Stockholm Environment Instituten (SEI) tutkimus Suomen osuus ilmastohaasteesta osoittaa, että Suomessa on mahdollista saavuttaa yli 40 % päästövähennykset vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä energiansäästön, energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian avulla. Arviot liikenteen, rakennuskannan ja teollisuuden päästövähennysmahdollisuuksista perustuvat mm. Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n aineistoihin. Energiansäästö ja energiatehokkuus ovat asiantuntijoiden mukaan aina kustannustehokkaampia tapoja vähentää päästöjä kuin energiantuotanto millä hyvänsä tavalla. Energiankulutuksen reilu vähentäminen on myös muiden luonnonvarojen kestävän käytön kannalta oleellista. SEI:n selvityksessä lyhyellä aikavälillä Suomessa päästään pelkästään säästötoimilla niin pitkälle, että uusiutuvan energian potentiaalista suuri osa jätetään koskematta. Tämä merkitsee, että kunnianhimoisten päästövähennysten toteuttamisessa on Suomessa jopa valinnanvaraa!

Maan ystävät julkaisi SEI:n tutkimuksen suomeksi 2.3.2010. Energiateollisuus ry:n Riitta Larnimaa ja Elinkeinoelämän keskusliiton Mikael Ohlström ovat jo ehättäneet toteamaan, että kansainvälisen tutkimuslaitoksen skenaario ei ole ”realistinen”. Ohlströmin mukaan tarvittavaa teknologiaa ei ole olemassa (kommentoiden tutkimusta, jonka mukaan tarvittava teknologia on olemassa), ja Larnimaan mukaan skenaarion perusuraa matalampi vuotuinen bruttokansantuotteen kasvu tarkoittaisi muun muassa työttömyyttä ja kurjuutta.

Bruttokansantuotetta – ja nimenomaan sen kasvuvauhtia – käytetään yleisesti kuvaamaan hyvinvointia. Tutkimustieto kertoo toista: kun elämänlaatuun liittyvät tekijät, aiheutuneet ympäristöhaitat ja kestämättömän kehityksen vaikutukset otetaan huomioon, suomalaisten elämänlaatu on pikemminkin heikentynyt kuin parantunut 1980-luvun lopulta lähtien. Aidon kehityksen indikaattorilla (Genuine Progress Indicator GPI) mitattuna hyvinvointi on nyt heikompaa kuin 1970-luvun alussa. Bruttokansantuote kuvaa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden arvoa, ei sen enempää. Luonnonvarojen kulutus on historian kuluessa käynyt käsi kädessä BKT:n kasvun kanssa – Suomessa neljän maapallon tasolle. Talousjärjestelmän ja hyvinvointivaltion on pystyttävä sopeutumaan siihen, että tuottavuuden kasvu ei enää voi kääntyä luonnonvarojen kulutuksen kasvuksi takavuosien malliin.

Larnimaa arvelee, että jos tuotannon tuottavuuden kasvu ei käänny bruttokansantuotteen kasvuksi, työttömyyden on oltava pilvissä. Vaihtoehtoja on: jos tuottavuuden kasvaessa tuotetaan sama määrä vähemmällä panoksella, voidaan tämä kääntää kasvaneiden tulojen sijaan lyhyemmäksi työviikoksi. Mielipidetutkimusten mukaan tämäntyyppiselle kehitykselle on kysyntää. Lisäksi Worldwatch-instituutin tuore Maailman tila 2010 -raportti sekä Iso-Britannian Sustainable Development Commissionin Prosperity without growth? hahmottelevat hyvinvoinnin edellytyksiä kasvukeskeisyydestä irtautuvassa maailmassa. Työpaikkoja skenaariossa syntyisi mm. rakennuskannan energiaremonttien, raideinfrastruktuurin lisäämisen sekä uusiutuvan energian hajautetun tuotannon myötä.

Teollisuuden tuotantorakenteen kehitys skenaariossa lyhyellä aikavälillä ei ole seurausta skenaarion toimista, vaan perustuu Metsäntutkimuslaitoksen ennusteeseen paperi- ja selluteollisuuden kehityksestä vuoteen 2020 asti. SEI:n tutkijat eivät katsoneet asiakseen kertoa suomalaiselle metsäteollisuudelle, kuinka sen tulisi selvittää käynnissä oleva rakennemuutos.

Jotta skenaariossa kuvattu kehitys olisi mahdollinen, on johdonmukainen ja määrätietoinen politiikka välttämätöntä. Hyvinvoinnin minimitekijä tulevina vuosikymmeninä ei ole varallisuus, vaan sosiaaliset ja ympäristökysymykset. Kun olemassaolevaa, energiankulutuksen vähenemisen myötä tarpeettomaksi käyvää ydinvoimakapasiteettia ajetaan alas nopeutetulla aikataululla, vältetään uraaninlouhinnan ja ydinjätteen loppusijoituksen aiheuttamat ympäristöongelmat.

