Saksa on uusiutuvan energian edistämisen mallioppilas. 90- luvulta käytössä ollut syöttötariffijärjestelmä on siivittänyt Saksan mm. tuuli- ja aurinkosähkön tuotannon kärkimaaksi. Saksa on myös jossain määrin ydinvoiman vastustajan märkä uni: ydinvoimasta ollaan luopumassa kokonaan 2020-luvun alkuun mennessä.

Huomattavista saavutuksistaan huolimatta uusiutuvilla katetaan Saksan sähköntuotannosta ainoastaan seitsemisen prosenttia (piirakka). Ydinvoiman osuus tuotannosta on vajaa neljännes.

 Gerhard Schröderin ollessa liittokansleri punavihreä koalitio päätti, että ydinvoimasta luovutaan. Nykyinen kristillisdemokraattien ja liberaalien hallitus ei ole ollut kovin halukas tarttumaan viestinnällisesti räjähdysherkkään aiheeseen.

Saksa on kuitenkin suurten valintojen edessä. Vaakakupissa painaa erityisesti ilmastotavoitteet – 40 prosentin päästövähennykset vuoteen 2020 mennessä. Saksan energiaministeriön hiljattain julkaiseman raportin mukaan tavoitteiden saavuttaminen olisi erittäin kallista ilman ydinvoimaa. Toisaalta raportissa myönnetään, että sähköä siirrettäisiin rajan yli huomattavia määriä (mm. ydinvoiman mahtimaasta, Ranskasta).

Liittokansleri Angela Merkel onkin todennut, että nykyisten voimaloiden käyttöikää voisi pidentää kymmenestä viiteentoista vuoteen.

Näyttää siltä, että Saksa seuraa Ruotsin pragmaattisia energiapolitiikan jalanjälkiä. Ydinvoimasta luopuminen on ihan kiva keskustelun aihe, mutta käytännön tasolla siitä ei näyttäisi tulevan mitään. Varsinkin jos päästönvähennystavoitteista halutaan pitää kiinni.

Ensimmäiset tehtävät alueen asutuskelpoisuuden palauttamisessa ovat kasvillisuuden harventaminen, paikan päällä hätäisesti haudattujen säteilevien esineiden asianmukainen hävittäminen, sekä 5600 jo romahtaneen tai saastuneen rakennuksen purkaminen.

Kasvillisuuden harventamisella vähennetään metsäpaloriskiä joka pahimmassa tapauksessa voisi laittaa liikkeelle maaperässä olevat radioaktiiviset hiukkaset ja levittää niitä ympäristöön. Tästä oltiin huolissaan mennen kesän metsäpalojen yhteydessä.

Alueelle rakennetaan toista tuhatta kilometriä uutta tietä, tuhansia asuntoja liitetään kaasuverkkoon ja viemäreitä uusitaan. Koko infra uusiutuu ja paikalle ollaan tulossa jäädäkseen. Valtio houkuttelee terveydenhuollon, koulutuksen ja rakentamisen ammattilaisia muuttamaan alueelle mm. ilmaisen asumisen muodossa. Tämä ”pioneeriryhmä” toimii keihäänkärkenä, ennen muuta väestöä. Joku voisi sanoa ihmiskokeena.

Alueella käynnistetään jälleen maanviljelystoimintaa ja tutkimusten mukaan paikallisista maanviljelystuotteista saatu kumulatiivinen säteilyannos ei ylitä esim. EU:n elintarvikkeille asettamaa vuotuista yhden millisievertin (mSv) rajaa*. Ainoastaan sienien, marjojen, riistan ja alueella tuotetun maidon nauttimista kehotetaan välttämään. Toisin sanoen paikallisen leivän syöminen ei ole vaarallista.

Tarkoitukseni ei ole vähätellä Tshernobylin onnettomuuden vaikutuksia. Pelkäämme usein asioita joita emme ymmärrä. Haluan vain osoittaa, että säteily on stigmastaan huolimatta asia jota ei tarvitse pelätä vaan ennemminkin sitä tulisi ymmärtää. Säteilyä ja sen vaikutuksilla pelätään olevan mystisiä voimia kuten oheinen Sveitsissä toimivan kansalaisjärjestön ydinvoiman vastainen video osoittaa.

