Daavid ja Goljat vaihtareita hieromassa 5
Mikrotuotannon liittäminen sähköverkkoon on monen mielestä houkutteleva vaihtoehto. Omalla kalustolla tuotettu energia olisi pienimuotoista, uusiutuvaa ja ajan myötä myös huokeaa. Ja mikä parasta: oman ylijäämän voisi myydä muille. Tienestiä, tienestiä, you know…
Verkkoyhtiöille pientuotanto asettaa haasteita, kärkkäimmät arvostelijat ovat jopa syyttäneet niitä pientuotannon syrjinnästä. Asenteellista syrjintääkin saattaa esiintyä, ei käy kiistäminen. Mutta ennen kaikkea pelisäännöt pitää tehdä selviksi ennen kuin kaikki halukkaat voivat myydä oman tuotteensa yleiseen verkkoon.
Kuka maksaa liitynnän, miten pientuottajat osallistuvat verkkojen ylläpitoon ja toimintavarmuuden turvaamiseen ja miten heilahtelut pientuotannossa sopeutetaan muuhun tuotantoon? Energiateollisuus ry:n piirissä asiaa on tutkinut Ina Lehto diplomityössän ”Mikrotuotannon liittäminen yleiseen sähkönjakeluverkkoon”. Inaa haastateltiin aiheesta vastikään Tekniikka ja taloudessa.
Pientuotannon yleistyessä (uskon, että se tulee lisääntymään, kyllä) isojen tuottajien hinnoittelumalleja on rukattava uuteen uskoon, jotta riittävä varmuus saadaan ylläpidettyä myös poikkeustilanteiden varalta. Ajatus jättäytymisestä pelkästään satojen tuhansien ”pelle pelottomien” varaan sähkönsaannissa lähinnä hirvittää.
Edukkaita vaihtareita eivät pientuottajatkaan voi odottaa, mikäli vastuu ja velvollisuudet verkostoista ja riittävästä sähköstä kullakin hetkellä säilyvät kuitenkin isoilla toimijoilla. Polttolaitosten tehokkaiden puhdistusjärjestelmien ansiosta ilman laatu on parantunut merkittävästi viime vuoskymmeninä, eikä niiden asentaminen ole mikrotuottajillekaan edullista.
Energiajätetteen ja biopolton mahdollisuudet pitää varmaankin käyttää nykyistä paremmin.
FAOssa ollaan tosin huolissaan viljelymaan lisääntyvästä käytöstä energiantuottoon.
Suomen kaltaisessa maataloudessa vesistöihin on valunut suuri kasvupotentiaali lannoitevalumana. Sen hyötykäyttö vähentäisi rehevöitymishaittaa. Kasvuston korjaaminen, kuivaaminen ja poltto voisi olla kannattavaa yli 50 MW tehoisessa sekajätettä käyttävässä laitoksessa.
Kokoluokka sopii aluekeskuksen kombivoimalaksi jolloin jätteiden kuljetusmatka ei vielä muodosta suurta haittatekijää. Kaasunpesuri pitää olla pakollinen, se korvaa hintansa parempana hyötysuhteena ja tekee valkopyykin kuivaamisen ulkona edelleen mahdolliseksi.
Valtakunnantasolla maalämpö ja ydinvoima ovat lyömätön yhdistelmä – Ruotsin tapaan.
On hienoa, että energiakysymyksiä ja -vaihtoehtoja tutkitaan laajalti ja ennakkoluulottomasti. Kuitenkin pitäisi pysytellä jossain määrin faktoissa, eikä joko tietämättömyyttään tai tahallisesti johtaa lukijoita harhaan.
Tarkoitan tällä ko. artikkelissa esiintyvää asiavirhettä näiden pienvoimaloiden tehosta ja energiantuotannosta: ”Jos Suomessa miljoona sähkön käyttäjää ottaisi käyttöön 1 kilowatin mikrovoimalan, syntyisi niistä yhteensä tuhannen megawatin tuotanto. Se vastaisi yhtä ydinvoimalaa.”
Tässä menee sekaisin huippu/nettoteho (W) ja todellinen sähköntuotantomäärä (Wh). 1000MW:n nettotehon ydinvoimala tuottaa sähköä yli 90%: n teholla, vuosituotannon ollessa noin 8,3TWh. Samalla nettoteholla oleva tuulivoimala, joka hyvissäkin olosuhteissa tuottaa ehkä 25%:n teholla, saa aikaiseksi noin 2,2TWh. Tämäkin siis korkealla ja hyvissä olosuhteissa, missä varmaankaan kaikki pienvoimalat eivät tulisi olemaan. Monet valveutuneet lukijat olivatkin kiinnittäneet kommenteissaan tähän asiaan huomiota.
Päästöjen vähentämisessä tarvitaan varmasti sekä ydin- että tuulivoimaa, mutta pitäisi vain muistaa, että tuo päästöjen vähennyskyky eroaa aika ratkaisevasti näiden kahden välillä.