SEI ei raportissaan väitä, että siirtymä ilmastoystävälliseen yhteiskuntaan olisi helppo; tarvittavien ponnistusten mittakaavaa verrataan sota-ajan liikekannallepanoon. ”Poliittinen realismi” on kuitenkin mitoitettava maapallon luonnonvarojen tuottokyvyn saneleman fysiikan realismin perusteella. Larnimaan visio, jossa sähkönkulutus ja neljän maapallon elämä ilmeisesti tuottaisivat onnellisuutta ja hyvinvointia vuoteen 2050, on lähinnä maagista realismia. Se on mahtava tyylilaji, mutta ilmastopolitiikan punaiseksi langaksi siitä ei ole. Suomalaiseen ilmastopolitiikkaan toisi johdonmukaisuutta vuosittaisiin päästövähennyksiin velvoittava ilmastolaki.

Suomen osuus ilmastohaasteesta on ensimmäinen selvitys, joka osoittaa yli 40 % kotimaiset päästövähennykset mahdollisiksi vuoteen 2020 mennessä. Maan ystävät kannustaa keskustelemaan täydentävistä ja vaihtoehtoisista tavoista saavuttaa edellämainitut, välttämättömät päästövähennykset.

Vuonna 2000 nykyisen työpaikkani Fennovoiman synty oli monen mielestä käytännössä mahdottomuus. Kukaan ei ennustanut, että Suomessa ydinvoimaluvan hakijoita olisi joskus rinnakkain kolme.

Pohjoisessa Suomessa ei varmasti nähty villeissäkään visioissa kaavoitettavan maata uutta ydinvoimalaa varten.

Vuonna 2007 Suomeen kuitenkin syntyi uusi ydinvoimayhtiö. Aloittaessani työni uudessa yhtiössä saman vuoden marraskuussa edessä oli lisää arvaamattomia muutoksia: Suomessa − eikä muuallakaan länsimaissa − näkyvissä ollut talouskriisiä, taantumaa tai lamaa. Talouden loputtomalta näyttänyt nousu vaihtui äkkiarvaamatta taantumaan ja lamaan, jonka loppua ei vielä näy. Talous on elpynyt vasta tilastoissa ja työttömyys on edelleen korkealla. Ydinvoimasta päätettäessä taustalla on paitsi huutava tarve uusille investoinneille myös suomalaisten yritysten, niin vientiteollisuuden kuin kotimarkkinateollisuuden, tarve vahvistaa kilpailukykyään kaikin mahdollisin keinoin.

Ydinvoimapäätöksessä harkittavana olevaa yhteiskunnan kokonaisedun mukaista ratkaisua haetaan nyt kaikilla yhteiskunnan alueilla. Koko suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden turvaamiseksi on nähtävä suuria kokonaisuuksia ja katsottava rohkeasti pitkälle tulevaisuuteen muutenkin kuin ydinvoimasta päätettäessä.

Keinotekoisesti usein erillisiksi mielletyt näkökohdat, mukaan lukien insinöörien tekniikka, ekonomistien laskelmat, ympäristöasiantuntijoiden tutkimukset ja myös valtiotieteilijän ja filosofin moraaliset näkökulmat ovat kaikki arvokkaita ja ennen kaikkea liittyvät toisiinsa. Me kaikki olemme toisistamme riippuvaisia, tahdoimme niin tai emme.

Nyt puhutaan ydinvoiman renessanssista. Uutta tulemista näyttäisi tekevän myös ajattelu, jossa erillisten tieteiden ja lokeroiden sijaan maailma on kokonaisuus, jossa kaikki linkittyy kaikkeen.

Maailman voimasuhteet ovat muuttuneet. Yhteiskunnan rakenteet muuttuvat viiveellä ja vaikeitakin päätöksiä vaativat uudet ajat synnyttävät kitkaa; saavutetuista eduista kun on tunnetusti vaikea luopua.  Yhden etu on toisen haitta. Toiset menettävät, jotta toiset voisivat saada. Mitä viivan alle jää − filosofisesti ilmaistuna: suurin mahdollinen hyöty suurimmalle mahdolliselle joukolle − ratkaisee. 

Uskon ihmiseen, tahtoomme muokata tulevaisuutta ja kykyymme luoda ja rakentaa uutta. Omassa elämässäni on avautunut mahdollisuus olla mukana rakentamassa uutta ydinvoimaa ja vahvempaa Suomea. Yritysten yhteinen voimanponnistus Fennovoima ja sen sisällä tehtävä yhteistyö eri alojen asiantuntijoiden kanssa on osoittanut mahdolliseksi sen, mihin uskon koko ihmiskunnan pystyvän: luomaan ja tuottamaan maailmaan uutta energiaa konkreettisesti voimalaitoksia rakentamalla ja myös ideologisella tasolla, sen saavuttamisessa mitä yhteishengeksi kutsutaan.