Nykyiset ydinvoimalaitokset on rakennettu niin, että Murphyn lain toteutuessa (eli kaiken mahdollisen mennessä perseelleen), Tshernobylin kaltaista onnettomuutta ei voi tapahtua.

Oxfordin yliopiston professori Wade Allison peräänkuuluttaakin kirjassaan ”Radiation and Reason” uudenlaista suhtautumista säteilyyn. Nykyiset valtaväestön näkemykset perustuvat hänen mukaansa enemmänkin kylmän sodan ajan hysterian lietsontaan kuin analyyttiseen tarkasteluun. Täytyypä sanoa, että näin perjantain kunniaksi juodaanpa sille.

* suomalaisen keskimääräinen säteilyannos on vuodessa n. 3,7 mSv ja terveydelle vaarallisen annoksen raja on n. 500-1000 mSv

1960−70-luvuilla Ruotsi oli ydinvoima-alan edelläkävijä. Yksityinen teollisuus muodosti vuonna 1965 OKG Oskarshamn Kraftgrupp -yhtiön ja tilasi 400 megawatin ydinvoimalaitoksen Oskar 1:n ruotsalaiselta ASEAlta (nykyinen Westinghouse Electric Sweden). Oskar 1 käynnistettiin vuonna 1972.

Suomi seurasi Ruotsia. Vuonna 1972 ASEA valittiin Olkiluoto 1:n toimittajaksi. Rakentaminen alkoi talvella 1974, ja yksikkö käynnistyi syyskuussa 1978.

Sitten tilanne muuttui. Harrisburgin onnettomuuden jälkeen vuonna 1980 Ruotsissa järjestettiin kansanäänestys. Kolme tarjolla ollutta vaihtoehtoa eivät oikeastaan antaneet kunnollista valinnanmahdollisuutta: joko ydinvoimasta luovuttaisiin heti, lähiaikoina tai jossain vaiheessa.  Äänestyksen jälkeen päätettiin, että ydinvoimatuotannosta luovuttaisiin vuoteen 2010 mennessä.

Tästä päätöksestä moni Ruotsin ulkopuolella, kuten Suomessa, on saanut käsityksen, ettei Ruotsi käytä juurikaan ydinvoimaa. Tosiasiassa puolet Ruotsin sähköstä tuotetaan ydinvoimalla.

Vuosien varrella suunta on alkanut jälleen muuttua Ruotsissa ‒ kuten monissa muissakin maissa − ja viime kesäkuussa Ruotsin valtiopäivät perui vuoden 1980 päätöksen.

Tilanne on kuitenkin toinen kuin Suomessa: Ruotsi sallii vain nykyisten Ringhalsissa, Oskarshamnissa ja Forsmarkissa sijaitsevien kymmenen ydinvoimalan korvaamisen uusilla laitoksilla. Ja jos konservatiivien koalitio menettää valta-asemansa syyskuun vaaleissa, vasemmisto todennäköisesti estää uusien ydinvoimaloiden rakentamisen.

Nykyään Suomi on OL3-projektin sekä Fennovoiman ja TVOn saamien uusien periaatepäätösten myötä edelläkävijä. Ruotsi seuraa jälkijunassa, ja Vattenfall ja E.ON Ruotsi tarkkailevat suomalaisia hankkeita suurella mielenkiinnolla.

Suomi on ottanut johtajan aseman pohjoismaiden ydinvoimatuotannossa. Toivottavasti Ruotsi sentään säilyttää asemansa johtavana pohjoismaisena jalkapallomaana; odotan innolla pääseväni näkemään, kun Ruotsi päihittää Suomen tulevissa EM-karsinnoissa!

On hyvä ja myönteinen asia, että ydinvoima on ollut erittäin kriittisen tarkastelun kohteena. Tämä on osaltaan johtanut siihen, että ydinvoiman aiheuttamat ympäristö- ja terveyshaitat ovat hyvin pienet verrattuna muuhun perinteiseen energiantuotantoon.  Mitään riskejä ei pidä vähätellä mutta ydinvoiman riskit olisi hyvä suhteuttaa muihin riskeihin, jotka hyväksymme ”välttämättöminä”.

