Toimialaeettiset säännöt Ruotsiin
Ruotsin kolme ydinvoimalaitosta Forsmarkissa, Oskarshamnissa ja Ringhalsissa ovat pääosin Vattenfallin, E.ONin ja Fortumin yhteisomistuksessa. Fortum on vähemmistöosakkaana Oskarshamnin ja Forsmarkin ydinvoimalaitoksissa. Yhteisomistuksesta on saatu myönteisiä kokemuksia esimerkiksi turvallisuuden kehittämisessä. Osasyynä yhteisomistukseen on Barsebäckin sulkeminen, jolloin suljettavan laitoksen osakkaat saivat osuuksia muista laitoksista.
Omistajina olemme aina yhdessä toimineet sen eteen, että voimalaitosyksiköiden käyttö olisi turvallista ja tehokasta. Sähkömarkkinoiden toiminnan osalta yhteisomistus on aiheuttanut keskustelua Ruotsissa jo pitkään. Viime talven sähkön hintapiikit herättivät vilkkaan keskustelun yhteisomistuksen avoimuudesta ja ydinvoimayhtiöiden väitettiin manipuloivan sähkömarkkinoita pitkittämällä ydinvoimalaitosyksiköiden huoltoseisokkeja. Viranomaiset Ruotsissa ovat tutkineet manipulointiväitteitä hyvin tarkasti, eikä mitään tähän viittaavaa ei ole koskaan ilmennyt ydinvoimayhtiöiden osalta.
Avoimuuden ja yhteisomistuksen uskottavuuden parantamiseksi energiamarkkinoilla Fortum, E.ON ja Vattenfall ovat tehneet aloitteen toimialaeettisten sääntöjen laatimiseksi. Säännöissä painotetaan entistä parempaa tiedonvaihtoa ja koulutusta. Uusi menettely mahdollistaa myös Ruotsin Energiamarkkinaviraston (Energimarknadsinspektionen, (EI)) puolueettomien tarkkailijoiden nimittämisen yhdessä omistettujen yhtiöiden hallituksien apujäseniksi. Tarkkailijat voisivat aloittaa työnsä jo 2011 alusta lähtien. Yhtiöt raportoivat myös vuosittain eettisen sääntöjen toimivuudesta ja noudattamisesta EI:lle.
tilaa kommentit RSS-syötteenä
Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu