Tag Itävalta
14

Ydinvoiman vastustajien hiilijalanjälki on tuhat miljoonaa tonnia

Mar 19

Brittiläinen Channel 4 osaa kohahduttaa katsojiaan varsin provokatiivisilla dokumenteillaan. Ilmastoskeptinen ”The great global warming swindle” sai osakseen kovaa kritiikkiä ja jäi televisiohistoriaan yhdeksi masentavimmaksi yritykseksi ”herättää syvällistä keskustelua”. Viimeisin myrsky kanavan ympärillä liittyy ”What the green movement got wrong”-otsikkoa kantavaan dokumenttiin. Ohjelmassa esiintyy entisiä ympäristöjärjestöjen johtojäseniä, jotka ovat muuttaneet suhtautumistaan mm. ydinvoimaan.

Kirjoitin blogijutun kyseisistä ”ydinvoimasekularisteista” aiemmin tänä vuonna.

Vaikka en menisi dokumentin laadusta takuuseen, se esittää kuitenkin erään mielenkiintoisen kysymyksen. Kuinka suuri päästövaikutus ydinvoiman vastustajilla on historiallisesti ollut? (Ohjelman tekijöiden mukaan 1000Mt eli noin 15 kertaa Suomen vuotuiset päästöt). Kuinka paljon fossiilista kapasiteettia on rakennettu vuosien saatossa ydinvoiman sijaan? Hyvä esimerkki löytyy Itävallasta, missä suunniteltiin 1960 ja 70-luvuilla rakennettavaksi viittä reaktoria. Yksi näistä valmistui vuonna 1978, mutta sitä ei koskaan käynnistetty. Asiasta järjestettiin kansanäänestys ja vastustajat voittivat selvällä 50,47 prosentin enemmistöllä. Lue lisää »

Lauri Muranen Lauri Muranen Asiantuntija, sähköntuotanto Energiateollisuus
34

Mitä ihmettä, yli puolet tanskalaisista kannattaa ydinvoimaa?

Jou 21

Mitä ihmettä? Berlingske Tidenden joulukuun alkupuolella julkaistun gallupin mukaan 54 % tanskalaisista hyväksyy ydinvoiman ilmastonmuutoksen torjuntakeinona (linkki tanskankielen taitoisille ja toinen meille muille). Pari vuotta sitten ydinvoimaa sietäviä oli [jälkikäteen lisätty tarkennus: ydinvoiman tuonnin hyväksyi alle 25 % tanskalaisista vuonna 2007] vain 25 %.

Tanskalaisten kunniakas historia ydinvoimavastutuksen eurooppalaisena ankkurimaana on parissa vuodessa kärsinyt kolhuja poliittisen huomion siirryttyä ilmastonmuutokseen.  1980-luvulla ydinvoiman vastustajia oli 80 prosenttia. Pari vuotta sitten vastustajia oli vielä 73 prosenttia. Tanskalaisten ydinvoimavastutaisuus johti osaltaan vuosina 1999 ja 2005 Barsebäckin ydinvoimalaitoksen kahden ydinvoimalaitosyksikön sulkemiseen.

Mihin nopea ja jyrkkä mielipiteen muutos sitten johtaa jatkossa? Toistaiseksi ei mihinkään, jos Tanskan päähallituspuolueen liberaalien edustajaa on uskominen. Puolue ei vastusta ydinvoimaan sinällään, mutta iamgoltaan se ei sovi Tanskan pitkän aikavälin energiastrategiaan. Poliittisista ryhmittymistä konservatiivinuoret ovat kuitenkin jo ilmoittaneet kannattavansa ydinvoimaa.

37

Dominoefekti kaataa ydinvoimasta luopujia

Mar 30

Euroopassa vauhdissa oleva dominoefekti kaataa ydinvoiman alasajoa suunnitelleiden valtioiden energiapolitiikat yksi toisensa perään. Uusimmat kaatuneet palikat ovat Saksa, Belgia ja Italia. Niitä ennen Ruotsi oli ennättänyt kääntää ydinvoimapolitiikkaansa radikaalisti muutamassa vaiheessa.

Lue lisää »