Tag turvallisuus
1

Turvallisuutta hyvillä toimintatavoilla

Huh 9

Errare humanun est - erehtyminen on inhimillistä, Cicero kiteytti jo ennen ajanlaskumme alkua ihmisen toiminnan perusluonteen. Olemme jatkuvasti alttiita tekemään virheitä sekä virheidemme seurauksille. On kuitenkin paikkoja, joissa virheille ei ole sijaa ja niissä on tehtävä kaikki mahdollinen niiden estämiseksi tai seurausten välttämiseksi. Tällaisia paikkoja ovat mm. ydinvoimalaitokset, lentokoneet, sairaalat, laivat ja isot tehtaat. Näissä on tehty valtavasti teknistä kehitystyötä toiminnan luotettavuuden lisäämiseksi. Viime vuosikymmeninä on alettu myös kehittää menettelyitä, joilla inhimillisiä virheitä voidaan vähentää. Me TVO:lla olemme aloittaneet ohjelman, jossa nämä hyvät ammattikäytännöt istutetaan osaksi jokapäiväistä toimintaamme eli työkulttuuriamme. Näitä menettelyitä on hyvin helppo soveltaa normaaliinkin elämään.

Kaikki lähtee viestinnästä. Monien virheiden takana ovat kömmähdykset tiedon perille menossa. Liian usein oletamme toisen ymmärtäneen mitä sanoimme tai jopa osanneen lukea sen toiminnastamme. Ydinvoimalaitoksella viestinnän tulee olla varmennettua ja yksikäsitteistä. Lue lisää »

Petri Koistinen Petri Koistinen Käyttäytymistieteiden asiantuntija Teollisuuden Voima Oyj
0

Turvallisuus etusijalla Olkiluodossa

Huh 5

Myllyvirran vertaus kännyköihin on varsin raflaava, tosin yhtymäkohdat on haettu turhan kaukaa. Käyvät ydinvoimalaitosyksikkömme – OL1 & OL2 – ovat olleet käytössä nyt yli kolmekymmentä vuotta ja sinä aikana ne ovat tuottaneet sähköä suomalaiselle yhteiskunnalle yli 370 miljardia kilowattituntia. Samalla, kun tällä sähköllä on pidetty teollisuutemme ja yhteiskuntamme rattaat pyörimässä, on sillä ladattu yksi jos toinenkin kännykkä.

Pidämme Olkiluodon laitosyksikkömme aina uudenveroisina. Ne ovat luotettavia ja moderneja, ja sellainen tulee olemaan myös Olkiluoto 3 -yksikkökin.

OL3:lla on monin eri tavoin koko projektin ajan kiinnitetty huomiota ydinturvallisuuteen. OL3:n suunnittelu edustaa reaktoriturvallisuuden uusimpia vaatimuksia. Laitosyksikkö tulee täyttämään sekä suomalaisille että eurooppalaisille ydinvoimalaitoksille asetetut turvallisuusvaatimukset. Monissa tapauksissa vaatimustaso ylittää vastaavan kansainvälisen tason. Lue lisää »

Anna Lehtiranta Anna Lehtiranta Johtaja, Yhteiskuntaosasto Teollisuuden Voima Oyj
27

Ydinvoima-ala on turvallisuuden edelläkävijä

Jou 2

Kulttuuri on organisaatiolle kuin persoonallisuus ihmiselle. Organisaatiokulttuuri käsitteenä keksittiin 80-luvulla ja on se jälkeen vakiintunut osaksi yritysten johtamista. Persoonallisuus on melko pysyvä, mutta yrityskulttuuri on onneksi helpommin kehitettävissä. Silti tasokas turvallisuuskulttuuri ei synny hetkessä eikä itsestään, se vaatii vuosien määrätietoista työtä ja vaalimista.

Ydinvoimalassa turvallisuuskulttuurin täytyy tulla selkärangasta. Sen täytyy olla osa jokaisen jokapäiväistä toimintaa. Tsernobylin onnettomuus oli ensimmäinen, missä  syyksi tunnistettiin puutteet turvallisuuskulttuurissa. Tämän jälkeen turvallisuuskulttuuriajattelu on levinnyt turvallisuuskriittisiin organisaatioihin, joita ovat mm. ydinvoimalaitokset, ilmailu, merenkulku, kemianteollisuus, rautatiet ja terveydenhuolto. Muilla aloilla samoja asioita käsitellään usein laatujohtamisen alla.

Lue lisää »

Petri Koistinen Petri Koistinen Käyttäytymistieteiden asiantuntija Teollisuuden Voima Oyj