Raportti kuvaa tulevaisuuden paratiisin, jossa elämä soljuisi ”sangen miellyttävästi”. Kymmenen vuoden päästä Suomen kasvihuonekaasupäästöt olisivat yli 40 prosenttia alhaisemmat. Vuonna 2050 Suomi ei aiheuttaisi päästöjä enää ollenkaan. Materiaalinen kulutus pysyttelisi nykyisellä tasolla. Terveydenhuolto ja paikalliset virkistysmahdollisuudet olisivat huomattavasti paremmin kaikkien ulottuvilla. Kansalaisilla olisi mahdollisuus matkustaa ”mukavasti minne ikinä tahtovatkin” esimerkiksi sähköjunilla, koska ratainfrastruktuuri yli kaksinkertaistuisi vuoteen 2050 mennessä, ja vuorotiheydet ja palvelujen laatu paranisi.

Miten tämä ”sangen miellyttävä” elämä käytännössä saadaan aikaan? Maanystävien vastaus on: muuttamalla perusteellisesti tuottamisen ja kuluttamisen tapoja. Energiankulutusta vähennettäisiin todella rajusti asumisessa, teollisuudessa, palveluissa ja liikenteessä. Vuonna 2050 energiankulutus olisi enää kolmannes nykyisestä. Tarvittava varsin vähäinen sähkö tuotettaisiin tuulella, auringolla, vedellä, aalloilla ja maaenergialla. Ydinvoimaa tai fossiilisia polttoaineita ei tarvittaisi. Biomassaa käytettäisiin yhteistuotantolaitoksissa.

Toivoin, että raportti olisi kuvannut, miten yhtälö kansantalouden näkökulmasta ratkaistaan. Esimerkiksi tuotantorakenne kuitataan lausahduksella ”muut vähemmän energiaintensiiviset sektorit todennäköisesti kompensoivat metsäteollisuuden osuuden laskua kasvattamalla omaa osuuttaan BKT:stä”. Ei löytynyt myöskään hintalappua paratiisin toteuttamiselle.

Mutta jotain löytyi: vuonna 2050 BKT olisi 1,4 kertaa suurempi kuin vuonna 2008. Karkeasti arvioituna kasvu olisi siis reilusti alle 1 % vuodessa, ehkä noin 0,6 %?! Olen ymmärtänyt, että nykyisen elintason säilyttäminen edellyttäisi noin 2 prosentin vuotuista BKT:n kasvua. Millainen mahtaa olla se ”sangen miellyttävä” elämä, joka saadaan aikaan reilusti alle 1 %:n talouskasvulla? Tällä kasvulla ei ainakaan turvata esim. terveyspalveluita ”nykyistä paremmin kaikille”, ei tuplata junaverkostoa eikä makseta 2-5 miljardin euron ilmastoapua kehitysmaille.

Jos pelkästään teknisen kehityksen tuoma tuottavuuden kasvu on vuositasolla liki 2 %, niin työllisyyden pitää olla tosi alhainen, jotta BKT kasvaisi tuon reilusti alle 1 prosenttia. Koko väestö ei kuitenkaan ole eläkkeellä, joten työttömiä on sitten ilmeisen paljon. Heureka – jos ihmisillä ei ole töitä, heillä ei ole myöskään fyrkkaa, joten on pakko olla vähään tyytyväinen.

Jos suomalaisille kerrottaisiin, mitä Maan ystävien tarinan toteuttaminen ihan oikeasti tarkoittaisi, hyväksyisivätkö he sen? Vai menisikö kansa lakkoon?

Päästövähennyksiä tarvitaan. Silti on älyllisesti epärehellistä väittää, että 40 prosentin päästövähennys vuoteen 2020 voitaisiin saavuttaa kivuttomasti. Kukkua on sekin, että 100 prosentin päästövähennys voitaisiin saavuttaa hyvinvoinnintaso säilyttäen ja ilman ydinvoimaa. Kaikkia keinoja tarvitaan: niin ydinvoimaa, biomassaa, tuulta kuin turvettakin.

Energia-alan investoinnit eivät ole nappikauppaa. EK:n investointitiedustelu kertoo, että vuonna 2009 alan investoinnit olivat suuremmat kuin koko muun teollisuuden yhteensä. Ja sama meno jatkuu arvioiden mukaan tänä vuonna.

