Mitä ihmettä, yli puolet tanskalaisista kannattaa ydinvoimaa?
Mitä ihmettä? Berlingske Tidenden joulukuun alkupuolella julkaistun gallupin mukaan 54 % tanskalaisista hyväksyy ydinvoiman ilmastonmuutoksen torjuntakeinona (linkki tanskankielen taitoisille ja toinen meille muille). Pari vuotta sitten ydinvoimaa sietäviä oli [jälkikäteen lisätty tarkennus: ydinvoiman tuonnin hyväksyi alle 25 % tanskalaisista vuonna 2007] vain 25 %.
Tanskalaisten kunniakas historia ydinvoimavastutuksen eurooppalaisena ankkurimaana on parissa vuodessa kärsinyt kolhuja poliittisen huomion siirryttyä ilmastonmuutokseen. 1980-luvulla ydinvoiman vastustajia oli 80 prosenttia. Pari vuotta sitten vastustajia oli vielä 73 prosenttia. Tanskalaisten ydinvoimavastutaisuus johti osaltaan vuosina 1999 ja 2005 Barsebäckin ydinvoimalaitoksen kahden ydinvoimalaitosyksikön sulkemiseen.
Mihin nopea ja jyrkkä mielipiteen muutos sitten johtaa jatkossa? Toistaiseksi ei mihinkään, jos Tanskan päähallituspuolueen liberaalien edustajaa on uskominen. Puolue ei vastusta ydinvoimaan sinällään, mutta iamgoltaan se ei sovi Tanskan pitkän aikavälin energiastrategiaan. Poliittisista ryhmittymistä konservatiivinuoret ovat kuitenkin jo ilmoittaneet kannattavansa ydinvoimaa.
