Miksi emme aloittaisi loppusijoittamista jo tänään? 8
Valtioneuvoston valmistautuessa kuluvan kevään aikana käsittelemään sille jätettyjä periaatepäätöshakemuksia uusien ydinvoimalaitosten rakentamiseksi, keskustelu uraanin halkaisun eduista ja haitoista lisääntyy. Varsin usein vastustamista perustellaan ”ratkaisemattomalla ydinjäteongelmalla”. Totta toki on, että missään ei ole vielä aloitettu käytetyn ydinpolttoaineen tai runsasaktiivisen ydinjätteen loppusijoitusta, mutta mielestäni argumentti ”ratkaisematon ydinjäteongelma” ei kuvaa oikealla tavalla kaikkea sitä tutkimus- ja kehitystyötä mitä viimeisten vuosikymmenten kuluessa on tehty esimerkiksi geologisen loppusijoituksen valmistelussa meillä ja muualla. Loppusijoitusta kohti ollaan menossa, mutta vielä menee toki vuosia ennen kuin polttoainenippuja sijoitetaan kapseloituna kallioon. Mutta miksi loppusijoitusta ei ole jo aloitettu, vaikka ydinvoimalaitoksia on meillä käytetty jo 30 vuotta?
Kun maamme ydinvoimalaitoksia aikoinaan otettiin käyttöön, yhdeksi lähtökohdaksi asetettiin asianmukainen huolehtiminen ydinjätteistä. Laitosten käyttölupien jatkamisen ehtona oli, että ydinjätehuollolle laaditaan pitkän aikavälin suunnitelma. Kun valtioneuvosto vuonna 1983 päätti ydinjätehuollon suunnitelmasta, ensisijaisena tavoitteena oli, että käytetty ydinpolttoaine voidaan sijoittaa peruuttamattomasti ulkomaille. Samalla kuitenkin oli varauduttava Suomessa tapahtuvaan, turvallisuus- ja ympäristönsuojeluvaatimukset täyttävään loppusijoittamiseen. Tuolloin, lähes 30 vuotta sitten ydinjätehuollon horisontti asetettiin vuoteen 2020, jolloin Suomessa tapahtuvan loppusijoituksen olisi määrä alkaa. Mutta miksi juuri 2020, joka sittemmin on omaksuttu myös muiden tavoitteiden takarajaksi?
Selitys aikataululle löytyy käytetyn ydinpolttoaineen lämmöntuotosta. 1980-luvun alkupuolella arvioitiin, että ennen loppusijoitusta polttoainetta on jäähdytettävä ennen kuin sitä on mielekästä loppusijoittaa. Kun riittäväksi jäähdytysajaksi arvioitiin 40 vuotta, niin loppusijoituksen startti asettui ”sopivasti” vuoden 2020 tuntumaan.
Ja totisesti tällä tiellä kuljetaan edelleen. Riittävällä jäähdytysajalla varmistutaan suunnitteluvaatimusten mukaisesti siitä, että kapselin pintalämpötila ei nouse loppusijoituksen aikana + 100 °C lämpötilaa korkeammaksi. Tätä korkeampi lämpötila voi heikentää kapselia ympäröivän bentoniitin paisuntaominaisuuksia ja lisätä sen vedenjohtavuutta.
Käytännössä kapselin korkein sallittu lämmöntuotto vastaa osapuilleen auton sisätilan lämmittimen puolentoista kW:n tehoa.
Käytetyn ydinpolttoaineen lämmöntuotto on keskeinen loppusijoitustilojen suunnittelua, kuten esimerkiksi kallioon sijoitettavien kapselien keskinäistä etäisyyttä määrittävä tekijä. Riittävän jäähdytyksen ohella loppusijoituskonseptin yksityiskohtainen suunnittelu takaa sen, että polttoaineen lämpövaikutus on hallittavissa.
Ei sillä loppusijoituksella ole mitään kiirettä. Käytetty polttoaine voisi olla vesialtaissa pidempäänkin.
Ennemmin tai myöhemmin tajutaan, että käytetty ydinpolttoaine kannattaa jälleenkäsitellä uudeksi polttoaineeksi (kierrättää), eikä suinkaaan haudata lopullisesti kallioon.
Jossakin vaiheessa Suomessa on niin paljon käytettyä ydinpolttoainetta, että se jälleenkäsittely tulee kannattavaksi.
Putkinen on oikeassa, ei kannata haudata arvokasta raaka-ainetta, vaan kierrättää ne uuden polven reaktoreihin.
Niitä tulee käyttöön jo lähivuosina.
Nopeaneutronireaktorit syö myös nykyisten 2. polven voimaloiden ”jätteet” (transuraanit), sen lissäksi, että ne pystyy halkomaan energiaksi luonnonuraaania U238 ja Torium232.
