Ydinvoiman lähettiläänä Lounais-Lapissa

Reilu puolitoista vuotta sitten Fennovoiman kautta sain palata takaisin kotiseudulleni Lounais-Lappiin. On hienoa, että saan olla mukana hankkeessa, jonka toteutuminen Simoon auttaisi koko kotiseutuni kehittymistä niin aluetaloudellisesti kuin työllisyydenkin näkökulmasta.

Työskentelen Fennovoiman ydinvoimalan toisella vaihtoehtoisella sijoituspaikkakunnalla Simossa, jossa meillä on toimisto kaikkia tiedonhaluisia varten. Toimistolla on puitu aluepoliittisia asioita, kasvatettu lapsia ja selvitelty jopa perhesuhteiden kiemuroita. Kahvittelijoita luonani käy laidasta laitaan: virkamiehiä, päättäjiä, alueen kehittäjiä, opiskelijoita, lomalaisia ja ihan tavallisia paikallisia ihmisiä.

Saan kokea ilon hetkiä päivittäin, esimerkiksi kun tässä taannoin eläkeläisnaiset kertoivat pilke silmäkulmassa suunnittelevansa mummujen kotiruokalaa ydinvoimalaitoksen työmiehille sekä niissä lukuisissa tilanteissa, kun ihmiset saapuvat toimistolle hakemaan tietoa muodostaakseen mielipiteensä hankkeesta ja keskustelujen lomassa heille syntyy ahaa-elämys siitä, mistä kaikesta onkaan kysymys. Monelle paperiteollisuusalueella asuvalle on tullut yllätyksenä esimerkiksi se, että toimiva ydinvoimala on täysin hajuton, savuton ja äänetön.

Työni on todella monipuolista ja vastauksesta kysymykseen mitä kaikkea työkseni teen, saisi ihan oman kolumnin. Minut on kutsuttu pelaamaan lätkää, pilkkimään ja jopa hirvimetsälle. Harrastuksiini eivät kuulu jääkiekko, kalastus tai metsästys, mutta tässä työssä olen vakavasti harkinnut noita kaikkia, sillä näiden parissa keskustellaan niin ajankohtaisista aiheista kuin aluepoliittisista suurista linjauksista.

Olen osallistunut myös vastustajien tilaisuuksiin. Edellisen kerran tällaisessa tilaisuudessa ollessani viereeni istui pari vanhempaa herraa, jotka kiittelivät, että joku nuorikin on vaivautunut paikan päälle. En millään raaskinut siinä vaiheessa sanoa, että olen fennovoimalainen.

Selvästi suurin osa − viimeisen kyselyn mukaan yli 60 prosenttia  − simolaisista kannattaa hanketta. Tukijoiden lisäksi ydinvoimalaitoksella on tietysti myös vastustajia. Pääosin he ovat mukavia eläkeläismiehiä, joista suurimman osan olen jo oppinut tuntemaan nimeltä.  Alueen vastustajat ovat fiksuja ja ymmärtävät, että mielipide-erot tällaisen hankkeen yhteydessä ovat normaaleita. Voisinkin sanoa, että keskustelemme tavatessamme hyvässä hengessä ja toisiamme kunnioittaen.

Suuren hankkeen “keulahahmona” ja yksin Fennovoiman edustajana alueella on selvää, että työssäni ovat enemmän ja vähemmän mukana myös puolisoni sekä ystäväni. Näin suuri hanke pienellä alueella puhuttaa kaikkia ja sen lisäksi, että itse olen oppinut paljon uutta asiaa, olen samalla “perehdyttänyt” aiheeseen lähipiirini, osin heidän haluamattaankin. Niin kotona, sukujuhlissa kuin kauppareissuillakin minulta kysellään hankkeesta. Välillä kumppanini kärsivällisyyttä testataan, kun saman kyläreissun aikana kertaan kolmannen kerran, missä vaiheessa ydinvoimalaitoshanke parhaillaan on.

Työhöni kuuluu paljon erilaisia iltatilaisuuksia sekä viikonloppuseminaareja. Sen vuoksi kahden hengen perheessämme työtehtävät ovat jakautuneet uudella tavalla; kukkien kastelusta ja ruokaostoksistamme vastaa nyt puolisoni. Jonkin verran on kodissamme käynyt hankkeen myötä vieraitakin. Ehkä hauskin kysymys mieheltäni on se, kun kerroin hänelle, että ministeri Pekkarinen tulee vierailulle Simoon, mieheni kysyi heti: ”Lämmitetäänkö hänelle sauna?”