Ydinvoima – ympäristönystävän valinta

Mitä yhteistä on Patrick Moorella (yksi Greenpeacen perustajista), James Lovelockilla (Gaia-teorian kehittäjä) ja Stephen Tindale (entinen Britannian Greenpeacen johtaja)? Kyllä, he ovat kaikki kääntyneet ydinvoiman kannattajiksi saaden samalla osakseen ympäristöjärjestöjen vihat ja ikuisen petturinleiman. Miehet perustelevat takinkääntöään ilmastonmuutoksen uhan vakavuudella, jota he pitävät ydinvoimaan liittyviä riskejä huomattavasti suurempana.

Miesten perustelut ovat vinhoja ja esimerkiksi Mooren argumentteihin voi perehtyä katsomalla oheisen videon. Minua kuitenkin kiinnostaa enemmän se, miksi ydinvoimasta puhuttaessa käytetään usein niin uskonnollisia termejä. Olen opiskellut jonkun verran historiaa ja yksi mielenkiinnon kohteitani on ”uskonpuhdistuksen” aika ja protestantismin leviäminen. Tätä ajanjaksoa sävyttää huvittavan samankaltainen kielenkäyttö kuin nykyistä ydinvoimakeskustelua. Yllämainitut herrat ovat ”kääntyneet” (kuin Henrik VIII konsanaan) tietyn kuppikunnan dogmeista ja ”uskovat” nyt uuteen totuuteen. Joku kirjoittaja kommentoi aikaisemmin, että lobbareille kehittyy lähes yliluonnollinen kyky itsesuggestioon ydinvoiman hyötyjä listatessa. Todellinen ekumeeninen hurmos kaltaisilleni ydinvoimauskovaisille syntyy riskejä vähätellessä. Eilisen Hesarissa oli tuoreen teologian tohtorin Pauliina Kainulaisen juttu teknologiauskosta. Hänen näkemyksensä mukaan ”vaarallisimpia myyttejä ovat ne, joita ei tunnisteta myyteiksi, kuten usko teknologiaan”. Esimerkkinä Kainulainen mainitsee ydinvoiman sokean ihailun.

Ydinvoimaleiri täyttänee näiden näkemyksien mukaan uskonlahkon perustamiseen useimmissa maissa asetetut vähittäisvaatimukset. Simpsoneista tutut lauhdutustornit (joita Suomessa ei ikävä kyllä ole) toimikoon temppeleidemme torneina ja teollisuuden patruunat ylipappeinamme!

Miten on ydinvoiman vastaisten tahojen laita, noin uskonnollisessa mielessä? Olen tavannut useamman vaahtosuisen ydinvoimaa vastustavan saarnamiehen ja joidenkin järjestöjen salamyhkäisyys tuo kieltämättä mieleen pimahtaneen herätysseuran. Yllämainittujen herrojen takinkääntö on ollut sen sortin pyhäinhäväistys, että esimerkiksi Mooren ”titteli” yhdeksi GP:n perustajaksi kiistetään nykyisin järjestön taholta.

Mutta ketkä ovat tämän päivän katolilaisia ja protestantteja? Ainakin ydinvoimaa vastustavien tahojen harjoittama kuukausilahjoituskampanja muistuttaa erehdyttävästi, Lutherinkin kiivaasti arvostelemaa, anekauppaa. Toisaalta ydinvoimaleiri saattaa vaikuttaa varsin etäiseltä ja synkältä monoliitilta jonka puhe tavan-taunon korviin kuulostaa enemmän latinalta kuin kotoisalta härmältä.

Mielestäni on tärkeää pitää mielessä, että ydinvoima on ainoastaan yksi keino ylläpitää hyvinvointiamme. Joillekin sen puolustaminen tuntuu olevan itsetarkoitus, toisille taas vastustaminen. Tämänkaltainen fanaattinen suhtautuminen aiheeseen ei ole kovin hedelmällistä; varsinkaan, kun molempien leirien päämäärä on sama – autuaaksi tekevä – vähintään 80 % hiilipäästöjen leikkaus vuoteen 2050 mennessä.

Tämän ovat ymmärtäneet energiasekularistit Moore, Tindale ja Lovelock.

Kommentoi kirjoitusta "Ydinvoima – ympäristönystävän valinta"

Ydinreaktioita Facebookissa
Seuraa meitä twitterissä
Navigoi
Kategoriat