Miljoonien ja jopa miljardien investointeja ei toteuteta yhdessä yössä. Ne vaativat pitkäjänteistä suunnittelua ja ennustettavaa toimintaympäristöä. Suunnan täytyy myös olla selvillä. Mihin me olemme menossa ja miten maailma makaa tulevaisuudessa?

Energiateollisuus julkaisi viime syksynä oman näkemyksensä – vision – tulevaisuudesta. Tavoitteenamme on hiilineutraali sähkön ja kaukolämmön tuotanto vuonna 2050.

Jotta tavoite toteutuisi, energiankäyttöä pitää tehostaa huomattavasti. Sähkön käyttö lisääntyy, vaikka energian kokonaiskulutus pienenee. Sähkö korvaa fossiilisia polttoaineita. Kaikkia päästöttömiä energialähteitä tarvitaan, jotta lisääntynyt kysyntä saadaan katettua. Myös ydinvoimaa, mutta ei vain ydinvoimaa.

Vuonna 2050 nykyisistä käytössä olevista voimalaitoksista ovat toiminnassa ainoastaan Olkiluotoon parhaillaan rakenteilla oleva yksikkö ja vesivoimalat. Uskomme, että sähköstä noin 40 % tuotetaan ydinvoimalla, joten ydinreaktoreita tarvitaan 4–6 kappaletta. Ydinvoima yksin ei ole ratkaisu energia- ja ilmastohaasteeseen, mutta kokonaisuuden kannalta sen rooli on hyvin merkittävä.

Pienen kädenväännön jälkeen onnistuimme tiivistämään visiomme keskeisen sisällön viiteen minuuttiin. Seuraava video kertoo, kuinka energia-ala käänsi haasteet mahdollisuuksiksi.

Kuten Conan ja Andy, mekään emme voi elää enää vuodessa 2000. Tulevaisuutta koskevat päätökset tehdään nyt. Show must go on.

Ps. Jos olet yhtä tuohtunut Conan O’Brienin hyllyttämisestä NBC:ltä kuin allekirjoittanut, voit osoittaa tukesi hänelle liittymällä I’m with Coco -faniryhmään Facebookissa.

Pps. Ydinreaktioita-blogiakin voi muuten fanittaa.

Miesten perustelut ovat vinhoja ja esimerkiksi Mooren argumentteihin voi perehtyä katsomalla oheisen videon. Minua kuitenkin kiinnostaa enemmän se, miksi ydinvoimasta puhuttaessa käytetään usein niin uskonnollisia termejä. Olen opiskellut jonkun verran historiaa ja yksi mielenkiinnon kohteitani on ”uskonpuhdistuksen” aika ja protestantismin leviäminen. Tätä ajanjaksoa sävyttää huvittavan samankaltainen kielenkäyttö kuin nykyistä ydinvoimakeskustelua. Yllämainitut herrat ovat ”kääntyneet” (kuin Henrik VIII konsanaan) tietyn kuppikunnan dogmeista ja ”uskovat” nyt uuteen totuuteen. Joku kirjoittaja kommentoi aikaisemmin, että lobbareille kehittyy lähes yliluonnollinen kyky itsesuggestioon ydinvoiman hyötyjä listatessa. Todellinen ekumeeninen hurmos kaltaisilleni ydinvoimauskovaisille syntyy riskejä vähätellessä. Eilisen Hesarissa oli tuoreen teologian tohtorin Pauliina Kainulaisen juttu teknologiauskosta. Hänen näkemyksensä mukaan ”vaarallisimpia myyttejä ovat ne, joita ei tunnisteta myyteiksi, kuten usko teknologiaan”. Esimerkkinä Kainulainen mainitsee ydinvoiman sokean ihailun.

Ydinvoimaleiri täyttänee näiden näkemyksien mukaan uskonlahkon perustamiseen useimmissa maissa asetetut vähittäisvaatimukset. Simpsoneista tutut lauhdutustornit (joita Suomessa ei ikävä kyllä ole) toimikoon temppeleidemme torneina ja teollisuuden patruunat ylipappeinamme!

Miten on ydinvoiman vastaisten tahojen laita, noin uskonnollisessa mielessä? Olen tavannut useamman vaahtosuisen ydinvoimaa vastustavan saarnamiehen ja joidenkin järjestöjen salamyhkäisyys tuo kieltämättä mieleen pimahtaneen herätysseuran. Yllämainittujen herrojen takinkääntö on ollut sen sortin pyhäinhäväistys, että esimerkiksi Mooren ”titteli” yhdeksi GP:n perustajaksi kiistetään nykyisin järjestön taholta.

