Tiedot

  • 02.03.2010
  • 14:22
  • Lauri Muranen
8

Ydinvoima – ympäristönystävän valinta

Maa 2

Mitä yhteistä on Patrick Moorella (yksi Greenpeacen perustajista), James Lovelockilla (Gaia-teorian kehittäjä) ja Stephen Tindale (entinen Britannian Greenpeacen johtaja)? Kyllä, he ovat kaikki kääntyneet ydinvoiman kannattajiksi saaden samalla osakseen ympäristöjärjestöjen vihat ja ikuisen petturinleiman. Miehet perustelevat takinkääntöään ilmastonmuutoksen uhan vakavuudella, jota he pitävät ydinvoimaan liittyviä riskejä huomattavasti suurempana.

Miesten perustelut ovat vinhoja ja esimerkiksi Mooren argumentteihin voi perehtyä katsomalla oheisen videon. Minua kuitenkin kiinnostaa enemmän se, miksi ydinvoimasta puhuttaessa käytetään usein niin uskonnollisia termejä. Olen opiskellut jonkun verran historiaa ja yksi mielenkiinnon kohteitani on ”uskonpuhdistuksen” aika ja protestantismin leviäminen. Tätä ajanjaksoa sävyttää huvittavan samankaltainen kielenkäyttö kuin nykyistä ydinvoimakeskustelua. Yllämainitut herrat ovat ”kääntyneet” (kuin Henrik VIII konsanaan) tietyn kuppikunnan dogmeista ja ”uskovat” nyt uuteen totuuteen. Joku kirjoittaja kommentoi aikaisemmin, että lobbareille kehittyy lähes yliluonnollinen kyky itsesuggestioon ydinvoiman hyötyjä listatessa. Todellinen ekumeeninen hurmos kaltaisilleni ydinvoimauskovaisille syntyy riskejä vähätellessä. Eilisen Hesarissa oli tuoreen teologian tohtorin Pauliina Kainulaisen juttu teknologiauskosta. Hänen näkemyksensä mukaan ”vaarallisimpia myyttejä ovat ne, joita ei tunnisteta myyteiksi, kuten usko teknologiaan”. Esimerkkinä Kainulainen mainitsee ydinvoiman sokean ihailun.

Ydinvoimaleiri täyttänee näiden näkemyksien mukaan uskonlahkon perustamiseen useimmissa maissa asetetut vähittäisvaatimukset. Simpsoneista tutut lauhdutustornit (joita Suomessa ei ikävä kyllä ole) toimikoon temppeleidemme torneina ja teollisuuden patruunat ylipappeinamme!

Miten on ydinvoiman vastaisten tahojen laita, noin uskonnollisessa mielessä? Olen tavannut useamman vaahtosuisen ydinvoimaa vastustavan saarnamiehen ja joidenkin järjestöjen salamyhkäisyys tuo kieltämättä mieleen pimahtaneen herätysseuran. Yllämainittujen herrojen takinkääntö on ollut sen sortin pyhäinhäväistys, että esimerkiksi Mooren ”titteli” yhdeksi GP:n perustajaksi kiistetään nykyisin järjestön taholta.

Mutta ketkä ovat tämän päivän katolilaisia ja protestantteja? Ainakin ydinvoimaa vastustavien tahojen harjoittama kuukausilahjoituskampanja muistuttaa erehdyttävästi, Lutherinkin kiivaasti arvostelemaa, anekauppaa. Toisaalta ydinvoimaleiri saattaa vaikuttaa varsin etäiseltä ja synkältä monoliitilta jonka puhe tavan-taunon korviin kuulostaa enemmän latinalta kuin kotoisalta härmältä.

Mielestäni on tärkeää pitää mielessä, että ydinvoima on ainoastaan yksi keino ylläpitää hyvinvointiamme. Joillekin sen puolustaminen tuntuu olevan itsetarkoitus, toisille taas vastustaminen. Tämänkaltainen fanaattinen suhtautuminen aiheeseen ei ole kovin hedelmällistä; varsinkaan, kun molempien leirien päämäärä on sama – autuaaksi tekevä – vähintään 80 % hiilipäästöjen leikkaus vuoteen 2050 mennessä.

Tämän ovat ymmärtäneet energiasekularistit Moore, Tindale ja Lovelock.

Lauri Muranen Lauri Muranen Asiantuntija, sähköntuotanto Energiateollisuus

Muita aiheeseen liittyviä kirjoituksia

tilaa kommentit RSS-syötteenä

Tähän kirjoitukseen on 8 kommenttia

  1.  Alfa kirjoitti:

    Ydinvoiman teknologia ei ole 60 vuoden aikana juurikaan kehittynyt. Sen alkuperäinen tarkoitus, Plutoniumin tuottaminen ydinaseita varten on väistynyt kylmän sodan loputtua, joten laitokset ovat käyneet suurvatojen sotavoimille tarpeettomiksi.

