Ydinenergia ja sitä kautta myös ydinjätteen loppusijoitus on ollut viime aikoina yleisenä puheenaiheena. Syynä tähän on tietenkin uusiin voimalaitoslupiin liittyvä pitkälti poliittissävytteinen kädenvääntö tai sitten OL3:n rakentamiseen liittyvät ongelmat. Aina näissä tilanteissa tulee ihmetelleeksi myös median roolia ydinvoimakeskustelussa ja aivan erityisesti loppusijoitukseen liittyvissä kysymyksissä. Olen ollut geologina mukana jätteen jemmauksessa pian 30 vuotta ja koko tämän ajan suuri yleisö ja päättäjät ovat jakautuneet leireihin puolesta tai vastaan. Sitten on huomattava joukko liikkuvia, liekö kolmannes, joilla ei ole syystä tai toisesta kantaa. Tästä voisi päätellä, että yleistajuiselle tiedottamiselle ja keskustelulle olisi tilausta.

Äänekäs ydinvoiman ja loppusijoituksen vastustajien ydinjoukko luo vahvaa mielikuvaa katastrofaalisesta tulevaisuudesta, tai oikeastaan tulevaisuuden puutteesta, radioaktiivisuuden saastuttamasta maassa. Tässä yhteydessä sekoitetaan huoletta aika ja mittakaavat puhumattakaan luonnontieteellisistä asioista. Hurjatkin väittämät menevät lävitse sen vuoksi, että ihmisillä ei vain ole riittävää koulusivistyksen tuomaa taustaa käsitellä geoympäristöön liittyviä kysymyksiä. Vilkaiskaapa vaikka jälkikasvunne koulukirjoja sillä silmällä. Itselleni oli havahduttavaa selata ala-asteikäisen tyttäreni fysiikan kirjaa. Muutamalle geologiaa käsittelevälle sivulle oli saatu mahtumaan uskomaton määrä aivan perustavaa laatua olevia virheitä. Monet opettajat saattavat jättää nämäkin muutamat sivut väliin jotenkin vaikeina. Näyttää siltä ettei tulevaisuuden keskivertopäättäjillä ja -äänestäjillä ole yhtään sen parempia valmiuksia arvioida yhteiskunnan energia- ja raaka-ainehuoltoon tai ympäristöön liittyviä kysymyksiä, kuin nykyiselläkään polvella, vaan kenttä on edelleen avoin villille populismille. Lue lisää »

Maaliskuun alkupuolella Finlandia-talossa pidetyssä Posivan asiantuntijaseminaarissa esiteltiin yhtiömme tulevien vuosien tutkimus-, kehitys ja suunnittelutyötä. Sen tähtäimenä on loppusijoituslaitoksen rakentamislupahakemuksen jättäminen vuonna 2012. Seminaarin päätteeksi pidetyssä paneelissa asiantuntijat pohtivat sitä, kuinka monta toimivaa runsasaktiivisen jätteen/käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitosta on toiminnassa Euroopassa vuoteen 2025 mennessä. Panelisteina oli asiantuntijoita Posivasta, SKB:stä (Svensk Kärnbränselehantering Ab), OECD:n ydinenergiajärjestön ydinjätehuolto-osastosta sekä työ- ja elinkeinoministeriöstä ja Säteilyturvakeskuksesta.

Ei tainnut olla kovin suuri yllätys, että panelistien arviot loppusijoituslaitosten määrästä vaihtelivat yhdestä kolmeen. Suomen ja Ruotsin lisäksi loppusijoittajien kärkijoukkoon kuuluu myös Ranska, joka on rakentanut maanalaista tutkimuslaboratoriota Bureen, noin 200 km Pariisista itään sijaitsevalla alueella vuodesta 2000 lähtien. Sikäläisen lain mukaan loppusijoituspaikka tulee valita vuoteen 2015 mennessä ja loppusijoitus aloittaa vuonna 2025. Itse Buressa käyneenä ja tutkimuksiin sekä paikallisiin päättäjiin tutustuneena en pitäisi Ranskan aikataulua mitenkään epärealistisena. Tutkimuksia savimuodostumassa loppusijoitussyvyydellä noin 400 metrissä on tehty jo joitakin vuosia. Tulevaisuudessa tutkimuslaboratorion alueelle on tarkoitus rakentaa myös varsinaiset loppusijoitustilat. Lue lisää »

