Jokapäiväistä

Ydinvoiman stressitesteissä Suomi pärjännee hyvin

Ydinvoimalaitoksissa stressitestit ovat olleet osa toimintakulttuuria jo pitkään. Eurooppalainen turvallisuusajattelu perustuu jatkuvan parantamisen periaatteelle, ja meillä se on jopa kirjattu lakiin saakka. Ydinvoimalaitokset päivittävät turvallisuusjärjestelmiä ja -suunnitelmia aina, kun mahdollinen parannustarve tai epäilys sellaisesta ilmenee. Puitteet kansainväliselle yhteistyölle ovat olleet […]

Anna-Maria Länsimies
Anna-Maria Länsimies
Viestintäpäällikkö  Fortum Oyj 
 

Sanoista teoiksi – TVO:laiset energiansäästäjinä

Suomessa vietetään jälleen energiansäästöviikkoa – niin myös TVO:lla. Energiansäästöviikko on Motivan järjestämä vuosittainen viikolla 41 vietettävä kampanja, jonka aikana kiinnitetään huomiota energiansäästötapoihin ja -tottumuksiin. Teemakampanjan tarkoituksena on saada ihmiset miettimään omaa energiankäyttöään, ja saada viikon teot osaksi arkipäivää. Vuoden 2010 […]

Jenna Sosala
Jenna Sosala
Ympäristöinsinööri   Teollisuuden Voima Oyj 
 

Säteilenkö?

Ihmisillä on varsin erilaisia ja mielenkiintoisia käsityksiä säteilystä. Joskus käsitykset saavat jopa koomisia piirteitä, kun esimerkiksi kampaaja selittää epäonnistuneen värjäysyrityksen johtuvan työskentelystä ydinvoimalassa. Säteilyturvallisuusinsinöörin pestissä aloitettuani myös minulta on kyselty eriskummallisia asioita. Useimmiten minulta tiedustellaan – pilke silmäkulmassa – kuinka […]

Maria Palomäki
Maria Palomäki
Säteilyturvallisuusinsinööri  Teollisuuden Voima 
 
Ydinreaktioita Facebookissa
Seuraa meitä twitterissä
Navigoi
Kategoriat