Tiedot

  • 23.12.2009
  • 11:24
  • Joulupukki

Joulupukin win-win -lahjat 6

Joulu 23

Pukki tuli taas riemuisasti lahjoja jakamaan. Porot tykkäävät, kun lunta on pulkan alla. Viime jouluina pulkkaa on ollut raskas vetää lumetonta tietä pitkin. Pakkastakin on tänä jouluna kuin silloin ennen, ja pukki sentään muistaa vuosisatoja.

Tonttujen tekemien salaisten tiedusteluraporttien mukaan Suomessa on paljon kilttejä lapsia. Pukki jakaa tänä jouluna modernisti win-win –lahjoja. Ennen sanottiin, että kun antaa, niin itsekin saa. Nyt sanotaan win-win. Pukki on tietenkin oikeasti satuhahmo, siksi lahjojen oikea antaja on joku muu, mutta sitä ei saa kertoa lapsille. Joulu menettäisi paljon, jos lapset eivät uskoisi pukkiin.

Erityisesti pojat haluavat kovia lahjoja. Niitä on nyt ennätysmäärä. Päällimmäisinä on neljä kovaa energiapakettia. Ne ovat niin suuria että ne on annettava symbolisesti kirjekuoressa ja oikeastaan hieman etukäteen. Kas tässä Fortumille, TVO:lle ja Fennovoimalle myönteiset PAP-paperit. Jokainen teistä on perustellut pyyntöanne perusteellisesti. Pukki tietää, että myös Vanhasen hallituksen enemmistö vakuuttuu, että kaikki kolme hakemusta ovat yhteiskunnan kokonaisedun mukaisia.

Hallituksen prokura riittää kuitenkin vain myönteisen ydinvoimapäätöksen yhdeksi allekirjoitukseksi, paperiin on saatava vielä toinen hyväksyvä allekirjoitus eduskunnasta. Tontut ovat kertoneet pukille kansanedustajienkin enemmistön kannan, mutta jätetään vielä jotain salaisuudeksi. Kaikki voimalaitospaikkakuntien valtuustot ovat jo antaneet lain vaatiman kolmannen myönteisen päätöksen.

Myös neljäs kova energiapaketti on symbolisena lupauksensa kirjekuoressa. Risupakettia on vielä kuorrutettu runsaskätisesti bio-, tuuli- ja muilla uusituvan energian tuilla. Se on selvä win-win –lahja myös pukille, Lapissa riittää puuta ja Korvatunturissa tulee.

Kovien pakettien jälkeen on syytä antaa jotain pehmeää: Matti- ja Mauri-pojat hallituksessa saavat kaksipuoliset kääntötakit. Niille on tulossa käyttöä. Ennen vanhaan tyydyttiin kulkemaan nurjapuoli päällä, kun takkia oli käännettävä. Euroaikaan paremmin sopii, että käännettynäkin takki näyttää olevan oikeinpäin.

Pukin tontut raportoivat, että Jyrki-poika kokoomuksesta on toiminut kovasti kolmen myönteisen PAPin puolesta ja ollut muutekin tehokas. Ennakkotietona Jyrki-pojalle seuraavan joulun lahjasta: kansa antaa makea voiton kevään 2011 eduskuntavaaleissa ja sen jälkeen Jyrki-poika pääsee pääministerin tuolille, se on oikea tuplawin.

Hallituksen Anni-tytölle tulee tässä kirjalahja: jo vuonna 1944 julkaistu John von Neumannin ja Oskar Morgensternin kirjoittama “Theory of Games and Economic Behavior”. Annin on syytä oppia peliteoriasta ainakin se, että mitä aikaisemmin voittajan kelkkaan hyppäät, sitä suuremmat hyödyt saat. Aivan mahtava win-win –lahja.

Kööpenhaminan ilmastokokous vaatimattomasta tuloksestaan huolimatta lisää maailmanlaajuista päästöttömän energian tarvetta. Ydinvoima on paras vastaus tähän kysyntään kautta maailman. Kaukokatseisimmat ekologit toimivat jo ydinvoiman puolesta (http://www.ecolo.org/). Anni-tytön kannattaa muokata ydinvoimakantaansa hyvissä ajoin. Ajan megatrendeistä ei kannata jäädä jälkeen. Yli viidesosa vihreitä äänestävistä kannattaa jo ydinvoiman lisäämistä.

Pukin paras lahja tulee koko Suomelle. Muutosmerkit ovat selvät: talous alkaa taas kasvaa. Nyt kannattaa taas muistaa Urho Kalevan Kekkosen viisaat opetukset, jotka hän kirjasi opukseensa ”Onko meillä malttia vaurastua?”. Vientiteollisuus on yhä Suomen hyvinvoinnin lähde. Voitto vientiteollisuudelle on voitto Suomelle, win-win.

Pukki uskoo, että Suomi kykenee järkeviin päätöksiin. Vakaan talouskasvun seurauksena sähkönkäyttö nousee niin, että TEMin Taisto-poika saa lahjasäkin pohjalta uudet värikynät, joilla voi piirtää sähkönkäytölle taas nousua osoittavan uuden skenaarion.

Joulupukki Joulupukki Korvatunturi

Muita aiheeseen liittyviä kirjoituksia

tilaa kommentit RSS-syötteenä

Tähän kirjoitukseen on 6 kommenttia

  1. Pekka Raukko Pekka Raukko kirjoitti:

    Win-win periaattetta noudattaen tahdon minäkin muistaa ydinpukkia lukuvinkillä.

    Selvästi tuoreempaa ja oivaltavampaa sovellusta peliteoriasta ja moraalista löytyy esimerkiksi M. Ridleyn ”Jalouden alkuperä” tai R. Dawkinsin ”Geenin itsekkyys” kirjoista ja herrojen muustakin tuotannosta.