Usein unohdamme, että ydinvoiman käytöstä länsimaisissa reaktoreissa ei ole viiteenkymmeneen vuoteen tapahtunut ainuttakaan sellaista onnettomuutta joka olisi aiheuttanut merkittävää haittaa ihmisten terveydelle tai ympäristölle. Tshernobylin ydinvoimalaitosonnettomuus tapahtui ja oli vakava. Onnettomuuteen liittyi kuitenkin useita sellaisia ilmiöitä, jotka eivät ole tyypillisiä ydinvoiman käytölle nykyään.

Suomalaisten keskimääräinen säteilyannos on noin 3,7 millisievertiä vuodessa, joka suurimmaksi osaksi koostuu luonnon taustasäteilystä, sisäilman radonista ja säteilyn käytöstä tervey­denhuollossa. Ydinvoimalaitos saa aiheuttaa enintään 0,1 millisievertin ylimääräisen annoksen vuodessa eniten altistuvalle henkilölle. Suomessa on käytetty ydinvoimaa yli kolmekymmentä vuotta ja tänä aikana radioaktiiviset päästöt ovat tyypillisesti olleet luokkaa sadas- tai tuhannesosa sallitusta.  

Euroopassa pienhiukkaset puun pienpoltosta, energialaitoksista ja muista lähteistä kuten liikenteestä aiheuttavat vuosittain arviolta noin 350 000 kuolemaa. On vaikea edes teoriassa kuvitella sellaista ydinvoimalaitosonnettomuutta, joka aiheuttaisi näin paljon kuolemantapauksia.  Uusissa ydinvoimalaitoksissa riski päästörajat ylittävälle päästölle on käytännössä olematon, eli kerran 2 miljoonassa reaktorivuodessa. Miksi hyväksymme samanaikaisesti ilman suurempaa keskustelua 350 000 ylimääräistä kuolemantapausta joka vuosi, mutta pidämme erittäin epätodennäköistä ja seurauksiltaan vähäisempää ydinvoimalaitosonnettomuutta hyväksymättömänä riskinä?

Jos nykyinen Ruotsia johtava porvariallianssi häviää syyskuun vaaleissa ja uusi punavihreä hallitus tulee valtaan, Ruotsin energiapolitiikassa tapahtuu merkittäviä muutoksia, ilmenee Svenskt Näringslivin, Ruotsin EK:n, Pöyryllä teettämän ENERGIPOLITISKA VAL I ETT KALLT KLIMAT -raportin mukaan. Pöyry selvitti raportissa viime talven sähkömarkkinoita ja visioi kahta seuraavaa vuosikymmentä.

Mielipidemittausten mukaan on mahdollista, että sosialidemokraattien, vasemmistopuoleen ja vihreiden koalitio voittaa nyt hallituksessa olevan porvaripuolueiden allianssin.

Ruotsin punavihreät ovat ilmoittaneet muun muassa, että he aikovat kaataa valtiopäivien tänä kesänä hyväksymän lain, joka sallisi vanhenevien 10 ydinvoimalaitoksen korvaamisen uusilla. Laitosten lukumäärää ei lisättäisi, mutta uudet laitokset olisivat nykyisiä suurempia ja siten Ruotsin ydinvoimakapasiteetti kasvaisi. Samalla myös hiilidioksiditon sähköntuotanto kasvaisi merkittävästi.

Pöyryn raportissa on kaksi skenaariota vuoteen 2030, nykyisen porvarihallituksen energiapolitiikkaa noudattava Alliansscenariot ja vaalien jälkeen mahdollisesti valtaantulevan vasemmiston ja vihreiden ajamaa energialinjaa kuvaava Det rödgröna scenariot.

Allianssiskenaariossa sertifikaattijärjestelmää kehitetään niin, että uusiutuvan energian lisäys vuoteen 2020 on 25 TWh. Ydinvoimalaitosten uudistamista ja tehonnostoja jatketaan sekä valmistaudutaan siihen, että Ruotsin vanhin ydinvoimalaitos, Oskarshamn 1, suljetaan ennen vuotta 2030 ja korvataan uudella.

Punavihreässä skenaariossa tuetaan enemmän uusiutuvaa energiaa ja samanaikaisesti ajetaan ydinvoimaa alas niin, että vain kolme uusinta laitosta, Oskarshamn 3, Forsmark 3 ja Ringhals 4 toimivat. Punavihreässä skenaariossa vuonna 2030 vain 45 prosenttia Ruotsin nykyisestä ydinvoimakapasiteetista olisi jäljellä.

