Vattenfallin Josefsson pohti ydinvoiman kannattavuutta
Vattenfallin toimitusjohtaja Lars G. Josefsson vieraili Helsingissä yhtiönsä 100-vuotisjuhlan merkeissä. Josefssonista on kehkeytynyt arvostettu ilmastolähettiläs, joka on mm. neuvonantajana Saksan liittokansleri Angela Merkelille ja kuuluu YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moonin nimittämään ilmastonmuutoksen neuvonantajaryhmään.
Vattenfall uskoo hiilineutraaliin sähköön vuonna 2050 ja Josefsson on tämän viestin ja vision ahkera saarnamies. Suomen mediaa kiinnosti kuitenkin enemmän hänen näkemyksensä suomalaisen ydinvoiman kannattavuudesta.
Josefsson kertoi, että sähkön markkinahinnan pitäisi nousta tasolle 55-60 euroa megawattintunnilta, jotta investointi olisi kannattava. Uutisten mukaan Vattenfallin markkinanäkemys sähkön hinnasta on suomalaisyhtiöitä alempi.
Tämä on mielestäni erinomainen lisä suomalaiseen ydinvoimakeskusteluun monessa mielessä. Meillä ydinvoimaa pidetään itsestään selvästi kannattavana tuotantomuotona, suorastaan rahasampona. Tästä myös pitkälti kumpuaa “kuinka monta ydinreaktoria Suomeen tarvitaan”- keskustelu. Ajatellaan, että ydinvoimaa syntyy kuinka paljon hyvänsä, jos lupia vain annetaan. Valtion tehtävänä on tässä ajatusleikissä rajoittaa eikä kannustaa investointeja.
Ei kuitenkaan ole mitenkään itsestään selvää, että Suomeen syntyisi kolme ydinreaktoria, vaikka kaikille hakijoille annettaisiin lupa. Jokainen tekee päätöksen oman markkina- ja kustannusnäkemyksensä mukaan.
Josefssonin puheet viestivät erinomaisesti myös sähkömarkkinan kovasta kilpailutilanteesta. Satuin olemaan paikalle, kun Josefsson puhui energia-alan ihmisille vierailunsa yhteydessä. Hän piti ydinvoimaa aivan välttämättömänä, jotta ilmastonmuutos voidaan torjua. Vattenfall myös uskoo hiilidioksidin talteenoton ja varastointitekniikan kaupallistuvan ja on panostanut sen kehittämiseen kymmeniä, tulevaisuudessa satoja miljoona euroja. Ja hyvä niin.
Mutta enpä usko heidänkään visioissaan hiilen polton ja CO2-talteenoton kustannusten jäävän alle 55-60 euron megawattitunnilta edes pitkällä tulevaisuudessa. Heidänkin pitkän aikavälin hintanäkemyksensä (20-40 vuotta) täytyy siis olla toinen kuin keskipitkän aikavälin (10 vuotta).
Minusta Josefssonin viesti on täysin looginen, mutta lähinnä markkinanäkökulmasta. Vattenfall ei ole mukana Suomen ydinvoimahankkeissa. Ydinvoiman lisärakentaminen Suomessa alentaa sähkön markkinahintaa pohjoismaisilla markkinoilla, joilla Vattenfallilla on sekä paljon nykyistä tuotantoa, että suunnitelmia omista investoinneista.
Näin markkinoilla pitääkin toimia. Erilaiset markkinanäkemykset ja keskinäinen kilpailu kuuluvat kuvaan ja pitävät asiakkaan kannalta hinnat kurissa. Siihen kuvioon sopii harvinaisen huonosti tuotannon sääntely valtiovallan toimesta. Ruotsi avasi jo omassa energiapolitiikassaan mahdollisuudet jopa ydinvoiman tuotannon kaksinkertaistamiseen, kun nykyiset ydinvoimalat voidaan korvata tulevaisuudessa uusilla. Ruotsissahan ei ole samanlaista jokaista reaktoria koskevaa periaatepäätösmenettelyä kuin meillä.
Aika näyttää, käyttääkö Vattenfall tätä optiota Ruotsissa. Ja aika näyttää, avataanko investointimahdollisuudet lisäydinvoimaan myös Suomessa.
