Hei, Kiitos mielenkiintoisista kysymyksistä. A) Siemens on tainnut tehdä linjauksen, ettei se ole…
Erkki Henrikki Rintala Tampere 3 toukokuuta 2013 Ojarinteenkatu 11 33530 Tampere puh:0405011022…
Jokapäiväinen riskinhallinta on helppoa - työmatkaksikin voi valita sen ettei aja autolla kahden kou…
Jouni, totta ainakin paperilla. Vienee kuitenkin aika tovin ennenkuin vety (ydinenergia) on syrjäytt…
Eikö Islantilaisten kannattaisi pistää geovoimaloita satoja ylimääräisiä, kun on ilmaista kiehuvaa v…
Suurin osa maailman uraanista tuotetaan Kanadassa ja Australiassa. Muita paljon uraania tuottavia maita on Kazakstan, Niger, Venäjä, Namibia, Uzbekistan ja Yhdysvallat. Yhdessä ne tuottavat yli 90 % maailman uraanista.
Ydinvoima on Suomen merkittävin yksittäinen sähköntuotantomuoto. Se kattaa sähkön hankinnasta lähes neljänneksen.
Suomessa on tuotettu ydinvoimaa vuodesta 1977, kun Loviisassa käynnistettiin Suomen ensimmäinen kaupallinen ydinvoimala.
Maailman nykyinen energiantuotanto perustuu noin 80-prosenttisesti fossiilisten polttoaineiden eli öljyn, hiilen ja maakaasun polttamiseen.
Säteilyturvakeskus kerää ydinvoimalaitosten ympäristöstä vuosittain noin 300 näytettä, joista tutkitaan alueella esiintyviä radioaktiivisia aineita.
Käyttämätön ydinpolttoaine on vain lievästi radioaktiivista.
Suomen kylmä merivesi parantaa ydinvoimaloiden termodynaamista hyötysuhdetta ja sitä kautta sähköntuotantokykyä.
Suomi tuo ydinvoimalla tuotettua sähköä ulkomailta.
Ydin- ja vesivoimalla tuotetun sähkön tuotantokustannukset ovat alhaiset verrattuna muihin tuotantomuotoihin. Sähkön hinta määräytyy sähkömarkkinoilla.
Yksi röntgentutkimuksesta saatu keskimääräinen säteilyannos vastaa noin 2 000 vuoden asumista ydinvoimalaitoksen vieressä, jos ei huomioida taustasäteilyn vaikutusta kokonaissäteilyannokseen.
Ydinenergialain mukaan kaikki Suomessa syntyvä radioaktiivinen jäte on käsiteltävä ja loppusijoitettava Suomessa. Ydinjäteen tuonti ja vienti maan rajojen yli on kiellytty.
Suomalaisen saama keskimääräinen säteilyannos vuodessa on noin 4 milllisievertiä, josta ydinvoiman osuus on noin 0,0002 millisievertiä.
Loppusijoitustilan lämpötila on korkeimmillaan noin sadan vuoden kuluttua; silloin lämpöä on kuin haaleassa saunassa, 65 astetta.
Transmutaation avulla pystytään muuttamaan ydinjäte vaarattomaksi aikaisempaa nopeammin. Tällä hetkellä transmutaatio ei kuitenkaan vielä ole kaupallisessa käytössä.
Maailman uraaninkulutus on yhteensä noin 65 000 tonnia vuodessa.
15 % Suomen käyttämästä sähköstä tuotiin vuonna 2008 maamme rajojen ulkopuolelta. Tästä merkittävä osa on ulkomaista ydinvoimaa.
Tunnetut kohtuullisin kustannuksin louhittavat uraanivarat riittävät nykykäytöllä reilusti yli puoleksi vuosisadaksi. Lisäksi arvioidut lisävarat ovat moninkertaiset tunnettuihin varoihin verrattuna.
Vuodessa käytetyn polttoaineen aktiivisuus on vähentynyt sadasosaan siitä, mitä se oli välittömästi reaktorista poiston jälkeen.
Keskikokoisessa kevytvesireaktorissa uraanipolttoaineesta muuttuu energiaksi alle kilogramma vuodessa. Lisäksi osa polttoaineesta muuttuu uraanin fissiotuotteiksi ja plutoniumiksi.
Maailmassa on 438 ydinreaktoria ja rakenteilla 58. Yhteensä 2 719 terawattituntia eli 14 prosenttia koko maailman sähköntuotannosta tuotetaan ydinvoimalla.