Pöyryn raportti päätyy skenaarioiden vertailuissa siihen, että punavihreä skenaario merkitsee sähkönkäyttäjille 19 prosenttia kalliimpaa sähköä kuin allianssiskenaario, ero on 4,6 miljardia kruunua. Punavihreässä skenaariossa myös sähkön hintaheilahtelut ovat allianssivaihtoehtoa selvästi suuremmat. Jos sähkön hinta nousee Ruotsissa, niin se vaikuttaa myös suomalaisiin.

Punavihreässä skenaariossa Pohjoismaiden hiilidioksidipäästöt ovat vuodessa 3,9 miljoonaa tonnia suuremmat kuin allianssiskenaariossa.

Ruotsin sosialidemokraatit ovat tähän mennessä noudattaneet kovista puheistaan huolimatta aika pragmaattista energiapolitiikkaa. Vuoden 1980 kansanäänestyksen tulos diskuteerattiin asteittain historiaan. Vain Barsebäckin kaksi yksikköä suljettiin ja nekin siksi, että laitokset näkyivät Kööpenhaminaan.

Nyt sosialidemokraattien paluu hallitukseen edellyttää vasemmistopuoleen ja vihreiden ottamista mukaan, ja siitä sosialidemokraatit saavat maksaa kovaa hintaa. Elleivät sitten jatkossakin osoita kykyään diskuteerata kyllästymiseen asti ja edetä energiapolitiikassa edelleen pragmaattisesti kuten aikaisemmilla hallituskerroilla. Sunnuntai-iltana 19.9. moni suomalainenkin seuraa Ruotsin vaalilaskentaa jännittyneenä.

Kiinassa valmistuu yksi suuri hiilivoimala joka viikko.”

Kiina ohitti USA:n maailman suurimpana energiankuluttajana.”

”Kiinaan asennettiin viime vuonna enemmän tuulivoimaa kuin mihinkään muuhun maahan.”

”Kiinan öljynkulutus kasvaa ensi vuoteen hämmästyttävät 28 prosenttia.”

”Kiinan sähkönkulutus oli viime vuonna hulppeat 3643 TWh – noin viisikymmenkertainen Suomen kulutukseen nähden.”

Kaikki Kiinan kasvussa on hämmästyttävää. Kiinan talouden ja energiankulutuksen kasvu ovat yksinkertaisesti ilmiömäisiä. Kehityksen varjopuolena on valtaisan kasvun kustannusten ulkoistaminen ympäristölle ja ilmakehälle. Kiinaa syytetäänkin usein välinpitämättömyydestä ympäristökysymyksissä. Tilanne ei välttämättä ole niin mustavalkoinen.

On arvioitu, että Kiinan valtavan väestön tyytyväisenä pitämiseen vaaditaan vähintään kahdeksan prosentin vuotuista talouskasvua. Vallanpitäjät pelkäävät nopeita muutoksia erityisesti historiallisista syistä. Suuri Harppaus ja Kulttuurivallankumous ovat molemmat katastrofeja, joiden kaltaisia pyritään välttämään viimeiseen asti. Aikanaan nämä ”uudistukset” saivat aikaan samanlaisen vaikutuksen kuin vuoren rinnettä alaspäin vierivä kivi, joka aloittaa ketjureaktion. Uudistusten alullepanijatkin – ehkä Maoa lukuun ottamatta – kauhistelivat aiheuttamaansa sekasortoa.

Kiina haluaa välttää uusia konflikteja, ja energiasektorin hiilestä vierottaminen tulee viemään vielä pitkän aikaa.

Onneksi tämä on vain toinen puoli kehityksestä. Kiinaan rakennetaan sekä uusiutuvia että ydinvoimakapasiteettia maailmanennätystahtiin. Muun maailman vasta havahtuessa ydinvoiman renessanssiin Kiinassa ollaan ydinvoiman rakentamisessa jo pitkällä. Maailman tällä hetkellä rakenteilla olevista 59 uudesta laitoksesta 24 on valmistumassa Kiinaan. Suunnitteilla on 33 laitosta lisää ja rakennettavaksi on ehdotettu yhteensä 120 laitosta. Karkea arvio seuraavan kahden vuosikymmenen aikana rakennettavasta lisäkapasiteetista on 184 000 MW. Koko maailman nykyinen ydinvoimakapasiteetti on 375 805 MW.

