ONKALOn rakentamisen alkuaikoina lähes 10 vuotta sitten kehitettiin matalan pH:n injektointiaineita kallioperän tiivistämiseen vesivuodoilta. Kansainvälisessä yhteistyössä kehitettyä materiaalia testattiin ensin kenttäolosuhteissa maanpinnalla ja myös maan alla Eurajoen ONKALOssa ja Äspön kalliolaboratoriossa Oskarshamnissa Ruotsissa. Injektointiaineita, jotka ovat hyvin yleisiä kaikessa kalliorakentamisessa, oli kehitetty ja tutkittu kattavasti laboratorio-olosuhteissa Suomessa esim. VTT:n, Contestan ja kalliorakennuksen asiantuntijayritysten toimesta. Kenttäkokeiden aikana olikin tärkeää havainnoida tuoreen injektointimassan ominaisuuksia aidoissa työmaaolosuhteissa.
Kallioperän louhinta- ja tiivistystyötä tehtiin vuorokauden ympäri ja injektointiin liittyvien kokeiden aikana tutkijat päivystivät kallion sisällä ONKALOn uumenissa. Jokaisesta sekoitetusta injektointiaineen erästä mitattiin mm. tiheyttä, juoksevuutta, tunkeutumisominaisuuksia ja alkuvaiheen sitoutumista sekä otettiin näytteitä laboratoriota varten.
Muistan yhden tapauksen kymmenen vuoden takaa. Eräänä synkkänä ja sumuisena yönä, kun muut tutkijat olivat ansaitsemillaan yöunilla, olin yksin seuraamassa kokeita ja kirjaamassa tuloksia. Kävin silloin noin kilometrin mittaisen pimeän tunnelin perällä muutaman tunnin välein ja auton lisäksi seuranani olivat vain käsivalaisimen kelmeä valo ja ilmastointiputken humina. ONKALO-tunnelissa auto pysäköidään turvallisuussyistä aina nokka poistumissuuntaan. Aluksi nitkuttelin autoa eteen ja taakse monta kertaa saadakseni renkaat osoittamaan ylös ajotunneliin. Mittausten jälkeen ajoin takaisin maanpinnalle ja sama ruljanssi toistui uudestaan kotvasen kuluttua.
Aamun valjetessa olin jo ylpeä itsestäni, koska enää eivät seinät kaatuneet päälle ja uskalsin mielestäni jo hieman reippaammin kääntää autoa. Olin juuri saanut auton käännettyä ja nousin ulos siitä kun yhtäkkiä minua kohden alkoi vyöryä jylinä, joka kuulosti siltä kuin Itämeri aikoisi tulla sisään, vaikka kuinka aivot väittivät, ettei se ole mahdollista. Pian tunnelia pitkin tuli louheen lastausajoneuvo, jonka rinnalla pieni Landrover-maasturi, johon olin kiivennyt turvaan, tuntui hiireltä norsun vieressä. Lastausajoneuvon kuljettaja pyöräytti keulan näppärästi ulosmenosuuntaan, vaikka olin itse hieman tiellä ja tuli kyselemään, että miten näytteet jakselevat. Siinä vaiheessa tunsin itseni tosi huonoksi kuskiksi, koska Landrover ei millään meinannut kääntyä yhtä näppärästi ja se oli kooltaan ehkä neljänneksen lastausajoneuvosta. Lisäksi hävetti, että mielikuvitus oli tehnyt tepposet ja olin varma että olen mukana jossain katastrofielokuvassa, vaikka todellisuudessa olin taatusti hyvässä tallessa ja turvassa ONKALOssa.
Tänä päivänä kun käyn maan alla, on rakentaminen edennyt pidemmälle ja valot ja puhelinverkot ulottuvat joka koloon. Lisäksi ONKALOssa on aina muitakin paikalla, eikä kiven sisällä ole mitään pelottavaa. Näiden vuosien aikana myös kunnioitus ONKALOn rakentajia kohtaan on kasvanut: moni taidokkaista rakentajista on ollut mukana projektin alusta alkaen ja pääsee todennäköisesti rakentamaan vielä maanalaista loppusijoituslaitosta sitten kun Posivasta tulee luvanhaltija ja loppusijoituksen rakentaminen voi alkaa.
Jos haluat nähdä miltä ONKALOssa nykyään näyttää, katso video