Maa
9
Kymmenen vuotta sitten ei ollut näkyvissä, että kirjoittaisin tätä. Vuonna 2000 olin vastavalmistunut, käytännöllistä filosofiaa pääaineena opiskellut valtiotieteilijä. Ei ollut nähtävissä, että oikeusfilosofisille pohdinnoille voisi olla sijaa ydinvoimayhtiöissä, insinöörien ja ekonomistien valtakunnassa. Todennäköisempi yhteyteni ydinvoimaan olisi yhden jos toisenkin sosiologin mielestä ollut kriittisenä panelistina tai ehkä ydinvoimayhtiön oveen kahliutuneena, ydinvoimaa vastustavana aktivistina.
Vuonna 2000 nykyisen työpaikkani Fennovoiman synty oli monen mielestä käytännössä mahdottomuus. Kukaan ei ennustanut, että Suomessa ydinvoimaluvan hakijoita olisi joskus rinnakkain kolme. Lue lisää »
Jou
9
Valtioneuvoston käsiteltävänä on kolme periaatepäätöshakemusta uuden ydinvoiman yhteiskunnan kokonaisedun mukaisuudesta: Fennovoima Oy:n, Fortum Oyj:n ja Teollisuuden Voima Oyj TVO:n. Hakemukset on poliittisessa mielipiteenilmaisussa kytketty yhteen.
Ydinenergialaissa (YEL) edellytetty valtioneuvoston periaatepäätös on tarkoitettu haettavaksi hankkeen alkuvaiheessa poliittisena vihreänä valona edetä hankkeessa kohti mahdollista investointipäätöstä. Investointipäätöstään varten myönteisen periaatepäätöksen saanut voimayhtiö järjestää tarjouskilpailun, minkä jälkeen seuraa laitostoimittajan ja laitosvaihtoedon valinta, sijaintipaikan lopullinen valinta sekä varsinaisen YEL:ssa edellytetyn rakentamisluvan valmistelu. Periaatepäätöshakemuksen tekeminen edellyttää, että sitä ennen luvanhakija on toteuttanut ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA), josta on oma lainsäädäntönsä.
Valtioneuvoston myönteinen periaatepäätös eduskunnan ratifioimanakaan ei vielä merkitse voimayhtiön investointipäätöstä eikä valtioneuvoston rakentamisluvan myöntämistä. Koska ei ole varmaa, tekeekö voimayhtiö koskaan lopullista investointipäätöstä, periaatepäätös myönnetään määräaikaisena.
Ydinenergialainsäädäntö eikä muukaan lainsäädäntö estä useampien periaatepäätösten samanaikaista voimassaoloa. Tämä voikin olla tarpeen, jotta turvataan jatkoon useampia päätösvaihtoehtoja.
Lue lisää »
Lok
13
Ydinenergialaki kaipaa uudistusta, kirjoittivat Uutispäivä Demari ja Kansanuutiset tänään. Laki on valmistelu ja säädetty alunperin tilanteessa, jolloin sähköhuolto perustui vahvasti valtiovetoiseen suunnitteluun ja tiukkaan ohjaukseen.
1980-luvun loistava ydinenergiainnovaatio oli periaatepäätöskäsittelyssä punnittava käsite “yhteiskunnan kokonaisetu”. Poliitikkojen on päätettävä, onko käsittelyssä oleva hanke yhteiskunnan kokonaisedun mukainen. He eivät siis lain mukaan ota kantaa esimerkiksi siihen, paljonko Suomessa kulutetaan sähköä kymmenen vuoden kuluttua.
Lue lisää »