Olkoon voima kanssamme!
Kymmenen vuotta sitten ei ollut näkyvissä, että kirjoittaisin tätä. Vuonna 2000 olin vastavalmistunut, käytännöllistä filosofiaa pääaineena opiskellut valtiotieteilijä. Ei ollut nähtävissä, että oikeusfilosofisille pohdinnoille voisi olla sijaa ydinvoimayhtiöissä, insinöörien ja ekonomistien valtakunnassa. Todennäköisempi yhteyteni ydinvoimaan olisi yhden jos toisenkin sosiologin mielestä ollut kriittisenä panelistina tai ehkä ydinvoimayhtiön oveen kahliutuneena, ydinvoimaa vastustavana aktivistina.
Vuonna 2000 nykyisen työpaikkani Fennovoiman synty oli monen mielestä käytännössä mahdottomuus. Kukaan ei ennustanut, että Suomessa ydinvoimaluvan hakijoita olisi joskus rinnakkain kolme.
Pohjoisessa Suomessa ei varmasti nähty villeissäkään visioissa kaavoitettavan maata uutta ydinvoimalaa varten.
Vuonna 2007 Suomeen kuitenkin syntyi uusi ydinvoimayhtiö. Aloittaessani työni uudessa yhtiössä saman vuoden marraskuussa edessä oli lisää arvaamattomia muutoksia: Suomessa − eikä muuallakaan länsimaissa − näkyvissä ollut talouskriisiä, taantumaa tai lamaa. Talouden loputtomalta näyttänyt nousu vaihtui äkkiarvaamatta taantumaan ja lamaan, jonka loppua ei vielä näy. Talous on elpynyt vasta tilastoissa ja työttömyys on edelleen korkealla. Ydinvoimasta päätettäessä taustalla on paitsi huutava tarve uusille investoinneille myös suomalaisten yritysten, niin vientiteollisuuden kuin kotimarkkinateollisuuden, tarve vahvistaa kilpailukykyään kaikin mahdollisin keinoin.
Ydinvoimapäätöksessä harkittavana olevaa yhteiskunnan kokonaisedun mukaista ratkaisua haetaan nyt kaikilla yhteiskunnan alueilla. Koko suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden turvaamiseksi on nähtävä suuria kokonaisuuksia ja katsottava rohkeasti pitkälle tulevaisuuteen muutenkin kuin ydinvoimasta päätettäessä.
Keinotekoisesti usein erillisiksi mielletyt näkökohdat, mukaan lukien insinöörien tekniikka, ekonomistien laskelmat, ympäristöasiantuntijoiden tutkimukset ja myös valtiotieteilijän ja filosofin moraaliset näkökulmat ovat kaikki arvokkaita ja ennen kaikkea liittyvät toisiinsa. Me kaikki olemme toisistamme riippuvaisia, tahdoimme niin tai emme.
Nyt puhutaan ydinvoiman renessanssista. Uutta tulemista näyttäisi tekevän myös ajattelu, jossa erillisten tieteiden ja lokeroiden sijaan maailma on kokonaisuus, jossa kaikki linkittyy kaikkeen.
Maailman voimasuhteet ovat muuttuneet. Yhteiskunnan rakenteet muuttuvat viiveellä ja vaikeitakin päätöksiä vaativat uudet ajat synnyttävät kitkaa; saavutetuista eduista kun on tunnetusti vaikea luopua. Yhden etu on toisen haitta. Toiset menettävät, jotta toiset voisivat saada. Mitä viivan alle jää − filosofisesti ilmaistuna: suurin mahdollinen hyöty suurimmalle mahdolliselle joukolle − ratkaisee.
Uskon ihmiseen, tahtoomme muokata tulevaisuutta ja kykyymme luoda ja rakentaa uutta. Omassa elämässäni on avautunut mahdollisuus olla mukana rakentamassa uutta ydinvoimaa ja vahvempaa Suomea. Yritysten yhteinen voimanponnistus Fennovoima ja sen sisällä tehtävä yhteistyö eri alojen asiantuntijoiden kanssa on osoittanut mahdolliseksi sen, mihin uskon koko ihmiskunnan pystyvän: luomaan ja tuottamaan maailmaan uutta energiaa konkreettisesti voimalaitoksia rakentamalla ja myös ideologisella tasolla, sen saavuttamisessa mitä yhteishengeksi kutsutaan.