Jukka Leskelä
johtaja, energia- ja ilmastopolitiikka, sähkön tuotanto ja investoinnit, ympäristöpolitiikka
Energiateollisuus ry
“”kuinka monta ydinreaktoria Suomeen tarvitaan”- keskustelu. Ajatellaan, että ydinvoimaa syntyy kuinka paljon hyvänsä, jos lupia vain annetaan.”
Tuo ajattelu ja äänenpaino kuuluu kyllä aika monessa puheenvuorossa. Liekö ihan harkittua vai pelkästään ajattelemattomuutta? Hankkeet ovat miljardiluokkaa! Mistä näitää miljardeja oikein tulee?
Uskon, että yleinen mielikuva ydinvoimasta on, että se on niin kannattavaa, että rahat löytyvät. Yleensä kaikki maat (yhtä lailla kunnat) pyrkivät houkuttelemaan alueelleen investointeja, koska ne luovat yhteiskuntaan paljon kehitystä ja taloudellista kasvua. Ydinvoiman osalta ajattelu menee jotenkin toisella tavalla.
Mutta itse kysymykseesi: miljardit tulevat niiltä yhtiöiltä, jotka laitokset rakentavat. Hakijoilla on erilaisia yhtiöitä taustallaan. Kaikilla on sellaiset yhtiöt, joilla on taloudelliset edellytykset suoriutua investoinnista. Sähköyhtiöitä, teollisuusyhtiöitä ja palvelualojen yhtiöitä.
Investoinnit toteutuvat kuitenkin vain, jos ne ovat taloudellisesti kannattavia omistajilleen.
Rahoituksesta osa on omaa pääomaa ja osa perustuu lainarahoitukseen. Myös lainanantajat punnitsevat varsin tarkkaan nämä inmvestoinnit, ennen kuin antavat rahoitusehtonsa ja sitoumuksensa.
Lopulta tietenkin sähkön asiakkaat maksavat energialaskussaan investoinnit.Asiakkaalle tämä on kuitenkin hyvä diili. Voimalat lisäävät markkinoilla tarjontaa, jolloin sähkön hinta alenee verrattuna siihen, että voimaloita ei rakennettaisi. Sähkön hintahan ei markkinoilla muodostu tuotantokustannusten mukaan, vaan kysynnän ja tarjonnan mukaan. Mitä enemmän tuotantoa, sitä halvempi sähkö. Ei siis päin vastoin, niin kuin voisi kuvitella.
Tästä asiakkaan edusta on hyvänä osoituksena se, että nimenomaan sähkön isot asiakkaat ovat innokkaasti investoimiassa ydinvoimaan. He siis uskovat, että saavat siten halvemmalla sähköä kuin sähkömarkkinoilta.
Ymmärrän kyllä hankkeiden rahoituksen muodostumisen ja myös investointien takaisinmaksuaikojen laskemisen.
Kysymykseni viittasi tähän talouslaman aikaan jolloin suuria ja merkittäviä pankkeja eli rahoittajia on suurissa vaikeuksissa ja osa mennyt konkurssiinkin. Lama on maailman laajuinen ja vaikuttanee siten myös ydinhankkeiden rahoitusmahdollisuuksiin.
Toisaalta nykyinen yhteiskunta on niin energiariippuvainen, että jo se tuo varmuutta energiabisnekseen. Ilmeisesti myös näinä lamaisina aikoina. Lampun pitää syttyä, netin toimia, saunan lämmitä ja myös sen teollisuuden pyöriä.
Näihin nyt lupamenettelyssä oleviin voimaloihin alkaa sitoutua enemmän rahaa vasta vuosien päästä. Rakentaminen alkaisi ehkä ensimmäisen reaktorin osalta joskus vuonna 2013 ja valmistuisi parhaimmillaan vuoteen 2020 mennessä. Missään tapauksessa noita kaikkia ei rakennettaisi samassa tahdissa, siihen eivät muutkaan resurssit riittäisi. Toivottavasti rahoitussektori ja muukin talous toipuu niin, että tuotannollisiin investointeihin riittää rahoitusta.