Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitushankkeet ovat takkuilleet maailmalla vuosikaudet milloin mistäkin syystä. Varsin usein olen kuullut sanottavan, että ydinjätteen loppusijoitus ei ole nykyihmiselle tekninen, vaan poliittis-sosiaalinen päätöksenteon ongelma.
Tekniikka tunnetaan, mutta miten saada poliittinen järjestelmä sitoutumaan loppusijoitukseen ja ennen kaikkea miten ja mistä löytää paikkakunta, joka on valmis hyväksymään loppusijoituksen alueellaan?
Suomen ulkopuolelta lähin esimerkki löytyy Ruotsista, jossa sielläkin paikanvalintaa ja loppusijoituslaitoksen luvitusta on lykätty vuosien varrella useaan kertaan.
Nyt olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että lähiaikoina Ruotsin ydinjäteyhtiö SKB (Svensk Kärnbränslehantering) jättää käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamislupahakemuksen sikäläisten viranomaisten ja valtioneuvoston pitkälliseen käsittelyyn. Tapaus on merkittävä, sillä hakemuksen taustalla on lähes 40 vuotta tutkimusta, tekniikkaa, epäonnista paikanvalintaa ja viimein myös kaksi kuntaa, jotka jakavat loppusijoitushankkeen investointihyödyt käytetyn ydinpolttoaineen varastoinnista ja kapseloinnista loppusijoitukseen.
Edellä mainitsemani varmuus rakentamislupahakemuksen jättämisestä perustuu siihen, että SKB päätti jättöpäivän ja julkisti sen jo kuukausia siten. Niinpä 16. maaliskuuta yhtiö hakee loppusijoituslaitoksen rakentamista Östhammarin kuntaan noin 150 kilometriä Tukholmasta pohjoiseen. Ydinlaitoksista on kunnassa runsaasti aikaisempaakin kokemusta, sillä tulevan loppusijoituslaitoksen läheisyydessä sijaitsevat Forsmarkin ydinvoimalaitosyksiköt sekä vähä- ja keskiaktiivisen ydinjätteen loppusijoituslaitos SFR.
Myös siitä olen vakuuttunut, että Östhammarin asukkaat ovat tyytyväisiä rakentamislupahakemuksen jättämiseen. Lukuisat vuosien varrella tehdyt mielipidetiedustelut kertovat, että loppusijoitushanketta kannattaa noin 80 % Östhammarin asukkaista.
Omakohtaisesti kohtasin kannatuksen kunnan keskustassa toissa vuonna sen jälkeen kun SKB oli julkistanut esityksensä loppusijoituspaikasta. Haastattelin umpimähkään vastaantulevia naisia, miehiä, nuoria ja ikääntyneitä kunnan keskustaajamassa enkä kohdannut ainoatakaan hanketta vastustavaa kuntalaista. Kohtaamani yksituumaisuus oli yllättävää. Kuntalaiset assosioivat loppusijoitukseen myönteisiä asioita.
Noin 500 kilometriä Östhammarista etelään, toisessa kunnassa Ruotsin itärannikolla, ajatellaan myös mukavia SKB:n hankkeesta. Miksi?
Ruotsissa loppusijoituslaitos “hajasijoitetaan” kahdelle paikkakunnalle. Maanpäällinen loppusijoituslaitoksen osa, Kapselointilaitos, on tarkoitus rakentaa Oskarshamniin, joka oli Östhammarin ohella ehdolla loppusijoitukseen. Kallioperältään Östhammar arvioitiin paremmaksi, mutta kapseloinnin osalta Oskarshamnilla on selvä etu: kaikki Ruotsin ydinvoimaloiden käytetty ydinpolttoaine on välivarastoituna Oskarshamnissa sijaitsevaan keskusvarastoon CLABiin (Central Lager för Använt Bränsle). Sen yhteyteen on mielekästä rakentaa kapselointilaitos.
Paikallisesta näkövinkkelistä SKB:n loppusijoitushanke on tukevalla pohjalla, mutta rakentamislupahakemuksen jättämisestä eteenpäin ennustettavuus heikkenee: Ruotsissa koetellaan ensimmäistä kertaa ydinlaitoksen luvitushistoriassa kaksijakoista päätösprosessia, jossa hakemusta käsitellään perinteisen ydinenergialain mukaisen menettelyn ohella ympäristölainsäädännön määrittelemässä käsittelyssä. Lopputulosta on vaikea ennustaa, mutta tulevaa käsittelyprosessia ja yhteiskunnallista keskustelua selkeyttää ainakin se, että kaksi kuntaa on ainutlaatuisella tavalla sitoutunut loppusijoitukseen. Möröstä on tullut mahdollisuus.