    Ei muuta kuin hyvää ja kiireistä joulua, mutta kirja pukinsorkkaan joulunpyhiksi ;)

  2. Jouko A Koskinen Jouko A Koskinen kirjoitti:

    A M Länsimiehen joululahjatoiveeseen pitää vastata:
    ”Jos jotakin voisi toivoa, niin enemmän aktivisteja käytännön kehitykseen ja kaupallistamiseen uusien tai paranneltujen sähköntuotantotapojen yleistymiseksi. Konkreettisilla teknisillä sovelluksilla ilmastoasiaa viedään oikeasti eteenpäin. Omat kykyni siihen eivät teknologian kehittelyyn riitä tai sovellu, se tuli todettua TKK:n opintojen yhteydessä.” (AML)

    Useampien TKK;lla parhaiten pärjänneiden asistenttina – protojen rakentelijana ja suunnittelijana annan tässä lahjana AML;lle ideanpoikasen seimikätkyestäni:

    Kun biopoltto on korvattava fosforin talteenoton mahdollistavalla energia – lannoitekäytöllä vihreiden suosiman merenpohjaan- tai maalleläjäämisen sijasta, jää jäljelle ydin- ja tuulivoima. Ainakin Suomessa. (tp. hesarin Vieraskynä)

    Ne sopivat hyvin yhteen. Ydinvoima korvaa loistavasti tuulivoiman suuremmat terveydelliset, ekologiset ja taloudelliset haitat kun sen säätövoimana on atomi – ei hiili. Ja päinvastoin; III – IV polven y-voimalat voidaan huoltaa tuulisina päivinä.

    Siihen päästään kunhan tuulivoiman kehittäjät repivät kapalonsa ja aloittavat todellisen kehitystyön politikonnin ja tukiaisten kerjäämisen sijasta. Olisiko TVO edelläkävijä ?

    Pyörivällä potkurilla varustettu tornivoimala on monessa suhteessa toivoton tapaus. Tornin pitäisi olla korkeudeltaan kilometriluokkaa. Siellä inversion sijasta tulee vastaan suihkuvirtaukset.

    Jo 500 metrin korkuisella Savonius -turbiinilla päästään vakaampaan tuuleen – saadaan kymmenkertainen teho ja luotettavuus. Kevyempi, huokeampi rakenne joka voidaan tukea haruksin kun siivet eivät ole esteenä.

    Suomessa on kaikki tarvittava teknistieteellinen valmius – torni voi pyöriä kiskoilla ja metrojunasta tuttuja moottorigeneraattoreita kytkeä verkkoon tuulennopeuden mukaan.

    Supermagneettien avulla levitoiva Savonius turbogeneraattori on seuraava kehitysaste. Googlaa: Neorem Oy Ulvila.

  3. Kiitos Jouko vinkistä.

    Viittasin aiemmassa kirjoituksessani itse asiassa rajoittuneeseen tietämykseeni termodynamiikasta, virtausmekaniikasta, koneenrakennuksesta, kemiasta ja sen soveltamisesta materiaalitekniikaan. Sen verran näistä aloista opin, että havaitsin ettei minusta tule koneenrakentajaa.

    Mitään peruuttamatonta ei tämän havainnon tekeminen minussa kuitenkaan rikkonut, haaveita ei mennyt murskaantunut tai minäkuvani ei tästä kummemmin muuttunut, heh.

    Mutta tulipahan huomattua ja todettua, että tosiasiallinen kehitys tapahtuu pienin askelin ja muualla kuin äänekkäissä julistuksissa. Julistuksia tarvitaan, don’t get me wrong, mutta valistuneita sellaisia.

  4. Jouko A Koskinen Jouko A Koskinen kirjoitti:

    Niinpä – AML !
    Aina haluan vetää esiin tämän saman esimerkin:
    LO I ;n neutronivuomittarien anturitasolle tuli töiden edistymistä katsastamaan valkotakkisia herroja. Pysähtyivät katsomaan (ihan katseenkestävää) siivoojarouvaa kun tämä pyyhki pölyjä kaapeleista.

    Rouvan kiukkuinen repliikki; ‘miksei tää hylly vois olla toisinpäin – ei menis pöly tuonne väleihin. Olisi helpompi siivota’

    No nyt kaikki vastaavat kaapeloinnit tehdään tuon siivoojan ehdottamalla tavalla.

    Pikkutarkka puhtaus on yksi tärkeimpiä turva/suojatekijöitä.

  5. Jouko A Koskinen Jouko A Koskinen kirjoitti:

    Hiukan mietittyäni pitäisi vastata vähän paremmin.

    Termodynamiikka, virtauslaskut, koneenrakenus, kemia, materiaalit, varmuuskertoimet, yms. trivia – ovat insinöörien hommia. Sitä varten olemme hiedät kouluttaneet.

    Meidän viisaampien velvollisuus on näyttää sunta – esittää heille jopa ylivoimaisia vaatimuksia nostamalla rima niin korkealle että vain harva sen ylittää. Aina esiin tunkee ahneita ja vallanhimoisia typeryksiä limboilemaan. Käyttämään väärin tulta,tuulta, ruutia, dynamiittia, fissiota, fuusiota . . .

    Näin on ollut ja näin on aina oleva (Sinuhe, egyptiläinen – muistaakseni -:)

  6. [...] hallituksen keväisen ydinvoimapäätöksen. Kuvio meni lähes sellaisenaan kuin Joulupukki asiasta kirjoitti tällä palstalla 23.12.2009. Tämän kirjoittajalla on hyvä yhteys Joulupukkiin, joten pyysin häneltä kommentteja [...]

Ole hyvä ja kommentoi

* nämä ovat pakollisia kenttiä