Tag dokumentti
14

Ydinvoiman vastustajien hiilijalanjälki on tuhat miljoonaa tonnia

Mar 19

Brittiläinen Channel 4 osaa kohahduttaa katsojiaan varsin provokatiivisilla dokumenteillaan. Ilmastoskeptinen ”The great global warming swindle” sai osakseen kovaa kritiikkiä ja jäi televisiohistoriaan yhdeksi masentavimmaksi yritykseksi ”herättää syvällistä keskustelua”. Viimeisin myrsky kanavan ympärillä liittyy ”What the green movement got wrong”-otsikkoa kantavaan dokumenttiin. Ohjelmassa esiintyy entisiä ympäristöjärjestöjen johtojäseniä, jotka ovat muuttaneet suhtautumistaan mm. ydinvoimaan.

Kirjoitin blogijutun kyseisistä ”ydinvoimasekularisteista” aiemmin tänä vuonna.

Vaikka en menisi dokumentin laadusta takuuseen, se esittää kuitenkin erään mielenkiintoisen kysymyksen. Kuinka suuri päästövaikutus ydinvoiman vastustajilla on historiallisesti ollut? (Ohjelman tekijöiden mukaan 1000Mt eli noin 15 kertaa Suomen vuotuiset päästöt). Kuinka paljon fossiilista kapasiteettia on rakennettu vuosien saatossa ydinvoiman sijaan? Hyvä esimerkki löytyy Itävallasta, missä suunniteltiin 1960 ja 70-luvuilla rakennettavaksi viittä reaktoria. Yksi näistä valmistui vuonna 1978, mutta sitä ei koskaan käynnistetty. Asiasta järjestettiin kansanäänestys ja vastustajat voittivat selvällä 50,47 prosentin enemmistöllä. Lue lisää »

Lauri Muranen Lauri Muranen Asiantuntija, sähköntuotanto Energiateollisuus
40

Into Eternity

Tam 29

DocPoint-dokumenttielokuvafestivaaleilla esitetään lauantaina tanskalaisen Michael Madsenin ohjaama Into Eternity- draamadokumentti. Itse olin mukana elokuvan teossa sen alkuhetkistä lähtien, kun ohjaaja lähestyi Posivaa ja allekirjoittanutta ideallaan vuonna 2006. Keskeisenä käyttövoimana elokuvalle oli se, miten tieto loppusijoituspaikasta voidaan säilyttää tuleville sukupolville sekä kysymys siitä, pitäisikö loppusijoituspaikka merkitä tahattoman tunkeutumisen estämiseksi. Elokuvassa vastausta ei tarjota ja itse jäin kaipaamaan loppusijoitusratkaisun esittelyä, mikä olisi mielestäni auttanut ymmärtämään geologisen loppusijoituksen turvallisuuteen liittyviä näkökohtia. Nyt elokuvassa jäädään pitkälti mystiikan tasolle. Lue lisää »

Timo Seppälä Timo Seppälä Viestintäpäällikkö Posiva Oy