    Ydinvoima energian tuotannossa vastaa avotulella keittämistä. Tulistamatonta höyryä tuottava “kattila” yhdistettynä höyryturbiiniin ei ole kovin high-tech osaamista. jo 1800-luvun lopulla tämä tekniikka osattiin paremmin, laitosten hyötysuhteet olivat paljon nykyisiä ydinvoimaloita parempia. Vain 35% ydinreaktorin tuottamasta lämpöenergiasta saadaan sähköksi, loput menee ongelmajätteenä mereen. Tuo lauhdevesi osallistuu merkittävästi Itämeren saastuttamiseen.

    Artikkelissa mainitut jäähdytystornit toivoisi myös suomalaiseen maisemaan. Kesäaikaan ydinvoimalan hyötysuhde heikkenee entisestään lauhdutuslämpötlian noustessa yli 20 asteen. Jäähdytystorneilla saadaan aikaan suljettu lauhdeveden kierto. Pakkasella jäähdytystorni ei toimi vaan romahtaa jäätymisen seurauksena.

    Erityisen haitallista ydinvoiman lisärakentaminen on tilanteessa jossa sitä ei todellisuudessa tarvita mihinkään. Tuulienergialla saadaan nopeammin ja edullisemmin suurempi tuotantokapasiteetti rakennettua, ilman riskejä ja ympäristötuhoja.

    Teollisuuden arviot sähkön kulutuksen kasvusta ovat ylimitoitettuja, niissä on kolmen ydinvoimalan kokoinen aukko. Myös huipputehojen mukaan laskeminen on typerä virhe, siitä jo TEM taisi näpäyttää teollisuutta: ei ydinvoimaloita rakenneta muutaman viikon pakkasia varten. Tehkää huippukapasiteettia!

  2.  Jari Ihonen kirjoitti:

    Tässä on hyvä katsoa minä vuonna herrat Moore, Tindale ja Lovelock ovat “käännöksensä” tehneet. Veikkaan aikaa ennen nykyistä tuulivoiman ja aurikoenergian voitonmarssia.

    Ydinvoimaa moni pitää siitymäajan energiantuotantomuotona, myös allekirjoittnut. Kunnes koittaa aika että se on korvattavissa kohtuullisin kustannuksi turvallisemmalla ja paremmalla tuotannolla. Tuo aika on nyt.

    En usko että olet miettinyt läpi ydinvoiman riskejä ydinturvallisuuden suhteen, silloin jos otetaan tuo skenaario globaalin ydinvoiman moninkertaistumisesta. Ainoa tapa säilyttää jossain määrin järkevä ydinturvallisuuden taso on pitää polttoainekierto hyvin tiukasti olemassa olevien ydinasevaltioiden tai hyvin stabiilien demokratioiden halussa. Tätä mieltä ovat suunnilleen kaikki ydinalalla oikeasti (ei lobbareina) toimivat. Tämä taas johtaa tilanteeseen, jossa kolmas maailma olisi länsimaiden talutusnuorassa. Suostuvatko? Mitä arvelisit?

    Sanovat että vaimoa voi vaihtaa useasti, mutta puoluejäsenyyttä vain kerran. Miten lienee ydinvoiman (lisärakentamisen) kannatuksen laita? Ainoastaan sitä on tullut kokeiltua.

    Heitän tässä ET:lle haasteen. Tehdään sivusto, jossa pohditaan tilannetta, missä koko Energia 2050 skenaarion ydinvoiman osuus on korvattu tuulivoimalla. Kuullostaa mahdottomalta tehdä kohtuullisin kustannuksin, mutta onko se sitä? Uskallatteko?

  3.  Tapani Veistola kirjoitti:

    Jos muistellaan suomalaisen ympäristöliikkeen historiaa, niin vanhoista konkareista kannattivat ydinvoimaa ennen kuin sen ongelmat ja riskit tulivat esiin.

    Ympäristöliikkeessä on siis kykyä muuttaa kantoja maailman muuttuessa. Todellisuus ja tieteellinen tieto kun on alati muuttuvaa.

    Mutta jos ympäristöliikkeen konkarien “ydinvoimauskolla” oli falsifikaatiokriteereitä – niin onko teollisuuden nykyisillä ydinvoimaan uskovaisilla?

  4.  Alfa kirjoitti:

    Siirtymäkauden energiamuodoksi 60 vuoden kausi on tosiaan venynyt jo ylipitkäksi. Se tulisi jo pikkuhiljaa siirtää historiaan.