Näiden Gen III+ ja IV reaktoreiden avulla meillä on varmaa ja edullistaa energiia miljardeiksi vuosiksi.
Myös silloin kun aurinkomme pimenee tuhanneksi vuodeksi ison tulivuoripurkauksen tai komeetta-iskemän takia.
http://www.world-nuclear.org/info/inf63.html
Mielenkiintoinen väite kommentaattoreilta, että nykyinen ongelmajäte muuttuukin muutamassa vuodessa arvokkaaksi raaka-aineeksi. Sen vastaanottaja siis varmistaisi tulevaisuutensa energiantuotannossa. Jos näin tulee käymään, miksi käytetty polttoaine ei ole haluttua tavaraa?
Ydinvoimaloiden käytetyn polttoaineen jälleenkäsittely, eli kierrätys, on yleistä.
Suomen lainsäädäntö estää viennin ja tähän saakka käytettyä ydinpolttoainetta on kertynyt Suomeen niin vähän, ettei sen jälleenkäsittely ole taloudellisesti kannattavaa. Jossakin vaiheessa sitä kuitenkin on varastoissa niin runsaasti, että jälleenkäsittely Suomessa on kannattavaa.
Siksi on pidettävä järki kädessä sen loppusijoituksen suhteen.
Onpa rivoa tekstiä. Onko kaikki vaihdettavissa rahaan, meidän turvallisuutemmekin? Muistan kuinka 70-luvun alussa Anders Palmgren sanoi televisiossa painokkaasti kun asiaa häneltä kysyttiin, ettei KOSKAAN EIKÄ MILLOINKAAN YDINJÄTTEITÄ TULLA VARASTOIMAAN SUOMEEN. Mies valehteli. Mitä muuta meile valehdellaan?
Lähes loppuunpalanutta ydinpolttoainetta voitaisiin käyttää paineettomassa kaukolämpöpadassa, jossa lämpötila pidettäisiin vain 85 – 90 asteessa ja jossa ydinreaktiot saataisiin aikaan ulkopuolisella neutronilähteellä tukien. Ydinteknikot nimittävät tällaista kaivoreaktoriksi, koska silloin ei tarvita erillistä paineen hallintalaitteistoa. Olkiluodon ja Loviisan laitosten käytetty pölttoaine pitäisi ottaa jäähtymään Helsinkiin. Kaukolämpöpadan voisi louhia Santahaminan kallioon. Sähkön tuotanto olisi sitten eri asia myös Helsingissä vaikkapa osuuksilla uusista laitoksista.
”Selitys aikataululle löytyy käytetyn ydinpolttoaineen lämmöntuotosta. 1980-luvun alkupuolella arvioitiin, että ennen loppusijoitusta polttoainetta on jäähdytettävä ennen kuin sitä on mielekästä loppusijoittaa. Kun riittäväksi jäähdytysajaksi arvioitiin 40 vuotta, niin loppusijoituksen startti asettui ”sopivasti” vuoden 2020 tuntumaan.”
Ihan maallikon ominaisuudessa tuntuu, että jos käytetty polttoaineklöntti kestää 40 vuotta jäähtyä, siinä on oltava menossa joku prosessi joka aikaansaa lämpöä. Jollei siihen tuoda ulkopuolelta lisä-ärsykettä niin ilmeisesti radioaktiivinen reaktio jatkuu itsestään?
Voimayhtiöt voisivat jakaa näitä 40vuotta kuumina pysyviä klönttejä työntekijöille työsuhde-etuna pannuhuoneisiin vesikattilaa lämmittämään tai takkaan loimua antamaan perheen iltahetkiin.
Kuten tuossa edellä on jo useampaan kertaan todettu, käytettyjä polttoainesauvoja ei kannata hävittää vaan kierrättää. Ne ovat 95%sesti täysin käyttökelpoista reaktoripolttoainetta.
Miksi tätä materiaalia ei ole tähän mennessä vielä kierrätetty johtuu siitä, että polttoainesauvojen tuottaminen uraanimalmista on ollut tähän saakka edullisempaa kuin käytetyn polttpoineen puhdistaminen. Mutta kun halpojen fossiilisten polttoaineiden saanto loppuu, hyötöreaktori nousee suosioon.
Uraani on niin yleinen aine, ettei sen loppumista voi pitää millään tapaa realistisena skenariona. Nykyisellä (fossiilisen) energian hinnalla taloudellisesti kannattavat (tunnetut) uraanikaivokset ehtyvät noin kolmessakymmenessä vuodessa. Mutta jos energian hinta tuplaantuu, kannattavien (tunnettujen) uraaniesiintymien saanto kasvaa monikymmenkertaiseksi.
Eikä uraani ole ainoa fissiokelpoinen alkuaine: Torium on monessa suhteessa parempi polttoaine kuin uraani. Uraani tuli aikanaan valituksi ydinteollisuuden perusmateriaaliksi sen asekäytön vuoksi.