Kehitys lupaa parempaa toivoa päästöjen vähentämiselle yhdessä tämänpäiväisen energiasyöppöjen tehtaiden sulkemisuutisen kanssa.

Kehityksen tulee kuitenkin tapahtua turvallisuuden ehdoilla ja esimerkiksi IAEA:n hiljattainen arvio Kiinan ydinturvallisuushallinnon rakenteista antoi sekä positiivista palautetta, että suosituksia toimenpiteistä, joita tulisi kehittää entisestään mm. ydinturvallisuuden ja jätteidenkäsittelyn osalta.

Nyt on siis päätetty siitä, että TVO:n ja Fennovoiman kaavailemat uudet ydinvoimayksiköt ovat yhteiskunnan kannalta hyödyksi.

On yhtiöiden vuoro tehdä omia päätöksiään. Voidaan valmistella tarjouspyyntöasiakirjat ja saadaan laitostoimittajilta tarjoukset, joiden pohjalta tehdään valinta laitostyypistä ja toimittajasta. Sitten seuraa yritysten investointipäätökset ja rakentamislupahakemus hallitukselle.

Sen jälkeen voi alkaa ydinvoimalaitoksen rakentaminen. Menee hyvinkin kymmenkunta vuotta ennen kuin laitokset tuottavat sähköä.

Monen kansalaisen mielissä ”valtio on päättänyt rakentaa kaksi ydinvoimalaitosta”. Ja moni ihmettelee, miksi valtio käyttää tällaiseen veronmaksajan rahaa. Valtio ei kuitenkaan rakenna mitään eikä sijoita laitoksiin euroakaan. Toistaiseksi yhtiötkään eivät ole tehneet investointipäätöksiä. Niiden aika on, kun edellytykset kannattaviin investointeihin käyvät selväksi.

Monimutkainen ydinvoimalaitosten periaatepäätösmenettely on poliittisesti kiinnostava, mutta kansalaisnäkökulmasta hyvin hankalasti kommunikoitavissa oleva asia. Kuten ydinvoima yleensä. Minusta ei tullut kansanäänestyksen kannattajaa eikä olisi tullut, vaikka tulos olisi eduskunnassa ollut toinen.

Uskon, että kansanedustajat perehtyivät asiaan kunnolla ja tekivät kukin päätöksen huomioiden ne näkökohdat, jotka katsoivat tärkeiksi. Äänestysluvut olivat eduskunnassa selvät. Peräti 129 edustajaa kannatti jommankumman tai molempien laitosten hyväksymistä ja vain 65 vastusti molempia. Enemmistö oli jonkun mielestä yksinkertainen, mutta lukujen valossa siis jopa kaksinkertainen. Vielä edellisellä kerralla kahdeksan vuotta sitten äänestysluvut olivat vain 107-92.

Tämä kuvastaa hyvin mielipideilmastonmuutosta. Ydinvoima ei tunnu enää olevan itseisarvoinen asia kovinkaan monelle. Suurin osa kansanedustajista – ja uskoakseni kansalaisista muutenkin – suhtautuu ydinvoimaan vähemmän intohimoisesti kuin vielä 10 tai 20 vuotta sitten. Ydinvoimasta on tullut yhä enemmän vain yksi sähköntuotannon muoto.

Ehkäpä poliittisen harkinnan tarvekin on vähentynyt. Ydinvoimahan on ainoa tuotantomuoto, jonka rakentamiseen tarvitaan poliittinen päätös ja se tehdään vieläpä erittäin korkealla tasolla omantunnon kysymyksenä.

Minua jäi arveluttamaan, saatiinko siitä lisäarvoa, että jokainen laitosyksikkö käsiteltiin erikseen. Olisiko parempi, että ydinvoimasta itsestään päätettäisiin periaatetasolla? Kysymys kuuluisi, onko yhteiskunnan kokonaisedun mukaista, että ydinvoima on osa Suomen energiajärjestelmää pitkälle tulevaisuuteen. Jos vastaus on kyllä, voimaloita saa rakentaa, kunhan täyttää muut edellytykset.