Mutta ketkä ovat tämän päivän katolilaisia ja protestantteja? Ainakin ydinvoimaa vastustavien tahojen harjoittama kuukausilahjoituskampanja muistuttaa erehdyttävästi, Lutherinkin kiivaasti arvostelemaa, anekauppaa. Toisaalta ydinvoimaleiri saattaa vaikuttaa varsin etäiseltä ja synkältä monoliitilta jonka puhe tavan-taunon korviin kuulostaa enemmän latinalta kuin kotoisalta härmältä.

Mielestäni on tärkeää pitää mielessä, että ydinvoima on ainoastaan yksi keino ylläpitää hyvinvointiamme. Joillekin sen puolustaminen tuntuu olevan itsetarkoitus, toisille taas vastustaminen. Tämänkaltainen fanaattinen suhtautuminen aiheeseen ei ole kovin hedelmällistä; varsinkaan, kun molempien leirien päämäärä on sama – autuaaksi tekevä – vähintään 80 % hiilipäästöjen leikkaus vuoteen 2050 mennessä.

Tämän ovat ymmärtäneet energiasekularistit Moore, Tindale ja Lovelock.

Kun maamme ydinvoimalaitoksia aikoinaan otettiin käyttöön, yhdeksi lähtökohdaksi asetettiin asianmukainen huolehtiminen ydinjätteistä. Laitosten käyttölupien jatkamisen ehtona oli, että ydinjätehuollolle laaditaan pitkän aikavälin suunnitelma. Kun valtioneuvosto vuonna 1983 päätti ydinjätehuollon suunnitelmasta, ensisijaisena tavoitteena oli, että käytetty ydinpolttoaine voidaan sijoittaa peruuttamattomasti ulkomaille. Samalla kuitenkin oli varauduttava Suomessa tapahtuvaan, turvallisuus- ja ympäristönsuojeluvaatimukset täyttävään loppusijoittamiseen. Tuolloin, lähes 30 vuotta sitten ydinjätehuollon horisontti asetettiin vuoteen 2020, jolloin Suomessa tapahtuvan loppusijoituksen olisi määrä alkaa. Mutta miksi juuri 2020, joka sittemmin on omaksuttu myös muiden tavoitteiden takarajaksi?

Selitys aikataululle löytyy käytetyn ydinpolttoaineen lämmöntuotosta. 1980-luvun alkupuolella arvioitiin, että ennen loppusijoitusta polttoainetta on jäähdytettävä ennen kuin sitä on mielekästä loppusijoittaa.  Kun riittäväksi jäähdytysajaksi arvioitiin 40 vuotta, niin loppusijoituksen startti asettui ”sopivasti” vuoden 2020 tuntumaan.

Ja totisesti tällä tiellä kuljetaan edelleen. Riittävällä jäähdytysajalla varmistutaan suunnitteluvaatimusten mukaisesti siitä, että kapselin pintalämpötila ei nouse loppusijoituksen aikana + 100 °C lämpötilaa korkeammaksi. Tätä korkeampi lämpötila voi heikentää kapselia ympäröivän bentoniitin paisuntaominaisuuksia ja lisätä sen vedenjohtavuutta.

Käytännössä kapselin korkein sallittu lämmöntuotto vastaa osapuilleen auton sisätilan lämmittimen puolentoista kW:n tehoa.

Käytetyn ydinpolttoaineen lämmöntuotto on keskeinen loppusijoitustilojen suunnittelua, kuten esimerkiksi kallioon sijoitettavien kapselien keskinäistä etäisyyttä määrittävä tekijä. Riittävän jäähdytyksen ohella loppusijoituskonseptin yksityiskohtainen suunnittelu takaa sen, että polttoaineen lämpövaikutus on hallittavissa.

Kuvaus on tuskin kovin kaukana siitä mielikuvasta, joka monella aktiivivastustajalla on ydinvoimalobbarista. Olen varsin uusi näissä hommissa. Lobbarihommissa. Valmistuin yliopistosta vain muutamia kuukausia sitten. Tietysti olen perehtynyt ydinvoimaan ja väitellyt aiheesta useammin kuin jaksan laskea. Uutta minulle on profiloituminen työni kautta. On hurjaa huomata, kuinka lobbari-etuliite saa monet näkemään punaista ja unohtamaan itse keskustelun aiheen. Tämä korostuu erityisesti nettikeskusteluissa. Uskoisin sen olevan ongelma myös ammatikseen ydinvoimaan kriittisesti suhtautuvilla (lasken myös vastustajat lobbareiksi)?

Krapulasta minulla on kokemusta. Ja itsetutkiskelusta serotoniinitasojen ollessa nollilla. Olenpa jopa potenut pientä eksistentialistista kriisiä uuden tehtäväni myötä minuun ja kaltaisiini (enimmäkseen epäsuorasti) kohdistuneista syytöksistä johtuen. Olenko tosiaan kasvottoman rahan orja? Teollisuuden käsikassara? Enkö ajattele pientä tytärtäni? Mitä tapahtui sille aktivistille joka marssi mielenosoituksissa sotaa ja ydinaseita vastaan? Sitten tajusin.