Toivottavasti saatte mahdollisuuden rakentaa sen voimalan Simo-Kemi-Tornio alueella. Se on tärkeä vientiteollisuutemme ja siten koko Suomen hyvinvoinnin kannalta. Olisi hyvä että paikalliset asukkaat ymmärtäisivät sen kuinka voimalaitos lisäisi alueen elinvoimaisuutta. Miten aiheettomat pelot ydinvoimalaa kohtaan saadaan kumottua? Siinäpä haastetta. Ilmeisesti mittaustulokset säteilystä suomalaisten laitosten läheisyydestä eivät tehoa yleisöön yhtä hyvin kuin kuvat Tshernobylistä tai asiayhteydestään irroitetut kuvat epämuodostuneista lapsista. Pelkoa on helppo lietsoa.
“Nyt puhutaan ydinvoiman renessanssista. Uutta tulemista näyttäisi tekevän myös ajattelu, jossa erillisten tieteiden ja lokeroiden sijaan maailma on kokonaisuus, jossa kaikki linkittyy kaikkeen.”
Tämä blogi on köykäisintä ydinvoima- liirum laarumia tähän asti.
“…Fennovoima ja sen sisällä tehtävä yhteistyö eri alojen asiantuntijoiden kanssa on osoittanut mahdolliseksi sen, mihin uskon koko ihmiskunnan pystyvän: luomaan ja tuottamaan maailmaan uutta energiaa konkreettisesti voimalaitoksia rakentamalla…”
Miksi tämä kuulostaa etäisesti Pohjois-Korealta tai Neuvostoliitolta?
Tässä oli samalla pohjanoteeraus yrityksessä määritellä ihmiskunnan kykyjen rajoja – okei, lukekaa koko lause, mutta siinä on kyllä yhdistetty triviaali asia, ydinvoima, maailmoja syleilevään ympäripyöreään kvasifilosofiaan.
Fennovoiman laitos Simoon on paras voimateollisuuden ajatus vuosikymmeniin; raskaan teollisuuden sähköntarve lähellä ja verkkoyhteys ulkomaille samoin lähellä. Ajatus pitää saada toteutumaan.
Niin sanotut vihreät jatkavat pelottelukampanjaansa mm. ydinjätteen avulla. Fennovoima voisi tehdä ainutlaatuisen tiedotussaavutuksen lanseeraamalla suurelle yleisölle rauhoittavan tiedon ydinjätteestä. Maapallolta on löydetty luonnonreaktoreita, jotka ovat syntyneet jokisuistoihin. Rapautunut uraanimalmi rikastui niin paljon, että samanlainen reaktio käynnistyi kuin mitä nykyisissä ydinreaktoreissa käytetään hyväksi. Syntynyt ydinjäte jäi syntypaikalleen. Sitä ei kukaan kapseloinut kupariin eikä haudannut kallioon. Siitä huolimatta eliömaailma ei tuhoutunut. Ks. esim. Evelyn Sokolowski: Kärnkraften, principer och problem, 1976.
“Ydinvoimapäätöksessä harkittavana olevaa yhteiskunnan kokonaisedun mukaista ratkaisua haetaan nyt kaikilla yhteiskunnan alueilla. Koko suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden turvaamiseksi on nähtävä suuria kokonaisuuksia ja katsottava rohkeasti pitkälle tulevaisuuteen muutenkin kuin ydinvoimasta päätettäessä.”
Juuri tästä syystä ei enää lisää ydinvoimaa.
Jos oikeasti katsoisimme rohkeasti tulevaisuuteen, saattaisi näkökentässä häämöttää uusiutuvien energiamuotojen laajamittainen ja innovatiivinen käyttö ja täysin eri mittaluokan energiatehokkuus, kuin tänä päivänä.
Ja jos katson pitkälle tulevaisuuteen “muutenkin kuin ydinvoimasta päätettäessä”, voin nähdä yhteiskunnan, jonka toiminnan perusta ei ole jatkuva aineellisen kulutuksen kasvu.
“Yhteiskunnan kokonaisetu”, “kilpailukyky” ja “vaikeitakin päätöksiä vaativat uudet ajat” mainittu!
