Merenalainen ydinvoimala ja muutama muu outo idea
Ennen tutustumistani ydinvoima-alaan olisin pitänyt Ranskalaisten suunnitelmia merenalaisesta ydinvoimalasta intuitiivisesti järjettöminä. Se ei voi olla turvallista saati teknisesti toteutuskelpoista.
Toisaalta suuri osa nykyisistä ydinvoimalaitoksista perustuu reaktoreihin joita käytettiin ensin laivoissa ja sukellusveneissä, joten vedenalainen voimala ikään kuin sulkisi yhden kehitystyön ympyrän.
Tarkastellaanpa asiaa hieman ennakkoluulottomammin. Ydinreaktion lisäksi ydinvoimassa on oikeastaan kyse aikaansaadun lämmön kasvun hillitsemisestä. Maanpäällisissä laitoksissa on oltava useita toisistaan erillisiä keinoja (mm. diesel-generaattoreilla pyöriviä hätäpumppuja) varmistamassa riittävän jäähdytyksen poikkeustilanteessa. Lue lisää »