Ensinnäkään darramasennus ei ole paras ajankohta itsetutkiskelulle. Toiseksi, nettikeskustelu on kuin juhannusautoilua. Kuten liikenneruuhkassa, nettikeskusteluissakin henkilökohtainen kontakti ”vastapuoleen” puuttuu. Siksi turhautumisen ilmaisu on hoidettava nyrkkiä heiluttamalla ja rattia takomalla samalla vaimolle tiuskien. On helppo syytellä henkilöitä joita ei koskaan tapaa. Kasvotusten osapuolet suhtautuvat toisiinsa dynaamisemmin ja turhautumisille löytyy yleensä purkautumiskanava.

En uppoudu ydinvoimaa puoltaviin perusteluihin tässä puheenvuorossa, koska halusin vain tuoda esille hieman erilaisen näkemyksen ydinvoimalobbarin sielunelämästä. Emme me elä tyhjiössä alaan liittyvät riskit kiistäen. Painiskelemme samojen moraalisten kysymysten kanssa kuin kuka tahansa muukin (ja krapulamme ovat varmasti yhtä kovia!). Kysymys on enemmänkin valintojen poikkeavista painotuksista. Sivupalkista löytyvä korttipari ”Kannatan/vastustan ydinvoimaa” on erinomainen esimerkki tästä valintojen arvottamisesta.

Ehdottomana edellytyksenä valintojen tekemiselle pidän kuitenkin aiheeseen perehtymistä. Ilman riittävää tietoa on liian helppo uskoa vääristeltyyn tietoon (tämä koskee keskustelun molempia osapuolia). Alalla työskenteleviin tutustuminen on myös hyvä keino haihduttaa ennakkoluuloja ja aiheettomia pelkoja.

Epäilemättä herätin jo epäilyksen kuinka yritän käyttää kyynisesti hyväkseni sympatia-korttia asiani ajamiseksi. Mieleni tekee mukailla Juha Föhrin (jos oikein muistan) kommenttia ”Julkkiskin on ihminen” muotoon ”Lobbarillakin on tunteet”!

Maailmassa on juuri nyt meneillään melkoinen ydinvoiman renessanssi. Tämän vuoden alussa ympäri maapalloa oli rakenteilla 56 uutta ydinvoimalaitosta yhteisteholtaan 51 900 megawattia. Kahdessa vuodessa maailman ydinvoiman rakentaminen kaksinkertaistui, sillä vuoden 2007 alussa rakenteilla oli 29 reaktoria yhteisteholtaan 23 641 megawattia. Rakennettava teho on yli kaksinkertaistunut.

Uusia ydinvoimahankkeita on lisäksi valmistelussa kymmenittäin kautta maailman, Suomessakin kolme kappaletta. Konsulttitoimisto Pöyryn selvityksen mukaan rakenteilla ja eriasteisessa valmistelussa oli viime syksynä 147 ydinvoimalaitosta.

Tulevien vuosikymmenien aikana ydinvoimalaitosten lukumäärä kasvaa vahvasti nykyisestä 436 reaktorista. Lähivuosina monien nyt suunnitteilla olevien hankkeiden rakennustyöt käynnistyvät. on odotettavissa lukuisia uusia hankkeita.

Useassa maassa ydinvoimaprojektit keskeytettiin Tshernobylin jälkimainingeissa, mutta kielteisesti ydinvoimaan suhtautuneet maat ovat yksi toisensa perään kääntäneet energiapolitiikkansa jälleen ydinvoimaa suosivaan suuntaan, lue lisää Dominoefekti kaataa ydinvoimasta luopujia. Euroopassa ydinvoimalle kielteisen energiapoliittisen linjan ovat muuttaneet Ruotsi, Saksa, Italia ja Belgia.

Suurin osa kahden viime vuoden uusista rakentamisaloituksista on tapahtunut Kiinassa. Kiinassa on parhaillaan toiminnassa 11 reaktoria ja rakenteilla 21. Kaksi vuotta sitten Kiinassa oli toiminnassa 10 reaktoria ja 4 rakenteilla.

Toiseksi eniten – yhdeksän reaktoria – on nyt rakenteilla ydinvoimalaitoksia Venäjällä. Kaksi vuotta sitten Venäjä rakensi viittä reaktoria. Etelä-Korea rakentaa parhaillaan kuutta uutta reaktoria, kaksi vuotta sitten Koreassa oli käynnistetty vasta yksi rakennustyö.

Neljäntenä uusien reaktorien rakentamisessa on tällä hetkellä Intia viidellä projektillaan. Kahden vuoden aikana Intiassa on valmistunut kaksi reaktoria, sillä vuoden 2007 alussa Intiassa oli rakenteilla seitsemän reaktoria.

