Ydinvoiman stressitesteissä Suomi pärjännee hyvin

Ydinvoimalaitoksissa stressitestit ovat olleet osa toimintakulttuuria jo pitkään. Eurooppalainen turvallisuusajattelu perustuu jatkuvan parantamisen periaatteelle, ja meillä se on jopa kirjattu lakiin saakka.

Ydinvoimalaitokset päivittävät turvallisuusjärjestelmiä ja -suunnitelmia aina, kun mahdollinen parannustarve tai epäilys sellaisesta ilmenee.

Puitteet kansainväliselle yhteistyölle ovat olleet olemassa 50 vuotta, mutta tärkein on puuttunut eli poliittinen yhteisymmärrys. Olisivatko ajat muuttumassa? Selvitykset täytyy tehdä. Tähän astisten kokemusten perusteella Suomessa kansainväliset minimivaatimukset eivät kuitenkaan toisi paljoakaan lisäarvoa.

Ydinvoimassa on omat riskinsä, niitä ei käy kiistäminen. Kohkaaminen riskeistä ei kuitenkaan tee kenestäkään profeettaa. On katsottava, minkälaisista riskeistä on kysymys ja miten niihin on varauduttu vai onko laisinkaan.

Ydinvoima on noussut keskusteluissa raamatullisiin sfääreihin. Ei-uskonnolliset ihmisetkin ovat löytäneet itsestään, osa ehkä huomaamattaankin, uskonnollisia taipumuksia, kun puheissa vilisevät “jumalan tuuli”, perisynti ja tarve suojella itseään omalta pahuudelta. Japanin tapahtumat ovat osa selkeää jatkumoa 9-11:lle, jossa kauhuelokuvien ja tosielämän rajat osoittautuvat kovin häilyviksi.

Ensiyrityksiä kansainväliselle ydinenergiayhteistyölle otettiin jo EU:n perussopimuksiin kuuluvassa Euroopan atonienergiayhteisön perustamissopimuksessa Euratomissa vuonna 1957. Samoihin aikoihin perustettiin myös YK:n alainen Kansainvälinen Atomienergiajärjestö IAEA sekä OECD:n alaisuudessa toimiva European Nuclear Energy Agency ENEA, joka myöhemmin muutti nimensä Nuclear Energy Agencyksi (NEA).

Kaikissa järjestöissä ydinturvallisuus oli korkealla prioriteetilla, mutta käytännön toimet ja toimivaltuudet jäivät ohuiksi. Pitkään yhteistyötä hankaloitti kylmä sota. Blokkiutunut maailma ja sitä kautta organisoitu ydinasevarustelu purkautuivat 1990-luvun taitteessa. Koitti vapaan markkinatalouden aika, joka ulottui huolestuttavasti myös ydinmateriaaleihin ja -teknologiaan. Kansainvälisesti asia tiedostettiin, mutta varsinainen toimivalta haluttiin pitää yksittäisten valtioiden ja liittoumien käsissä.

Viimeistään Tshernobyl oli tehnyt ydinvoimasta monessa maassa välttämättömän pahan ja poliittisesti epämiellyttävän ja häivytetyn teeman. Meillä ydinvoimakeskustelua on kuitenkin käyty aktiivisesti myös poliittisilla foorumeilla. Periaatepäätöskäsittelyjä on ollut tai valmisteltu niin 1990- kuin 2000-luvullakin. Ala on joutunut panostamaan ja siihen on riittänyt myös yleistä mielenkiintoa. Ydinvoimaviranomaiset ja -yhtiöt heräsivät kansainvälisen yhteistyön tarpeeseen viimeistään Tshernobylin myötä. Teknistieteelliseen yhteistyöhön alettiin panostaa. Alan keskinäistä tietojen ja kokemusten vaihtoa varten perustettiin erilaisia järjestöjä, muun muassa viranomaisten WENRA ja ydinvoimaoperaattorien WANO.

Nyt 2000-luvulla, kun ydinvoima on hitaasti palannut poliittiselle agendalle, myös Euroopan Komissio on käynnistänyt useita aloitteita ydinenergiayhteistyön tiivistämiseksi niin viranomais-, kansalais- kuin tutkijatasoillakin. Nähtäväksi jää, mihin yhteistyö kantaa nyt kun kansainvälinen poliittinen kenttäkin on asiassa aktivoitunut.

Lopuksi asiasta seitsemänteen:

1) Hyvä hyvä: Suomen uusiutuvan energian tukipaketti on vihdoinkin hyväksytty Euroopan komissiossa. Puuhakkeen käyttö voi jatkua normaalisti, biokaasun ja tuulivoiman syöttötariffijärjestelmä käynnistyy, ja taas ollaan toivottavasti askel lähempänä 2020-tavoitteita.

2) Palstalla kysyttiin myös mahdollisen ydinturman suojelutyöntekijöitä koskevista säännöistä Suomessa. Alla STUKin FAQ-palstalta poimittu vastaus:

Kiireellisiin suojelutoimiin, onnettomuuden seurausten lieventämiseen sekä muihin välttämättömiin töihin osallistuvat työntekijät voivat altistua säteilylle muuta väestöä enemmän. Suojelutoimet tulee kuitenkin järjestää siten, että työntekijöille aiheutuva säteilyaltistus rajoitetaan vähimpään mahdolliseen.

Työntekijöiden suojelussa noudatetaan säteilytyötekijöiden annosrajoja. Niinpä onnettomuustilanteessakin työntekijöiden annoksen pitäisi pysyä alle 50 millisievertin, joka on säteilytyöntekijän vuosiannosraja. 50 millisievertin annosraja voidaan ylittää vain välttämättömissä tapauksissa. Niissäkään ei kuitenkaan saa ylittää 500 millisievertin annosta.

500 millisievertin annoksen voi ylittää vain, jos on kyse ihmishenkien pelastamisesta. Ihmishenkien pelastamista on myös sellaisten onnettomuuden seurausten estäminen, joiden vuoksi ihmishenkiä todennäköisesti menetettäisiin.

Suojelutoimiin osallistumisen tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Ketään ei voi velvoittaa tehtävään, jossa voi saada yli 50 millisievertin annoksen. Työntekijöiden tulee olla tietoisia tehtävään liittyvistä riskeistä ja heille tulee järjestää koulutus ja opastus turvalliseen työhön. Raskaana olevalla ei saa teettää onnettomuustilanteessa eikä sen jälkeen toimenpiteitä, jotka aiheuttavat altistumista säteilylle.

Jokapäiväistä

Kommentoi kirjoitusta "Ydinvoiman stressitesteissä Suomi pärjännee hyvin"

Ydinreaktioita Facebookissa
Seuraa meitä twitterissä
Navigoi
Kategoriat