Jokaisen laitoksen toteuttamisedellytyshän tulee joka tapauksessa ympäristölupa- ja rakentamislupamenettelyssä sekä turvallisuusarvioinneissa harkittavaksi ja kunnillahan on päätösvalta omalla alueellaan.

Keskustelu pysyisi pääasioissa eikä siinä, kuka on toimija, missä päin Suomea laitos sijaitsee tms. Vai tarvitaanko Eduskunnan harkintaa enää lainkaan jatkossa, riittäisivätkö muut toiminnan edellytykset?

Päätöksenteko tehtiin tietenkin lain mukaan. Ehkäpä laki on joltain osin vanhentunut tai menettely ei kyennyt kovin hyvin ottamaan huomioon kilpailevien yritysten yhtäaikaisia hakemuksia.

Toisaalta eduskunnan myönteinen periaatepäätös ja sitä edeltävä perusteellinen prosessi on erittäin vahva selkänoja ydinvoimahankkeille. Poliittinen puoli on kerralla käyty läpi ja sen jälkeen voidaan keskittyä projektin käytännön kysymyksiin.

Myös tekniikan ja tieteen saavutuksista voimme olla ylpeitä. Nokian puhelin on maailmankuulu ja Rapalan uistin pyytää maailman merillä ja muillakin vesillä.

Suomalaisissa menestystarinoissa riittää kertomista, ja yhteistä niille on, että moninaisissa askareissamme haluamme yksinkertaisesti olla maailman parhaita – maailmanmestareita. Kulta voitetaan, mutta hopea hävitään. Kilpailutilanteessa kukaan ei lähde tavoittelemaan toista tai kolmatta sijaa.

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksessa perinteinen kilpailufilosofia ei näytä kuitenkaan toimivan. Ensimmäisiä ei haluta olla, hopeastakaan ei olisi niin väliä ja pistesijakin tuntuisi tyydyttävän.

Ydinjätekeskusteluissa kumpuaakin toistuvasti kysymys: ei kai me olla ensimmäisiä, eihän?

Loppusijoitussuunnitelmien pitkistä aikajänteistä johtuen ykköstilan osoittaminen on vaikeaa ja maakohtainen edistyminen loppusijoituksen eri osa-alueilla onkin erilaista. Suomi kuuluu kiistämättä ydinjätehuollon kärkimaihin, mutta esimerkiksi Ruotsissa ollaan pitkään oltu edellä loppusijoitustekniikkaan liittyvässä tutkimus- ja kehitystyössä. Meillä vahvin osaaminen liittyy kallioperätutkimuksiin ja tähän liittyen on kehitetty teknisiä innovaatioita muun muassa alhaisten kalliovesivirtausten mittaamiseen ja paineenalaisten näytteiden keräämiseen satojen metrien syvyyksistä.

Loppusijoitukseen liittyvää erilaista osaamista Ruotsissa ja Suomessa on osattu hyödyntää jo pitkään. Ruotsin SKB:n (Svensk Kärnbränslehantering Ab) ja Posiva solmivat ensimmäisen yhteistyötä määrittelevän sopimuksen vuonna 2001. Nyt kumpikin yhtiö on valmistautumassa loppusijoituslaitoksen rakentamislupahakemuksen jättämiseen, SKB kuluvan vuoden loppuun mennessä, Posiva vuonna 2012. Loppusijoittaminen aloittamisessa Posiva tähtää vuoteen 2020, SKB:n aikataulu näyttää viittaavan myöhempään, vuosille 2023–2024.

Perinteisesti Ruotsi on ollut meitä edellä monissa asioissa. Jääkiekossa ei ole ollut mitään katkerampaa kuin hävitä kulta Ruotsille eikä toisaalta mitään sen makeampaa kuin sen voittaminen. Toki muitakin esimerkkejä Ruotsin etevämmyydestä löytyy kuin jääkiekosta, vaikka erot siinä ovat jo tasoittuneet. Ruotsin mallista on meille aikoinaan omaksuttu keskiolut, peruskoulu ja vesioikeudet. Ne jakavat mielipiteitä kuten loppusijoitus. Senkin perusratkaisu on Ruotsista peräisin.