Jos asiat oikeasti olisivat niinkuin ne esität, ei Fennovoiman ehkä tarvitsisi käyttää rahaa “yhteiskuntasuhteiden hoitoon” nykyisen kaltaisia määriä.
“Jos oikeasti katsoisimme rohkeasti tulevaisuuteen, saattaisi näkökentässä häämöttää uusiutuvien energiamuotojen laajamittainen ja innovatiivinen käyttö ja täysin eri mittaluokan energiatehokkuus, kuin tänä päivänä.”
Ääh, tuo ei ole mitään tulevaisuutta vaan tätä päivää. Taskurapu nyt päivittää hieman tietojaan, siirtää katseen horisontista ja huomaa että uusiutuvien energiamuotojen laajamittainen käyttö ja energiatehokkuus on mahdollista tänään, ei näkökentässä häämöttämässä.
Muistutan Irlannista. Siellä on hallituksen linjaus noin 40% tuulivoimaa vuoteen 2020, ei säädettävää vesivoimaa, Suomea heikommat yhteydet muualle ja nopeampi tuulivoiman tuotannon vaihtelu.
Tuohon voidaan myös Suomessa pyrkiä, vuoden ei tarvitse olla 2020, mutta periaatteessa jopa vuosi 2020 olisi mahdollinen, miksi ei olisi?
“Muistutan Irlannista. Siellä on hallituksen linjaus noin 40% tuulivoimaa vuoteen 2020, ei säädettävää vesivoimaa, Suomea heikommat yhteydet muualle ja nopeampi tuulivoiman tuotannon vaihtelu.”
No, katsotaanpa sitten 2020 miten Irlanti onnistui tuulivoimansa kanssa. Hallitukset voivat tehdä minkälaisia linjauksia tahansa mutta eivät voi kuitenkaan muuttaa todellisuutta. Päättihän Ruostikin luopua ydinvoimasta vaan miten kävi?
Tuulivoima tarvitsee aina varavoimaa joka on kätevintä tehdä kaasulla tai oljyllä.
Kaikki voimalat tarvitsevat varavoimaa, koska yhdenkään voimalan kapasiteettiarvo missään järjestelmässä ei ole 100%. Kapasiteettiarvon laskenta onkin sitten monimutkaisempi juttu…
Vertailussa Ruotsin ydinvoimapäätökseen ei ole mitään yhtymäkohtaa. Irlannin linjaus tulee sen strategiasta täyttää EU:n velvoitteet vuodelle 2020. Tuulinen maa, fossiilli- ja turvelauhdeperustainen sähkön tuotanto. Hyvin luonnollista on lisätä tuulivoimaa mahdollisimman paljon. 40% havaittiin rajaksi, jonka jälkeen isommat vaikeudet alkavat.
“Ääh, tuo ei ole mitään tulevaisuutta vaan tätä päivää. Taskurapu nyt päivittää hieman tietojaan, siirtää katseen horisontista ja huomaa että uusiutuvien energiamuotojen laajamittainen käyttö ja energiatehokkuus on mahdollista tänään, ei näkökentässä häämöttämässä.”
Hei Jari, “tulevaisuus” on melko suhteellinen ilmaus. Ja taidan olla pessimisti. Mutta luulen, että seisomme silti samassa veneessä..
Filosofina ja historioitsijana huomiotani kiinnitti tapa, jolla kirjoituksessa yhtyvät Durkheimin ajatus orgaanisesta solidaarisuudesta ja Leninin avant-gardistinen puolue-teoria. Ero on siinä, että leniniläisen avant-garde -puolueen on korvannut orgaanisen solidaarisuuden pohjalta toimiva nuclear-lobby.
”Orgaanisesti solidaarinen” nuclear-lobby operoi lukemamme mukaan seuraavasti:
”Keinotekoisesti usein erillisiksi mielletyt näkökohdat, mukaan lukien insinöörien tekniikka, ekonomistien laskelmat, ympäristöasiantuntijoiden tutkimukset ja myös valtiotieteilijän ja filosofin moraaliset näkökulmat ovat kaikki arvokkaita ja ennen kaikkea liittyvät toisiinsa. Me kaikki olemme toisistamme riippuvaisia, tahdoimme niin tai emme.”
