“In the Year 2000″
Kuuluisassa sketsissä Conan O’Brien ja hänen uskollinen aisankannattajansa Andy Richter suuntaavat katseet kohti tulevaisuutta. Aina vuoteen 2000. Aikaa kului, vuosituhat vaihtui, mutta Conanin show jatkui. Sketsiä täytyi päivittää. Andy ja Coco ottivat rohkean etunojan ja hyppäsivät ajassa tuhat vuotta eteenpäin. Maailma on kovin erilainen ”in the year 3000”.
Energia-alan investoinnit eivät ole nappikauppaa. EK:n investointitiedustelu kertoo, että vuonna 2009 alan investoinnit olivat suuremmat kuin koko muun teollisuuden yhteensä. Ja sama meno jatkuu arvioiden mukaan tänä vuonna.
Miljoonien ja jopa miljardien investointeja ei toteuteta yhdessä yössä. Ne vaativat pitkäjänteistä suunnittelua ja ennustettavaa toimintaympäristöä. Suunnan täytyy myös olla selvillä. Mihin me olemme menossa ja miten maailma makaa tulevaisuudessa?
Energiateollisuus julkaisi viime syksynä oman näkemyksensä – vision – tulevaisuudesta. Tavoitteenamme on hiilineutraali sähkön ja kaukolämmön tuotanto vuonna 2050.
Jotta tavoite toteutuisi, energiankäyttöä pitää tehostaa huomattavasti. Sähkön käyttö lisääntyy, vaikka energian kokonaiskulutus pienenee. Sähkö korvaa fossiilisia polttoaineita. Kaikkia päästöttömiä energialähteitä tarvitaan, jotta lisääntynyt kysyntä saadaan katettua. Myös ydinvoimaa, mutta ei vain ydinvoimaa.
Vuonna 2050 nykyisistä käytössä olevista voimalaitoksista ovat toiminnassa ainoastaan Olkiluotoon parhaillaan rakenteilla oleva yksikkö ja vesivoimalat. Uskomme, että sähköstä noin 40 % tuotetaan ydinvoimalla, joten ydinreaktoreita tarvitaan 4–6 kappaletta. Ydinvoima yksin ei ole ratkaisu energia- ja ilmastohaasteeseen, mutta kokonaisuuden kannalta sen rooli on hyvin merkittävä.
Pienen kädenväännön jälkeen onnistuimme tiivistämään visiomme keskeisen sisällön viiteen minuuttiin. Seuraava video kertoo, kuinka energia-ala käänsi haasteet mahdollisuuksiksi.
Kuten Conan ja Andy, mekään emme voi elää enää vuodessa 2000. Tulevaisuutta koskevat päätökset tehdään nyt. Show must go on.
Ps. Jos olet yhtä tuohtunut Conan O’Brienin hyllyttämisestä NBC:ltä kuin allekirjoittanut, voit osoittaa tukesi hänelle liittymällä I’m with Coco -faniryhmään Facebookissa.
Pps. Ydinreaktioita-blogiakin voi muuten fanittaa.
Hyvä pätkä, mutta vastaako se sitä mikä on tämän päivän agenda energiateollisuudessa. Ainakin julkinen kuva on painottunut voimakkaaseen ydinvoiman ajamiseen, videossa taas painotus hieman toinen – ainakin kuvallisesti.
In the year 2000… What was the meaning of that title?
Conan O’Brienin poistaminen televisiosta parantaa ilman laatua. Televisionkatselu vähenee, ja hiiidioksidipäästöt samoin television sähkön osalta.
Jotta tavoite toteutuisi, energiankäyttöä pitää tehostaa huomattavasti. Sähkön käyttö lisääntyy, vaikka energian kokonaiskulutus pienenee. Sähkö korvaa fossiilisia polttoaineita. Kaikkia päästöttömiä energialähteitä tarvitaan, jotta lisääntynyt kysyntä saadaan katettua. Myös ydinvoimaa, mutta ei vain ydinvoimaa.
=> Mullä puunkäyttöä voitaisiin sitten lisätä 5 000 000 kuutiometristä 17 000 000 kuutiometriin? Kun metsät jätettäisiin harventamatta, olisi tuloksena se, että ne eivät olisi niin tehokkaita hiilinieluja kuin nyt.
Energiateollisuudelle on tärkeää, että sähköntuotannon rakenne säilyy monipuolisena. Täälläkin on useissa keskusteluissa asetettu ydinvoima ja tuulivoima vastakkain, vaikka Suomeen mahtuu kyllä molempia. Ja vesivoimaa, biopolttoaineita ja pientuotantoa.