“Hei me lennetään” oli amerikkalainen komedia pastellinväriseltä 80-luvulta. Täällä Posivan ONKALOssa ei maailma ole pastellinvärinen eikä yhtä huumorintäyteinen. Vaikka työntekijät kirkkaan pastellinkeltaisine turvavaatteineen täplittävätkin muutoin tummaa tunnelimaisemaa ja kahvitauolla toisinaan naurammekin kyyneleet silmissä vääräleukojen sutkautuksille.
Niin korkealla, kuin elokuvan lentokone on ilmassa, olemme me saman verran matkaa maan alla. Tai, no, ei ihan. Lentokonehan voi olla vaikka 7km korkeudessa, mutta me olemme 455m syvyydessä.
Ja mitenkä olemme sinne syvyyteen päässeet? Nyt täytyy hakea vertausta toisesta elokuvasta. Olemmeko ottaneet hakut kouraan ja “Ain laulain työtäs tee”-viisua rallatelleen marssineet jonossa kilkuttelemaan tunnelia? No, ei tietenkään. Lumikki ja 7 pientä kääpiötä -elokuva on luotu sellaisessa kulttuuriympäristössä, jossa oli kivihiilikaivoksia ja joissa louhintaa saatettiin tehdä nimenomaan hakuilla. Suomalainen peruskallio ei tottele hakkua. Jokainen voi yrittää tätä ottamalla vaikka lähimmän vasaran ja mennä kokeilemaan minkämoisen kolon saa aikaan lähimpään kalliopaljastumaan (allekirjoittanut ei ota vastuuta seurauksista, esim. nyrjähtäneestä ranteesta). Suomalainen kallioperä tottelee sen sijaan oikein kiltisti kovametalliporaa ja räjähdysainetta. Ensin porataan lähes timantinkovalla kovametallisella poralla 5m pitkiä reikiä kallioon.
-Riittääkö yksi reikä ja siihen oikein vahvaa räjähdysainetta?
-Ei. Mitähän siitäkin seuraisi, reiän lähellä pulveriksi muuttunutta kiveä ja ympärillä pitkälle ulottuvaa rakoilua satunnaiseen suuntaan? Ei, tällaista emme halua.
Tulevan tunnelin poikkipinta-alasta riippuen reikiä on suurin piirtein 100 kappaletta. Ja jokaiseen niistä laitetaan tietty määrä räjähdysainetta.
-Voiko reiät porata miten huvittaa?
– Ei voi. Insinööri suunnittelee porauskaavion tarkasti. Reikien välimatka ei saa olla liian suuri eikä liian pieni. Porari käyttää ns. porajumboa – varsin isoa työkonetta jossa on monta suurta kallioporaa yhtäaikaisesti työssä. Tässä kohtaa sen lentokoneen pilotin eli jumbon porarin tulee olla tarkkana, etteivät reiät vinksahda, kierry taikka kaarru väärään paikkaan esim. kivilajien rajapinnassa. Porauksen tarkkuus on louhinnan onnistumisen kannalta hyvin tärkeä asia. Louhintaporauksessa ei voi puhua toteutusvaiheessa aivan millimetrien tarkkuudesta, mutta senttimetrien tarkkuudesta kyllä. Reikien poraamisen jälkeen reiät panostetaan.
-Onko sillä väliä mitä räjähdysainetta käytetään ja kuinka paljon?
Panostuksessa reikiin laitetaan tähän tarkoitukseen sopivaa epäherkkää räjähdysainetta, joka tarvitsee nallin ja aloituspanoksen räjähtääkseen. Räjäytys tapahtuu tarkkaan suunnitellun panostuskaavion mukaisesti. Tässä vaiheessa voimme jo käyttää tarkkuudesta puhuttaessa sanaa “milli”, nimittäin millisekunti. Kaikki reiät eivät räjähdä samalla millisekunnilla, vaan ikään kuin polveillen. Kun räjäytys on suunniteltu ja toteutettu hyvin, saamme kallioon juuri sen muotoisen ja kokoisen aukon kuin halusimme ja juuri siihen kohtaan, johon sen halusimme. Aukon sisältö on murentunut juuri sopivan kokoisiksi murkuloiksi. Se jäljelle jäänyt osa, tunnelin seinät ja katto, sen sijaan jää ehjäksi.
Siinä missä 7 pientä kääpiötä louhivat tunneliaan sinnepäin, minne hiiliesiintymä jatkui, on meidän ONKALOmme sijainti korkeusasemineen määritelty millimetrin osan tarkkuudella.
Ja siinä missä Hei me lennetään – elokuvan lentokonetta ohjasi puhallettava autopilotti, on meidän louhintakalustoa aina ohjaamassa oikea, kokenut ja ammattitaitoinen, ihminen.