Terveisin,
Tuomo Huttunen
Ydinenergianuoret ry
Onkohan noiden pientuulivoimaloiden todellisista tuotantomääristä mitään tilastoja olemassa?
Olen siinä käsitetyksessä, että niillä ei päästä lähellekään voimalaitoskokoluokan myllyjen käyttötuntimääriin. Tällöin Tuomo Huttusen käyttämä 2200 tuntia vuodessa (1 kW voimala tuottaa 2,2 MWh sähköä) olisi yliarvio.
Viikin Gardenian kupeessa oleva tuulivoimala Viikkeri http://www.gardenia-helsinki.fi/uusiutuvaenergiaviikissa/tuulivoima.htm on nimellisteholtaan 1,8 kW eli samantapainen kuin mitä esimerkissä lasketaan. Se on 12-metrisen maston päässä ja siipien halkaisija on 3,7 metriä.
Tuo mylly tuotti vuonna 2008 sähköä 1140 kWh eli nimellisteholla laskettuna tuotantoa oli 630 tuntia. Viikkerin sivuilla kerrotaan, että sijainti on huono, vähän rakennuksen katveessa. Tosiasiassa se on kuitenkin vähintään yhtä hyvä paikka kuin keskimääräinen omakotitalo Suomessa. Avoimen pellon laidalla melko lähellä meren rantaa.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että pientuulivoimaloita rakennettaisiin paljonkin. Päin vastoin, uskon, että kehittyy tekniikoita, joilla sähköä voidaan kohtuukustannuksin tuottaa hyvinkin pienissä yksiköissä.
Viime aikoina on elämöity siitä, että valmisteilla oleva tuulivoiman syöttötariffi koskee vain teollisen mittakaavan tuulivoimaloita.
Ihmisillä on mielikuva siitä, että syöttötariffi olisi verraton edistämiskeino juuri tämänkaltaisille tuotantolaitoksille ja että juuri tällaisia pienvoimaloita kannattaisi edistää.
Katsotaanpa esimerkiksi tätä Viikkeriä:
Viikkeri olisi saanut – jos olisi esitetynlainen syöttötariffijärjestelmä voimassa ja se koskisi myös pientuulivoimaa – tukea viime vuonna noin 50 euroa. Siis yhteensä bruttona koko vuodelta.
Tämän tuen saadakseen sen olisi pitänyt ensin tehdä sopimus kantaverkkoyhtiö Fingridin kanssa. Sopimuksessa sovitaan tuotannon mittaamisesta ja raportoinnista yms. asioista. Viikkerin tuotanto olisi pitänyt todentaa ja raportoida Fingridin ylläpitämään järjestelmään. Fingrid olisi sitten kirjannut tuon summan voimalan omistajan tilille. Maksatuksia olisi useamman kerran vuodessa.
On sataprosenttisen varmaa, että tuki olisi ollut pienempi kuin siitä aiheutuvat kulut. Ja kenen kulut pitäisi maksaa? Muidenko sähkön käyttäjien vai sen tuottajan, joka tuen piirissä on?
Yhteiskunnallisesti olisi viisasta yrittää päästä mahdollisimman tehokkaaseen tuotantoon myös uusiutuvan energian osalta. Tällöin tukea pitäisi saada yksikköjen, jotka tuottavat uusiutuvaa energiaa mahdollisimman pienellä tuella ja sellaisia määriä, että niillä on todellista merkitystä.
Kellä tahansa pitää tietenkin olla oikeus rakentaa itselleen tuotantoa – ja kytkeä se vaikka valtakunnan verkkoon – kunhan huolehtii itse kustannuksista. Yhteiskunnan ei tule kannustaa tehottomiin ratkaisuihin.
”Kellä tahansa pitää tietenkin olla oikeus rakentaa itselleen tuotantoa ”
Viikeri on snobismia kuten kolleegan ”voimala” mökilään Saimaan saaressa; romukaupasta kilohinnalla hankittu Lister -dieseli – pyörittää 5kW;n ikivanhaa oikosulkumoottoria – muutettu generaattoriksi kondensaattoreilla. Jyske saatu lähes aisoihin kaivamalla laitteelle maanalainen tila rinteeseen. Vain tilapäiskäyttöön.
Maaseudulla entisaikaan tuulimyllyillä nostettin vettä karjalle. Ainakin Nastolan Heinlammilla, Padasjoella ja Asikkalan Kurhilassa oli toimivat pumput. Toimisivat varmaan vieläkin jos vesien laatu täyttäisi ao. vaatimukset.
”Ajatus jättäytymisestä pelkästään satojen tuhansien ”pelle pelottomien” varaan sähkönsaannissa lähinnä hirvittää.”
Onhan se ihan hirvittävää – vielä hirvittävämpää olisi jäädä muutaman pelkän pellen varaan.