Läntisistä teollisuusmaista parhaillaan uusia ydinvoimalaitoksia rakentavat juuri nyt Suomi, Ranska, Yhdysvallat ja Japani. Yhdysvalloissa kaksi seuraavaa uutta hanketta on juuri saanut päätöksen rahoituksen varmistamista lainatakuista. Euroopassa Venäjän, Suomen ja Ranskan lisäksi rakennustyöt ovat meneillään Bulgariassa, Slovakiassa ja Ukrainassa, kolmessa jälkimmäisessä maassa kussakin on kaksi laitosta rakenteilla.

Ajantasainen tieto maailman ydinvoimalaitoksista ja rakenteilla olevista reaktoreissa on kaikkien käytettävissä kansainvälisen ydinenergiajärjestön IAEA:n Power Reactor Information System (PRIS) – tietokannassa .

WANOn tehtävä on edistää ydinturvallisuutta kaikkialla välittämällä tietoa toisilleen jäsenistön käyttökokemuksista ja -tapahtumista luottamuksellisuus säilyttäen. Luottamuksellisuus on tärkeää avoimen tiedottamiskulttuurin ylläpitämiseksi. Viranomaisraportointi hoituu kunkin jäsenmaan omien kansallisten käytäntöjen mukaisesti erikseen. Käytännössä WANO- toiminta hoidetaan alueellisten keskusten (Atlanta, Pariisi, Moskova, Tokio) sekä Lontoon koordinointikeskuksen organisoimina yhteisten pelisääntöjen mukaisesti; jokaisella laitoksella on myös vähintään yksi nimetty yhteyshenkilö.

Käytännön WANO- toimintaa toteutetaan neljän pääohjelman kautta:

1) Käyttökokemustoiminta (Operating Experience): Jäsenistö raportoi omista käyttötapahtumistaan yhteiseen tietokantaan suojattua nettiyhteyttä käyttäen (luottamuksellisuus). Kaikki raportit ovat jäsenten saatavilla ja hyödynnettävissä mahdollisten korjaavien toimien varalta. Toistuvien tai merkittävien tapahtumien analysointi WANOn oman asiantuntijatiimin toimesta tuottaa myös yhteenvetoraportteja, joissa annetaan suosituksia jäsenistölle. Suomessa voimayhtiöt seuraavat tietokannan raportteja ja poimivat sieltä itselleen sopivat tapahtumat sisäistä arviointia ja mahdollisia jatkotoimia varten. Lisäksi käytettävissä on n. 200 erilaisen työn ”tsekkilista-pankki” (Just In Time). Näitä voidaan hyödyntää mm. töiden riskien arvioinneissa ja aloituspalavereissa.

2) Toimintojen asiantuntija-arvioinnit (Peer Reviews): Vertaamalla oman laitoksen toimintoja parhaisiin kansainvälisiin käytäntöihin voidaan niitä kehittää ja turvallisuutta edistää. Ulkopuolinen alan asiantuntijoiden tarkastustiimi arvioi laitoksen yhdeksän toimintoa kahden viikon ajan tarkastuskierroksin, töiden seurannalla, haastatteluin, dokumentaatioon perehtymällä jne. Havaintojen perusteella tiimi saa kuvan laitoksen vahvuuksista muille opiksi (Good Practives) ja toiminnoista, joita on syytä suositella parannettavaksi (Area for improvement). Suositusten osalta laitokset tekevät korjaavia toimia, joiden toteutus varmistetaan erillisellä seurantatarkastuksella vuoden tai kahden päästä. Kaikki WANOn jäsenlaitokset ovat osallistuneet tarkastukseen vähintään kerran ja 70 % kahdesti tai useammin.

3) Tekninen tuki ja tietojen vaihto (Technical Support and Exchange): Useasta osaohjelmasta ehkä tärkeimmäksi nousee laitosten toiminnalle tärkeiden tunnuslukujen (Performance Indicators) säännöllinen raportointi ja seuranta WANOn datapankin avulla. Omat tiedot syötetään neljännesvuosittain yhteiseen tietokantaan, mikä mahdollistaa yhdentoista erilaisen indikaattorin seurannan ja vertailun muihin laitoksiin (mm. laitosten käytettävyys, säteilyannokset, turvajärjestelmien kuntoisuus, polttoaineen eheys, työtapaturmat). Johdon työkaluna tällä on tärkeä rooli mm. oman toiminnan kehitystavoitteiden asettelussa.

4) Ammatillisen osaamisen edistäminen (Professional and Technical Development): erilaiset seminaarit, koulutustilaisuudet, työkokoukset jne.

