Keskustellessani ydinvoimasta minua tympäisee välillä oletus, että energiayhtiöt rakentavat ydinvoimalaitoksia vain huvikseen. ”Ette vaan halua tänne tuuli- ja aurinkovoimaa”. Tottakai haluamme. Salaliittoteoreetikoille voin todeta, että tuntemani alalla työskentelevät ihmiset ovat keskimäärin erittäin tietoisia ympäristöasioista ja suhtautuvat erittäin uteliaasti kaiken energiateknologian kehitykseen.
Osallistuin esimerkiksi viime syksynä Atomiteknillisen seuran järjestämään seminaariin, jonka pääaiheina olivat mm. Saksan ’Enrgiewende’ ja aurinkoenergian mahdollisuudet.
Aurinkoenergian käyttö on edennyt valtavin harppauksin muutamina viime vuosina. Avokätinen tukipolitiikka on johtanut asennusten huikeaan kasvuun, erityisesti Euroopassa. Saksassa tuotettiin eräänä toukokuisena iltapäivänä lähes puolet kulutetusta sähköstä aurinkopaneelein.
Miksemme mekin siis satsaisi aurinkoenergiaan? Onhan aurinko käytännössä katsoen ehtymätön energianlähde ja sitä voi tuottaa niin mökkiolosuhteissa kuin teollisessakin mittakaavassa. Laskin UNEP:n aurinkosäteilykartan pohjalta, että Etelä-Suomessa vaadittaisiin n. 5 neliökilometrin alue (paneelissa 20 % hyötysuhde), jotta saataisiin tuotettua 1 terawattitunti sähköä vuoden aikana. Sähkön kokonaiskulutus on Suomessa 85 TWh joten, keskimääräisen vuosikulutuksemme kattamiseen tarvittaisiin ”vain” 425 km2 kokoinen ”aurinkopaneeli”. Esimerkiksi Espoon pinta-ala merialueineen on 528 km2.
Ongelmana on kuitenkin yllämainittu keskiarvo. Sähköä ei voida varastoida suuria määriä ja tuotannon on vastattava kysyntää joka hetki. Suomessa sähkön kulutus korreloi käänteisesti auringonpaisteen kanssa ja esimerkiksi Jyväskylässä nähtiin aurinkoa viimeisen 2,5 kuukauden aikana ainoastaan 18 tuntia! (Olen aurinkoenergian käyttömahdollisuuksia enemmän huolissani Jyväskylän tovereiden mielenterveydestä.)
Suomi ei ole luontevin paikka aurinkoenergian hyödyntämiselle ja jotkut ovatkin esittäneet Euroopan laajuisen superverkon rakentamista siten, että toisimme tänne aurinkosähköä suurjännitejohdoilla Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä. Sinänsä (suuruudenhulluudessaan) erinomainen idea kärsii ainakin yhdestä suuresta haasteesta. Yksi syy miksi Eurooppa satsaa uusiutuviin (ja ydinvoimaan) on energiaturvallisuus (suomalaisittain toimitusvarmuus). Eurooppalaiset kärsivät lähes vuosittain erään fossiilisen polttoaineen tuonnin takkuilusta – haluammeko olla muutaman piuhan varassa sähkön suhteen etenkin, kun sen varastoimismahdollisuudet ovat olemattomat?
Kukaan ei tykkää narisijoista, mutta tässä tuli kuitenkin esiteltyä muutama aurinkoenergian laajamittaisen hyödyntämisen tiellä oleva haaste, joita kannattaa pohtia.
Mielestäni suomalaisen energiapolitiikan vahvuus on tuotannon monipuolisuus, jota täydentämään haluaisin saada myös aurinkoenergiaa. Energiajärjestelmän perusteeksi siitä ei yksinään kuitenkaan ole. Sähkön taloudellisen varastoinnin ratkaiseminen auttaisi korjaamaan tätä ongelmaa, mutta tietääkseni tätä kysymystä ei olla vielä lähivuosina ratkaisemassa. Korjatkaa jos olen väärässä.