Valtioneuvoston valmistautuessa kuluvan kevään aikana käsittelemään sille jätettyjä periaatepäätöshakemuksia uusien ydinvoimalaitosten rakentamiseksi, keskustelu uraanin halkaisun eduista ja haitoista lisääntyy. Varsin usein vastustamista perustellaan ”ratkaisemattomalla ydinjäteongelmalla”. Totta toki on, että missään ei ole vielä aloitettu käytetyn ydinpolttoaineen tai runsasaktiivisen ydinjätteen loppusijoitusta, mutta mielestäni argumentti ”ratkaisematon ydinjäteongelma” ei kuvaa oikealla tavalla kaikkea sitä tutkimus- ja kehitystyötä mitä viimeisten vuosikymmenten kuluessa on tehty esimerkiksi geologisen loppusijoituksen valmistelussa meillä ja muualla. Loppusijoitusta kohti ollaan menossa, mutta vielä menee toki vuosia ennen kuin polttoainenippuja sijoitetaan kapseloituna kallioon. Mutta miksi loppusijoitusta ei ole jo aloitettu, vaikka ydinvoimalaitoksia on meillä käytetty jo 30 vuotta? Lue lisää »

DocPoint-dokumenttielokuvafestivaaleilla esitetään lauantaina tanskalaisen Michael Madsenin ohjaama Into Eternity- draamadokumentti. Itse olin mukana elokuvan teossa sen alkuhetkistä lähtien, kun ohjaaja lähestyi Posivaa ja allekirjoittanutta ideallaan vuonna 2006. Keskeisenä käyttövoimana elokuvalle oli se, miten tieto loppusijoituspaikasta voidaan säilyttää tuleville sukupolville sekä kysymys siitä, pitäisikö loppusijoituspaikka merkitä tahattoman tunkeutumisen estämiseksi. Elokuvassa vastausta ei tarjota ja itse jäin kaipaamaan loppusijoitusratkaisun esittelyä, mikä olisi mielestäni auttanut ymmärtämään geologisen loppusijoituksen turvallisuuteen liittyviä näkökohtia. Nyt elokuvassa jäädään pitkälti mystiikan tasolle. Lue lisää »

Kun Olkiluoto vuosituhannen alussa valittiin TVO:n ja Fortumin käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituspaikaksi, tiesi päätös myös Posivan toimiston uudelleensijoitusta. Ympäristönmuutos oli väistämätön: urbaani, kansoitettu Helsinki vaihtui etäiseen, metsäiseen ja harvaan asuttuun Olkiluodon saareen.

Sittemmin Olkiluodon ympäristössä on tapahtunut silminnähden suuria muutoksia. Olkiluoto 3-yksikön rakennustyömaa on nielaissut saaren länsikärjen, keskuskonttorin paikoitusalue on laajentunut toimistorakennusten tuntumasta meren rantaan, tuulivoimalalle ja uudella vierailukeskukselle on raivattu paikat saaren etelärannalla, uusi majoituskylä on rakennettu saaren itäosaan ja maanalaisen tutkimustilan rakentaminen etenee kohti loppusijoitussyvyyttä saaren keskiosassa. Vaikka rakennustyömaat ovatkin vallanneet saaren länsiosan, metsäluonto sinnittelee rakentamattomilla alueilla. Siksi saarelle ajavan on syytä ottaa hirvistä varoittava liikennemerkki täytenä totena.

Lue lisää »