Tämän kirjoitusvuoron tarkoituksena on tuoda keskusteluun sisältöä ainoastaan välillisesti. Pyytäisinkin teitä lukijoita laittamaan tämän kirjoituksen kommenttiosuuteen toivomuksia aiheista ja tahoista joilta toivoisitte kirjoitusta tulevaisuudessa. Otamme kaikki ehdotukset avoimina vastaan ja toimitamme tiedustelut asianomaisille. Ennen kuin ehdotatte tiedustelua Barack Obamalle tämän ydinvoimakannastaan, ottakaa huomioon, että monessa tapauksessa kyseinen henkilö voi olla liian kiireinen tai muuten vaan haluton kirjoittamaan juttua. Rohkeasti vaan ideoita kehiin ja lupaamme pyrkiä toteuttamaan niistä mahdollisimman monta.

Jos puolestaan huomaatte jonkun muun lukijan ehdottavan mielenkiintoista tahoa, kannattaa ideaa kompata omalla kommentilla.

Blogikirjoitus on julkaistu alunperin 25.5.2010

Aivan pienimmille Olkiluodossa on jo vuosia järjestetty kesän tiede- ja teknologialeirejä. Leireillä alakouluikäiset lapset tutustuvat kemiaan, fysiikkaan ja teknologiaan kevyesti viihtyen ja erilaisia kokeita tehden. Kesäleireillä on taatusti saanut kipinän yksi jos toinenkin fyysikon tai kemistin alku. Leirien suosiosta kertoo se, että joka vuosi mukaan ilmoittautuneita on useita kymmeniä enemmän, kuin mukaan mahtuu.

Hiljattain Olkiluodossa on alkanut käydä alakoululaisia myös tutustumassa aikaan ennen Olkiluodon voimalaitoksia. Eurajoen alakoululaisille on järjestetty mahdollisuus tutustua Olkiluodossa sijaitsevaan 1950 -luvun tapaan entisöityyn kalastajatilaan. Tilalla on kerätty kokemuksia mm. perkaamalla ja tunnistamalla erilaisia kaloja ja jopa yritetty kutoa verkkoja.

Hieman vanhemmat paikalliset yläkoululaiset käyvät useaan otteeseen Olkiluodossa tutustumassa erilisiin aiheisiin. Ensin aloitetaan perehtymällä voimalaitoksilla käytetyn veden valmistukseen. Käytännössä tutustutaan koko prosessiin aina jokiveden pumppaamisesta täyssuolapuhdistetun veden valmistukseen asti.  Tutustumisia jatketaan jäteasioilla ja viimeiseksi yläkoululaiset pitävät esitelmiä eri energiantuotantomuodoista. Näissä esitelmissä usein huomaa, että nuoret osaavat ajatella asioista, myös kriittisestikin.

Yleisesti vierailukeskuksessa kaikkein kiireisintä on keväisin ja syksyisin. Keväisin kiireen luo koulujen loppuminen. Silloin monet luokat tekevät retken Olkiluotoon, kun numerot todistuksiin on jo melkein annettu. Syksyisin ruuhkaa luo koko maan kattava Energiaa Suomessa ja lähempänä Olkiluotoa, Energiaa Länsisuomessa toiminta. Siinä ajatuksena on tukea kouluja tutustumisessa eri energiantuotantomuotoihin ja erityisesti alan toimijoihin.

Vanhimmat opiskelijat, joiden kanssa tehdään yhteistyötä, ovat perinteisesti olleet abi-vaiheen lukiolaiset ja heistä erityisesti luonnontieteisiin painottuneet opiskelijat. Heidän kanssaan on ollut tapana tehdä aivan oikeita mittauksia pienillä säteilylähteillä ja -mittareilla. Usein näistä mittausharjoituksista on ollut oikeasti hyötyä ylioppilaskirjoituksista.

Tästä seuraava askel ei ole enää tutustuminen, vaan aito työkokemus voimalaitoksessa. Asiasta oikeasti kiinnostuneet nuoret aikuiset hakeutuvat runsaslukuisesti joka kevät harjoittelijan tehtäviin voimalaitokselle.

Hyvin usein vaikeasta monimutkaisesta ja monia tieteenaloja koskevasta aiheesta, kuten ydinsähkön tuotanto, kunnollisen objektiivisen kuvan muodostaminen vaatii ainakin kokemuksia, kysymyksiä, vastauksia ja elämyksiä.