Filosofin eettiset pohdinnat ja insinöörien tekniikka ovat toisistaan orgaanisesti riippuvaisia päämäärän olleessa “kaikkien” hyöty. Jollei moista riippuvaisuutta eri eksperttien kesken vallitsisi, kokonaisedun hahmotus kävisi mahdottomaksi ja tietty erityisintressi saattaisi näyttäytyä yleisenä etuna. Näiden välisen kuilun ylittäminen on luonnollisesti avant-garden klassinen missio.
Kenen kokonaisedun l’avant-garde du jour eli ydinvoima-lobby tarkemmin ottaen määrittelee? Huomionarvoista on se, että diskurssissa liikutaan hyvin perinteisillä linjoilla. Eritoten Fennovoima ajattelee lukemamme mukaan meidän suomalaisten parasta. Tähän on kaksi hyvää syytä. Yhtäältä vihreän ydinvoimakritiikin peruspositiona on ollut se, että keskitetty energian tuotanto merkitsee väistämättä keskitettyä poliittista hallintoa, hieman samalla tavalla kuin Kiinassa keisarien valta oli sidoksissa suurten jokien kastelujärjestelmiin. Täten ydinvoimakeskustelu on pahaenteisesti ambivalentti sen suhteen, keitä ME olemme ja mitkä meidän intressimme ovat. Tämä on hyvä piilottaa klassisen isänmaallisen retoriikan taakse, jonka tehtävänä on piilottaa yhteiskunnan hierarkkinen luonne.
Toinen ihmetyksen aiheeni on seuraava. Ydinvoiman EROEI-luku (http://fi.wikipedia.org/wiki/EROEI) on hädin tuskin yli yhden (saattaa jopa olla alle). Tämän tosiasian havaitseminen (ja ennen kaikkea sen ”sisäistäminen”) on kuitenkin poikkeuksellisen vaikeaa johtuen globaaleista poliittis-sosiaalisista hierarkioista. Loppukäyttäjälle, joka saa uraania valmiissa paketissa, voimaloissa tuotetun energian määrä näyttää lähes utooppiselta, koska ”hävikki” on kyetty ulkoistamaan. Sen sijaan, jos energiatehokkuuden laskemisessa otetaan huomioon koko prosessi uraanin louhimisesta alkaen, tilanne näyttäytyy toisena.
Kiistatta tämäkin toimii varmasti kannustimena argumentoida ydinvoiman puolesta konservatiivis-patrioottisesti. Mehän olemme globaalissa hierarkiassa aika korkealla, eikös juu. Toisaalta, meillä on siihen oikeus, koska olemme dynaamisia ja ymmärrämme rakentaa ydinvoimaa. Näin ollen voimme rajoittaa kaikkien edun meihin suomalaisiin. Piperon paperot, mehän olemme jopa geneettisesti ainutlaatuisia. Se, että ydinvoima-prosessin koko tuotantokaaren kautta mahdollisesti menetetään enemmän energiaa kuin saadaan sitä, ei kuulu meille, vai kuuluuko? Ainakin meidän tulee rakentaa erilaisia merkittäviä kokonaisuuksia kuin ”me suomalaiset”, jos haluamme tämän asian problematisoida.
Edellä sanottu on sidoksissa siihen, miksi nuclear-lobby hölöttää niin paljon antropogeenisesta ilmastonmuutoksesta (todennäköisesti humbuugia) eikä halvan energian loppumisesta (todella iso ongelma). Syynä on se, ettei (fissio-)ydinvoima auta meitä jälkimmäisen ongelman ratkaisussa edes hitusen vertaa. Ydinvoiman pienen EROEI-luvun aiheuttama energiapoliittinen nollasummapeli (ydinvoima ei edes teoriassa voi hyödyttää kaikkia) ei kuitenkaan haittaa niitä, jotka ovat hierarkian yläpäässä (ainakaan vielä vähään aikaan).
Loppujen lopuksi kysymys on siitä, että ydinvoiman avulla turvataan isolle teollisuudelle vähäksi aikaa luotettavasti energiaa. Koska puolestaan yritykset (heidän omassa retoriikassaan) eivät enää ole olemassa tuottaakseen voittoa (näin ilkeä ja kohtuuton tilanne vallitsi vielä 1980-luvulla), vaan luodakseen työpaikkoja, olemme tavoittaneet Tiinan kuvaaman kokonaistilanteen: Suomen kokonaisetu on määritelty.