Tiedot

  • 30.11.2010
  • 15:46
  • Nhan Huynh
10

Pohjois-Suomessa valmistaudutaan monikulttuurivallankumoukseen

Mar 30

Ydinvoimaperiaatepäätösten aikana ydinvoimasta uutisoitiin valtavasti kuukausien ajan. Nyt muillekin aiheille on annettu niiden vaatimaa huomiota.

Näin vaalien alla suosikkiteemaksi on noussut maahanmuutto, myös työperäinen maahanmuutto. Näitä kahta on uutisoitu yhdessä mm. Olkiluodon puolalaisia rakentajia koskevissa uutisoinnissa, valitettavasti usein negatiivisessa mielessä. Harvemmin olen kohdannut positiivista uutisointia Olkiluodon ulkomaalaisten työpanoksesta ja paikallisen talouden tai monikulttuurisuuden vuorovaikutuksen hyödyllisyydestä. Kohta tämä haaste on Fennovoimallakin edessä, ja toivottavasti aiheesta nousee silloin myös positiivisia uutisia.

Aihe on minulle erityisen läheinen, sillä olen taustaltani maahanmuuttaja jo vanhaa vuosimallia -88! Minulla on siis omakohtaista kokemusta kulttuuri-integraatiosta jo yli 22 vuodelta, joten itse olen ehtinyt integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan melkoisen hyvin. 

Muutama viikko sitten pidimme viidentoista insinöörin voimalla kaksipäiväisen kehitysseminaarin vaihtoehtoisilla sijoituspaikkakunnillamme, Pyhäjoella ja Simossa. Fennovoiman ja EONin eri insinöörialojen vastuuhenkilöt edustivat syntyperältään suomalaisia, saksalaisia, ruotsalaisia, ranskalaisia, espanjalaisia ja vietnamilaisia. Teimme sen, mitä paikalliset olivat odottaneet; toimme kansainvälisiä ydinvoima-alan asiantuntijoita paikalliseen ympäristöön.

Kollegoillemme oli aikamoinen kokemus rämpiä sateessa molempien saittien tärkeimmissä kohteissa (mm. jäähdytysvesien otto- ja purkupaikat sekä mahdollisen reaktorin keskipiste), mutta oli myös merkittävää nähdä paikallisten ihmisten jokapäiväistä toimintaa ja jutella heidän kanssaan ydinvoiman mahdollisesta tulosta paikkakunnalle. Englannin kielikin soljui sujuvasti, ja uskon että kun ulkomaalaiset tulevat Pyhäjoelle tai Simoon antamaan työpanoksensa, he saavat tarvitsemansa palvelun yhteisellä, ymmärrettävällä kielellä.

Fennovoima pyrkii korkeaan kotimaisuusasteeseen ydinvoimaprojektissaan ja on ollut mukana yritysvalmennuksessa (mm. FinNuclear) sekä rohkaissut suomalaisia yrityksiä ottamaan osaa tulevaan hankkeeseen.

Merkittävä osa osaamisesta tulee näin valtavassa hankkeessa kuitenkin väistämättä ulkomailta, oli reaktoritoimittajamme sitten Areva tai Toshiba. Satojen ja taas satojen motivoituneiden työntekijöiden ja heidän perheidensä tuloa ei tarvitse pelätä. He eivät uhkaa suomalaista työtä, vaan mahdollistavat voimalan valmistumisen, jolla turvataan Fennovoiman kymmenien suomalaisten omistajien työpaikkoja. Lisäksi he luovat uuden palvelun kysynnän, siis lisäävät suomalaista työtä. Rauman seutu on nähnyt tämän hyödyn, ja kohta myös Pyhäjoki tai Simo ja Pohjois-Suomi laajemminkin voivat kokea tämän vaikutuksen.

Toki tiedän, että kulttuurien kohtaamisessa on aina myös haasteita: näiden eri kulttuureista tulevien työntekijöiden sopeutuminen ja viihtyminen on siis varmistettava, jolloin monikulttuurivallankumouksesta saadaan enemmän hyötyä. Kulttuurivallankumous jatkuu liki vuosikymmenen ajan ja toistuu uudestaan kesäisin vuosihuolloissa, joten se ei ole ohimenevä ilmiö, vaan siihen tulee varautua rakenteellisesti pysyvästi.

Jotta tässä onnistutaan, se vaatii Fennovoiman lisäksi paikkakunnan, järjestöjen ja asukkaiden yhteistyötä. Tällöin positiivista uutisointia ydinvoimalan ulkomaalaisista työntekijöistä pitäisi olla tarjolla kyllästymiseen asti, jos ne suinkin ylittävät uutiskynnyksen.

