Tag uusiutuva energia

Hallitukset edistävät uusiutuvia IRENAn kautta 0

Marras 6

Kansainvälinen energiajärjestökenttä jatkaa laajentumista. Tuorein valtioiden välinen organisaatio lienee The International Renewable Energy Agency (IRENA), joka aloitti toimintansa vuoden 2009 alusta. Suomi on yksi 137 järjestön perustussopimuksen allekirjoittajamaasta, joista tähän mennessä 7 valtiota oli ehtinyt ratifioida viralliseksi organisaatioksi. Järjestön päämaja on Abu Dhabissa, mikä on minusta aika eksoottista.

Järjestömaailmassa kestävän kehityksen jaolla taloutta on edustanut perinteisesti OECD ja erityisesti Kansainvälinen Energiajärjestö IEA, sosiaalista ulottuvuutta YK ja sen ydinenergiajärjestö IAEA, joka tekee muuten myös paljon työtä sen eteen, että jäsenmailla olisi ydinvoiman lisäksi myös muita vaihtoehtoja kasvavan sähköntarpeensa tyydyttämiseksi.

Uusiutuvan energia asiat on tähän saakka hoidettu eri instansseissa, mutta tasapainoisen globaalin kehitysken edistämiseksi uudella järjestöllä voi hyvinkin olla tilausta.

Anna-Maria Länsimies Asiantuntija, ydinvoima, lämmön ja sähkön yhteistuotanto Energiateollisuus

Ilmastonmuutoksen torjunnan oltava kustannustehokasta 1

Marras 2

Pääministeri Vanhanen kirjoitti Keskustan blogikirjoituksessaan toissa viikolla energiapoliittisen päätöksenteon arvojärjestyksestä.

Vanhanen korostaa mielestäni täysin oikein ilmastonmuutoksen torjunnan merkitystä energiapolitiikassa. Hänen arvojärjestyksessään energian hinta on kolmannella sijalla, kakkosena olevan omavaraisuuden/energiaturvallisuuden jälkeen.

Mielestäni tämän arvojärjestyksen ja periaatteen kanssa on ristiriitaista, että pääministeri nostaa yhden keinon muita tärkeämmäksi.

Lue lisää »