiovuotojen jatkuvasti jyrkästi kasvavat tritiumien, deuteriumien vuodot saavat kasvavaa huolestumista osakseen. Ei pelkästään koska kyseiset voimalat ovat tuhonneet jo mm. koko Selkämeren. Virkistetään muistia vielä miten tämän logaritmisen vuotokasvunsa tuhon kirjoitti ydinala maamme salatuimmassa Turun yliopiston SYKEsarja B7 tulosteessaan:
    h t t p : / / k u v a t o n . c o m / k / o l y . p n g

    Kornia kuvaliitettä miltä TVO:n päällä oleva taivas näytti 08.06.2010 illalla klo 23. Kaikki kuvassani näkemäsi pilvet on 6h viimeisen myrkytyksen päättymisestä yhä liikkumatonta keinotekoista kuolonhuurua lentokoneista! Koko päivän putkeen Tampereen lennosto oli myrkytellyt surutta pitkin Eurajoen seutukuntia sellaisella kiihkolla, jota en ole k o s k a a n ennen edes täällä nähnyt. Jotain todella, todella pahaa on kiihtyvästi tapahtumassa kun jopa USA:n lennoston sotakoneitten oli pakko tulla mittaamaan Olkilutoseuduille miksi TVO:n päällä oleva taivas uhkaa vääjäämättä kasvaa ylikriittiseen säteilyn kertymän fissiopalamistensa ryydittämään massaan! Tätä on enää vaikea edes luonnehtia. Mllainen moraalittomuutensa huipun ihminen voi olla tällaisen tuhonristin pinkkitaivaan alaisuudessa tuppisuuna? Mikseivät ydinalastamme vastaavat valtiorikolisemme tee sitä mitä Ruotsissa. Vaadi TVO:lta edes minimiä, tehonsa rajuja alassajoja? Yhdestä kuitenkin olen tällaisen kauhukuvan edessä varma. Tämä ei ENÄÄ pysähdy tähän, vaan jotakin alkaa tapahtua puoleen tai toiseen tai maa nimeltä Suomi katoaa lähivuosina tieten ydinvoimin tekemän rikostaivaan alta. Jos USA:n ilmaloukkauksien kaltaiset jotain kertoo menee kohta mukana massoittain myös muuta maailmaa.
    h t t p : / / k u v a t o n . c o m / k / o l 7 . j p g

Ole hyvä ja kommentoi

*

* nämä ovat pakollisia kenttiä