Nhan Huynh Nhan Huynh Turbiini-insinööri Fennovoima

Muita aiheeseen liittyviä kirjoituksia

tilaa kommentit RSS-syötteenä

Tähän kirjoitukseen on 10 kommenttia

  1. Aimo Remes kirjoitti:

    Käsitteet ovat menneet tai saatettu manipulaatiolla sekaisin.Työperäistä maahantuloa ja täällä työskentelyä ei vastusta monikaan. Samoin on myös kiintiöpakolaisten laita.
    Sosiaalista pakolaisuutta ja tällaisten maahanmuuttoa taas vastustetaan. Ei Suomi voi olla maailman sosiaalitoimisto. Me tarvitsemme tietoa ja taitoa maamme rakentamiseen tuli se sitten mistä hyvänsä.
    Mitä taas tulee Puolalaisiin työntekijöihin, niin nähdäkseni halutaan puuttua heidän epäinhimilliseen palkkaukseensa ja kohteluunsa työnantajan taholta kuinmyös siihen ettei tilaaja ota mitään vastuuta alihankintaketjunsa valvonnasta niin palkkauksen kuin sosiaaliturvan suhteenkaan.
    Tätätaustaavasten on luonnollista ulkomaisen työvoiman edullisuus kotimaiseen nähden ja tästä taas syntyy ristiriitaa ,ei
    vika ole ulkomaisessa työntekijässä vaan omassa järjestelmässämme.

  2. simo kirjoitti:

    Nyt on kyllä joo mennyt Huynhilta käsitteet sekaisin. Huynh ei edusta monikulttuurisuutta, suvaitsevaisuutta, tai mitään muutakaan mitä Suomen kansan enemmistö vastustaa. Itse asiassa Hyunh edustaa juuri sitä maahanmuuttoa, mitä tämä samainen rasistinen kansa kannattaa, eli koulutettua, ammattitaitoista ja työllistyvää, ja tämän päälle vielä assimiloituvaa (integraatio ei ole sama asia).

    Suomi tarvitsee (ja haluaa) enemmän sinun kaltaisiasi ihmisiä Huynh, mutta se ei tarkoita ettäkö Suomi tarvitsisi (tai haluasi) kaikkia ihmisiä. Että kiva kun kelpaa tämä maa sinulle, toivottavasti jäät.

    Sivukommenttina, pidän huvittavana että vietnamilaisten (tai muiden aasialaisten) maahanmuutossa ei ole koskaan havaittu mitään ongelmia, toisin kuin eräiden toisten väestörymien.

  3. simon teiväs kirjoitti:

    Tuskin suurimmalla osalla suomalaisista kovastikkaan on mitään kaakkois-aasialaisia turvapaikanhakijoita, taikka maahanmuuttajia kohtaan mitään pahaa sanottavaa.

    Eiköhän nämä ongelmia ja vastustusta valtaväestössä aiheuttavat tapaukset tule jostain ihan muualta.

    Vähän sama kun ei suomalaisilla ole mitään ongelmaa juutalais tai tataarivähemmistöjäkään kohtaan, toisin kuin esim. romaneita kohtaan.

    Olet varmaan kuullut sanonnan “Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.”, siinä on tämän maahanmuutto”ongelman” ydin.

    Väittäisin että siinä on suurin ydin nk. rasismissakin Suomessa = paskat kokemukset aiheuttaa ennakkoluuloja.
    Yhtäkään huonoa kokemusta minulla ei ole kaakkois-aasialaisista turvapaikanhakijoista, näinollen ei minullakaan ole teitä kohtaan mitään ennakkoluuloja. Samaa en voi sanoa eräästä nimeltämainitsemattomasta afrikan sarven valtiosta kotoisin olevista kaiffareista.

  4. Jouko Koskinen kirjoitti:

    Suomeen on helppo kotoutua – karjalaiset kotoutui sopeutumalla ja ruotsalaiset eristäytymällä.

    Kummallakin ryhmällä on vakiopallit hallituksessa sen muusta kokoopanosta riippumatta.

    Vain Afrikan sarvesta muuttaneilla on alullaan tarvittava yhteistyö eduskuntaan/hallitukseen menosta vasemmiston/vihreiden siivellä. Vahinko vaan että sieltä tuskin nousee yhteiskunnan kehitykseen myönteisesti vaikuttavia ideoita.

    Työ- ja ympäristöministerin vaihtaminen sikäläiseen kyllä saattaisi selkeyttää ilmapiiriä

  5. nuxa kirjoitti:

    Nhan Huynh edustaa juuri sitä kansanryhmää joka on tervetullut ja jota myös tarvitsemme tulevaisuudessa, toisin kun eräät ryhmät joilla on uskonnollisia traumoja mukanaan eikä ole edes aikomuskaan sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan.