    60-luvulla kirjoiteltiin optimistiseen sävyyn, että jo ennen vuosituhannen vaihdetta meillä olisi saasteetonta fuusiovoimaa pilvin pimein. Nykyisin tiedetään, että fuusiovoima mahdollisesti toteuduttuaan ei ole kovinkaan saasteetonta, voimalat itsessään muuttuvat korkea-aktiiviseksi ydinjätteeksi.

    Vaihteeksi nousi myös otsikoihin 4. sukupolven reaktori, joka uutena tulokkaana päihittää vanhat reaktorit hyötysuhteen osalta, ja tuottaa itse oman polttoaineensa jätteistään. Uusi keksintö näyttäisi selostuksen perusteella olevan n.s. nopeaneutronireaktori, jonka prototyyppi valmistui Neuvostoliitossa 1955. Ensimmäinen tunnettu onnettomuus tälle reaktorityypille sattui 1966.

    Olkiluoto-3:n rakentamiskustannusten perusteella ydinvoiman rakentaminen maksaa n. 4000 euroa / kW. tuulivoimalla vastaava luku on luokkaa 1600 euroa, eli tuulivoima on kirinyt ydinvoiman ohi rakentamiskustannuksissa. Ydinvoimavetoinen siirtymäkausi on nyt ohi. Suomen pitäisi kiirehtiä tuulimyllyjä rakentamaan Tanskan esimerkkiä noudattaen (3.1 GW tuotannossa, saman verran lisää tulossa)

  5.  Juhani Putkinen kirjoitti:

    Ainakaan minun tavoitteenani EI ole hiilidioksidin vähentäminen. Hiilidioksidi EI ole myrkky, vaan se kuuluu normaaliin luonnon kiertokulkuun.

    Minun tavoitteeni on puhtaampi ympäristö, eli saastuttamisen oleellinen vähentäminen nykytasolta.

    Se saastuttamisen oleellinen vähentäminen tarkoittaa mm. jätevesien puhdistamisen lisäämistä (suuri osa lasketaan jokiin, järviin ja meriin kokonaan puhdistamatta).

    Lisäksi se tarkoittaa mm. kivihiilen, öljyn, maakaasun, turpeen, hakkeen ja pellettien polttamisesta luopumista mahdollisimman pian, sillä POLTTAMINEN aiheuttaa mm. pienhiukkaspäästöjä, typen oksidien, rikkidioksidin, hiilimonoksidin ja muiden myrkkyjen päästämistä ilmaan. Huom. polttamisesta aiheutuu myös radioaktiivisia päästöjä.

    Jotta yllä mainittua todellista saastuttamista voidaan ihan oikeasti vähentää, niin Suomeen on rakennettava runsaasti uutta ydinvoimaa, ja jonkin verran myös vesivoimaa. Ydinvoima ja vesivoima ovat ympäristöystävällisiä ja halpoja tapoja tuottaa sähköä.

  6.  Teemu kirjoitti:

    Tuulivoimasta puhuttaessa ei pidä sekoittaa huipputehon määrää tuotetun sähkön määrään. Tuulivoimalat tuottavat vain harvoin nimellistehonsa verran vaan yleensä hyvissä olosuhteissa vuoden aikana noin kolmanneksen tai neljänneksen siitä. Siis kolme tai neljä gigawatttia tuulivoimaa vastaa yhtä gigawattia ydin- tai muuta perusvoimaa. Muuttaa hintalaskelmia aika tavalla?
    Lisäksi ydinvoimalla on tutkimusten mukaan pienimmät hiilidioksidipäästöt kaikista voimantuottomuodoista. Myös tuotettua gigawattiTUNTIA kohden pienimmät kuolonuhri- ja loukkaantumismäärät. Mistä johtuu? Siitä että esim. tuulivoimalassa tarvitaan suuri määrä terästä ja betonia, lasia ja muovia, kuparia jne. suhteellisen vaatimattoman energiamäärän tuottamiseen. Onnettomuuksia aiheuttaa mm. korkealla työskentely.

    Toivon että hallituksella on järkeä antaa ydinvoiman rakennuslupa kaikille hakijoille joilla on edellytykset näitä rakentaa. Lisäksi ydinenergian myyntikielto lakina pitää kumota pikimmiten. Älkää äänestäkö Virheitä / De Röda

  7.  pur kirjoitti:

    Teemu pilasi asiallisuuteen tähdänneen kirjoituksensa viimeisen lauseen huitaisulla. Se olikin asiatekstin näköiseksi naamioitu puoluepoliittinen tölväisy. Yhtä hyvin olisit voinut kirjoittaa haistakaa paska, vihreät. Hienoa ja asiallista keskutelua ydinvoimasta.

  8. [...] blogijutun kyseisistä ”ydinvoimasekularisteista” aiemmin tänä [...]

Ole hyvä ja kommentoi

*

* nämä ovat pakollisia kenttiä