Kaiken kaikkiaan kokemusperäistä tietoa ja yhteistyötä on nyt tarjolla yllin kyllin ja sen hyödyntäminen asettaa omat toisenlaiset haasteensa. Tietotulvasta on osattava löytää omalle toiminnalle sopivat ja hyödylliset elementit; se vaatii osaamista ja resursseja.

PS. WANOn kaikille avoin kotisivusto on osoitteessa www.wano.info

Energiateollisuus ry:n TNS Gallup Oy:llä teettämän mielipidetutkimuksen mukaan lähes joka toinen suomalainen (48 prosenttia) suhtautuu ydinvoimaan myönteisesti ja vain 17 prosenttia suhtautuu ydinvoimaan kielteisesti. Myönteisesti suhtautuvia on nyt 31 prosenttiyksikköä enemmän kuin kielteisesti suhtautuvia. Ero ei ole ollut koskaan näin suuri tutkimussarjan 28 vuoden aikana. TNS Gallup Oy:n haastatteli tutkimukseen 18.1.–27.01.2010 tuhatta 15 vuotta täyttänyttä suomalaista.

Tutkimussarjan alusta – vuodesta 1982 – ydinvoimaan kielteisesti suhtautuvien osuus on pudonnut alle puoleen ja myönteisesti suhtautuvien osuus on kaksinkertaistunut. Ydinvoimaan kielteisesti ja myönteisesti suhtautuneiden osuuksista piirretty kuva näyttää selvät trendit, vastustus on laskussa ja kannatus nousussa.

Kahdenkymmenen viime vuoden aikana ydinvoimaan myönteisesti suhtautuvien osuus on kasvanut 21 prosenttiyksikköä ja kielteinen suhtautuminen vähentynyt 17 prosenttiyksikköä. Vuonna 1990 ydinvoimaan suhtautui myönteisesti 29 prosenttia ja kielteisesti 34 prosenttia suomalaisista. Vuodesta 1997 lähtien ydinvoimaan myönteisesti suhtautuvia on ollut kielteisesti suhtautuvia enemmän. Noin kolmasosa vastaajista ei osa sanoa tai suhtautuu ydinvoimaan neutraalisti.

Myönteisimmin ydinvoimaan suhtautuvat uuden gallupin mukaan miehet (64 %), johtavassa asemassa olevat (60 %), yli 50-vuotiaat (53 %), korkeakoulututkinnon suorittaneet (52 %) ja toimihenkilöt (51 %).

Suurten puolueiden kannattajista eniten ydinvoiman puolella ovat kokoomusta (71 %), sosialidemokraatteja (55 %) ja keskustaa (53 %) äänestävät. Vihreiden kannattajista 21 prosenttia suhtautuu myönteisesti ydinvoimaan energialähteenä.

Yleissuhtautuminen ydinvoimaan on kielteisintä vihreitä äänestäneiden keskuudessa, mutta heistäkin tammikuussa enää vain 36 prosenttia suhtautuu ydinvoimaan kielteisesti. Viisi vuotta sitten 57 prosenttia vihreitä äänestäneistä suhtautui ydinvoimaan kielteisesti. Mielenkiintoista on seurata, missä vaiheessa vihreiden puoluejohto alkaa tehdä kehityksestä johtopäätöksiä.

Viime vuosina myös 15–24 –vuotiaat ovat alkaneet suhtautua entistä myönteisemmin ydinvoimaan. Tammikuun 2010 kyselyssä nuorista 30 prosenttia suhtautui myönteisesti ydinvoimaan. Osuus ei ole ollut koskaan aikaisemmin näin suuri. Vastaavasti tammikuussa nuorten joukossa kielteisten osuus (10 %) on pienempi kuin koskaan tutkimussarjan historiassa.

TNS Gallup/Suomen Gallup on tehnyt energia-alan tilauksesta mielipidemittauksia vuodesta 1982. Tutkimuksissa on kysytty suomalaisten yleissuhtautumista ydinvoimaan energialähteenä samalla kysymyksellä kaikissa kyselyissä. Tutkimuksen teettää nykyisin Energiateollisuus ry.

Laajan kuvan suomalaisten energia-asenteiden kehittymisestä saa vuosittaisesta Suomalaisten energia-asenteet -seurantatutkimuksesta, jota on tehty vuosittain vuodesta 1983 lähtien. Tässä tutkimuksessa on pitkäaikaista kehitystietoa asenteista.

Hiilidioksidipäästöjen leikkaamisessa ydinvoimalla on merkittävä rooli paitsi Suomessa myös muissa teollisuusmaissa. Tasan neljä vuotta sitten – talvella 2006 – maailmassa oli rakenteilla 24 uutta ydinvoimalaitosta, juuri nyt rakenteilla on 56 uutta laitosta.