  6. mint kirjoitti:

    Kylläpä edellisissä kommenteissa annettiin pumpulinen kuva työperäisiin maahanmuuttajiin suhtautumisesta. Jokainen Eurajoella tai Raumalla Olkiluoto 3-projektin aikana asunut tietää, että puolalaiset ovat erittäin näkyvä osa seutua, eikä tämä näkymä monia miellytä. Milloin valitetaan, kuinka he vievät suomalaisten työt, milloin kun eivät tuo rahaa kaupungin kauppoihin, milloin taas kuinka ovat röyhkeitä eivätkä puhu kieliä. Onpa erään yökerhonkin suosio hiipunut, sillä “siellä vain puolalaiset ahdistelevat”. Työntekijöiden oloja päivittelevät kirjoitukset tulevat kaukaa Satakunnasta. Toivon Nhanin tavoin, että tulevalla laitospaikkakunnalla osataan kulttuurien kohtaamiseen varautua ja tulevaa työvoimaa myös arvostaa, oli kyse sitten Ouluun muuttaneesta japanilaisesta reaktori-insinööristä tai puolen vuoden työkeikkaa heittävästä itäeurooppalaisesta hitsarista!

  7. kktalo kirjoitti:

    Fennovoima alunperin lanseerasi hanketta täällä pohjoisessa että työllistetään paikalisia ja kotimaisia, nyt kun on Pap lupa taskussa on alettu puhumaan monikultuurisuuden tulemisesta. Elikkä näinhän siinä käy, että että tekiät tulee Puolasta ja muista maista. Paikalliset nuolee näppejään ja opettelee monikultuurisuutta.

    YVA,n alkuvaihessa oikeen kehuttiin että pidetään pääurakka omissa käsissä, että paikalliset saa työtä.

    Aiemmin vuosihuollotkin tehtiin kotimaisin voimin.

  8. Jouko Koskinen kirjoitti:

    Työ- ja tietotaidon ajaminen pois maasta juuri onkin vihreän vallankumouksen päämäärä, Wälläri – Siuvatti linjan jatkoa.

    Kun sähkö tuodaan naapurimaista niin se sopii. Niin kauan kuin se on yleensä mahdollista.

  9. kktalo kirjoitti:

    Niinpä, OL3 rektorin kömmähdysten taki tarvittaan ulkomaista sähköä.
    Jotenkin tuntuu hullulta että kun ei saada lisäydinvoimaa toimimaan niin aiotaan hommata vielä lisää ydinvoimaa. Jos vuosi tuhannen vaihteessa olisi lähdetty rakentamaan sähköntuotantoa uusituviin energioihin paneutuen meillä olisi käytössä se sähköntuotantokapasiteetti. Eikä osto tarvetta olisi siinä mittakaavassa kuin nyt.

    Työ ja tietotaitoa on ajettu maasta uusituvien energian osalta, Biokaasu osaajat on siirtyneet Saksaan, Tuulivoiman kehitys on laahannut kun projektit ei lähde käyntiin.

    Ydinvoiman osalta meillä ei ole omaa osaamista, Kukaan Suomessa ei osaa rakentaa ydinvoimalaa eikä valmistaa siihen poltoainetta. Ainoastaan käyttö- ja turvallisuus osaamista löytyy.
    Osaamine ei ole sitä, että ostetaan paketti joltakin.

  10. jepjepjoo kirjoitti:

    Olipa ylimielistä kommentointia suoraan Etelä-Suomesta. “Meillä on täällä etelässä monikulttuuri, nyt tuomme sen myös teille pohjoisen barbaareille.” “Englannin kielikin sujui ihan mukavasti.”

    Miksi herra Nhan Huynh kuvittelet, ettei Pohjois-Suomessa osattaisi englantia siinä missä etelässäkin? Tämä kirjoitus on kuitenkin oiva esimerkki siitä, miksi Fennovoimaan pitää suhtautua pohjoisessa varauksella – etelän ihmisset katsovat pohjoissuomalaisia alaspäin, eivät todellakaan pidä samalla tasolla olevina. Nostetaan oma itse muiden yläpuolelle sekä eteläsuomalaisuuden sekä maahanmuuttajuuden perusteella.

    Se on kuule rasismia siinä missä mikä tahansa muukin, jos kuvittelee olevansa siinä asemassa, että voi muita tuolla lailla katsoa alaspäin syntyperän perusteella…

Ole hyvä ja kommentoi

*

* nämä ovat pakollisia kenttiä