Kategoria Ydinvoima
0

Tulevaisuuden tekniikkaa: Hyötöreaktori

Tou 20

Kuvittele ydinreaktori, jossa energiantuotannon aikana syntyy uutta polttoainetta niin paljon, että voimalaitoksen hyötysuhde monikymmenkertaistuu. Kuulostaako liian hyvältä? Entä, jos samassa reaktorissa voisi lisäksi hyödyntää tehokkaammin sellaisia ydinpolttoaineiden osia, jotka muutoin päätyisivät loppusijoitettavaksi muun ydinjätteen mukana? Maailmalla tutkitaan tällä hetkellä kuumeisesti uudentyyppisiä ydinreaktoreita, jotka kykenisivät tähän. Näiden nopeiksi hyötöreaktoreiksi (fast breeder reactor) kutsuttujen reaktorien esiasteita kokeiltiin ensi kertaa jo 1940-luvun loppupuolella ja niitä kehitettiin aktiivisesti 1980-luvulle asti. Tuolloin jo kehitettyjen reaktorityyppien toimivuus kuitenkin vei mielenkiintoa hyötöreaktorien jatkokehittelyltä. 2000-luvulla kiinnostus hyötöreaktorien kaupalliseen hyödyntämiseen on palannut ja koereaktoreita löytyy useista maista. Lue lisää »

Lauri Poutanen Lauri Poutanen Harjoittelija, viestintä / sähkökauppa Energiateollisuus ry
0

Ympäristöasiaa

Tou 3

Kevät ja kesä ovat raottaneet talven mukanaan tuomaa lumiverhoa paljastaen maan. Monesti tämä tarkoittaa myös sitä, että talven aikana unohtuneet jätteet, tavarat sekä mahdolliset virheet toiminnassa tulee huomattua. Tilanne Olkiluodossa on tämän suhteen hyvä, jatkuvalla tarkkailulla ja raportoinnilla saadaan tietoa Olkiluodon alueen tapahtumista nopeasti, eikä tarvitse odotella yllätyksiä lumen sulaessa. Lue lisää »

2

Käänteistä energiansäästöä

Huh 29

”Keväällä aurinkoisina päivinä avaan kerrostaloasuntoni ikkunan ja istahdan olohuoneen tuoliin toppatakki päällä ottamaan aurinkoa. Se kun ei näy mitenkään mun sähkölaskussa.”

”Meillä laitetaan sauna päälle lähes joka päivä. Välillä kukaan ei kuitenkaan muista mennä löylyyn kiireisten kodin askareiden keskeltä.” Lue lisää »

0

Mind the CAP

Huh 4

TVO:lla käyttöönotetun CAP (Corrective Action Program) -toiminnan tavoitteena on arvioida toiminnan laatua, tukea toiminnan kehittämistä jatkuvan parantamisen periaatteen mukaisesti ja lisäksi esittää suosituksia toiminnan kehittämiselle. CAP-toiminta on alun perin kehitetty British Energyllä ja vastaavia käytäntöjä on käynnistetty useilla ydinvoimalaitoksilla. Toiminta alkoi pilot-hankkeena TVO:lla vuonna 2011 ja työryhmä virallistettiin vuoden 2012 alussa. Lue lisää »

Nina Paaso Nina Paaso Toimistopäällikkö TVO
1

Jokapäiväiset riskit

Maa 28

Riski-sana käsitetään epätoivottuna asiana, jonka tapahtumiseen liittyy epävarmuutta. Useimmat riskit ohitamme olankohautuksella.

Esimerkiksi päivittäinen työmatka on riski. Voi tapahtua onnettomuus, mutta se on harvinaista. Työmatka liukkaalla talvikelillä on hieman suurempi riski, mutta silloinkin onnettomuus on aika epätodennäköinen. Useimmat arvioivat nämä riskit pieniksi, eivätkä jää ajattelemaan niitä sen enempää. Yhteiskunnallisesti riskit ovat kuitenkin sen verran merkittävät, että niitä pienennetään muun muassa vaatimalla talvirenkaiden käyttöä ja rajoittamalla ajonopeuksia. Lue lisää »

Ilkka Männistö Ilkka Männistö Ydinturvallisuusinsinööri Fennovoima Oy
0

100 henkeä parantamassa eurooppalaista ydinturvallisuutta

Maa 15

WANO on ydinvoimayhtiöiden yhteistyöjärjestö, jonka tehtävä on edistää turvallisuutta. WANO:lla on neljä aluekeskusta: Atlanta, Moskova, Pariisi ja Tokio sekä koordinoiva keskus Lontoossa. Pariisin keskuksella meitä on noin 100 asiantuntijaa palvelemassa läntisen Euroopan ydinvoimalaitoksia. Asiantuntijat tulevat ydinvoimalaitoksilta WANO:on pariksi kolmeksi vuodeksi. Täältä löytyy osaamista lähes kaikilta ydinvoimalaitostekniikan ja laitosten käyttämisen alueilta. Olen itse ollut täällä vuoden 2013 alusta turvallisuuskulttuurin ja inhimillisten tekijöiden asiantuntijana, osana Technical Support Mission tiimiä (WANO:n toiminnoista, katso Jouko Turpeisen kirjoitus). Lue lisää »

Petri Koistinen Petri Koistinen Käyttäytymistieteiden asiantuntija Teollisuuden Voima Oyj
0

Laatua ja “laatua”

Maa 12

Isotätini kotiin tehtiin keittiöremontti. Kului joitakin kuukausia, ja keittiön seinäkaappi putosi alas. Onneksi ajankohta oli varhainen aamu, jolloin ei-aamuvirkku isotätini nukkui sikeästi aina hirmuiseen rytinään saakka. Lue lisää »

0

Mitä on ydinturvallisuus?

Maa 7

Minulta on toisinaan tultu kysymään, ehkä hieman provokatiivisessakin sävyssä, että kerropas, Matti, että mitä se ydinturvallisuus oikein on. Kysymys on kiusallisen hyvä. Olen jo yli 20 vuotta palvellut Fortumia ja maatani ydinturvallisuuteen liittyvissä tehtävissä, ja ydinturvallisuuden vaaliminen on erityisen lähellä sydäntäni. Lue lisää »

Matti Kattainen Matti Kattainen Osastonjohtaja, Nuclear Safety Fortum Power and Heat Oy
3

Voisiko aurinkoenergia ratkaista energiaongelmamme?

Maa 4

Keskustellessani ydinvoimasta minua tympäisee välillä oletus, että energiayhtiöt rakentavat ydinvoimalaitoksia vain huvikseen. ”Ette vaan halua tänne tuuli- ja aurinkovoimaa”. Tottakai haluamme. Salaliittoteoreetikoille voin todeta, että tuntemani alalla työskentelevät ihmiset ovat keskimäärin erittäin tietoisia ympäristöasioista ja suhtautuvat erittäin uteliaasti kaiken energiateknologian kehitykseen. Lue lisää »

Lauri Muranen Lauri Muranen Asiantuntija, sähköntuotanto Energiateollisuus
0

Terveiset syvältä!

Hel 21

Miltä tuntuu olla 420 metrin syvyydessä suomalaisessa kalliossa? Hyvältä. Täällä ei vesisade tai viima häiritse ja ilma on mukavan kostea. Hiukan on hämärää, mutta valaistus lisääntyy Olkiluodon pinnan alla kovaa vauhtia. Talotekniikan rakennus on meneillään luultavasti Suomen syvimmissä toimistotiloissa. Lue lisää »