(Alla 5.8. Helsingin Sanomissa julkaistu mielipidekirjoitus kokonaisuudessaan).
Petri Hakkarainen totesi Saksan pelaavaan energiajärjestelmällään uhkapeliä, jonka lopputulos on vielä hämärän peitossa (HS vieraskynä 22.7). On toki liian aikaista sanoa kuinka käy Euroopan suurimmalle ulkoilmalaboratoriolle, mutta ennuste on nykytietojen valossa varsin synkkä.
Saksan aikomuksena on korvata ydinvoima ja valtaosa fossiilisista polttoaineista uusiutuvilla energialähteillä. Pelkällä tuulella ja auringolla pyörivä teollisuusmaa on kieltämättä houkuttelevan kuuloinen visio, ja Saksan saavutukset uusituvan energian lisäämisessä ovat epäilemättä ylittäneet hurjimmatkin ennusteet. Kaikesta huolimatta tuuli- ja aurinkovoiman osuus sähköntuotannosta oli viime vuonna ainoastaan n. 12 prosenttia, fossiilisten polttoaineiden kattaessa lähes 60 prosenttia sähköntuotannosta.
Uusiutuvien nopea kasvu on ollut mahdollista vain avokätisellä tukipolitiikalla. Uusiutuvien tuottajia on tuettu syöttötariffilla – sähkönsiirtomaksujen yhteydessä kuluttajilta perityillä maksuilla. Tuotantomäärien nopea kasvu on myös johtanut energiakäänteen hintalapun nopeaan kasvuun – tänä vuonna järjestelmän vuosittaisten kustannusten arvioidaan nousevan n. 20 miljardiin euroon (n. 250 € per asukas).
Sääolojen armoilla toimivien uusiutuvien energiantuotantomuotojen tukemisella on myös ollut paradoksaalisia seurauksia. Sähkömarkkinoiden täyttyessä tukieuroilla kustannetusta uusituvasta sähköstä ovat sähkön markkinahinnat pudonneet niin alhaiseksi, että monet energiayhtiöt kamppailevat kannattavuusongelmien kanssa. Sähköjärjestelmän ylläpidon näkökulmasta tarvitaan kuitenkin yhä sääoloista riippumatonta tuotantoa ja maassa pohditaankin nyt fossiilisen kapasiteetin tukemista.
Vastaavasti kuluttajahinnat ovat nousseet niin, että saksalaiset kuluttajat maksavat sähköstään kaksinkertaisen hinnan suomalaisiin verrattuna. Saksan teollisuus on ollut tilanteessa vaitonainen, koska se on suljettu maksujen ulkopuolelle ja siten vain päässyt nauttimaan keinotekoisen alhaisista sähkön hinnoista. Monet ovat vaatineet myös teollisuutta osallistumaan energiatalkoisiin, ja tätä kysymystä onkin povattu yhdeksi syksyn vaalien teemaksi. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten mahdollinen muutos tässä suhteessa vaikuttaisi energiakäänteen suosioon.
Monet ovat perustelleet Saksan toimintaa teollisuuspolitiikan näkökulmasta. Tämäkin perustelu ontuu. Uusiutuvien kasvun hiipuessa myös työpaikkojen määrä näyttäisi vähenevän. Investointien määrä saavutti huippunsa vuonna 2010 ja esimerkiksi saksalaisten ammattiliittojen mukaan ns. vihreiden työpaikkojen määrä väheni vuodesta 2011. Erityisen kovaa lasku on ollut aurinkopaneelien valmistamisen saralla, kun monet laitevalmistajat ovat joko kaatuneet tai siirtäneet tuotantoaan Kaukoitään, erityisesti Kiinaan.
Uusiutuvan energian lisäämisen taustalla on ollut erityisesti ilmastonmuutoksen torjuminen. Tästä näkökulmasta energiakäänne ja erityisesti päästöttömän ydinvoiman alasajo näyttää kyseenalaiselta. Esimerkiksi viime vuonna Saksan sähköntuotannon päästöt kasvoivat. Näyttääkin siltä, että Saksa tulee hukkaamaan päästöjen vähentämisessä kokonaisen vuosikymmenen, kun se korvaa ydinvoimaa uusiutuvilla energiantuotantomuodoilla.
Saksa ei ole ensimmäinen teollisuusmaa, joka pyrkii eroon ydinvoimasta. Ruotsi kokeili omaa energiakäännettä vuonna 1980, jolloin se päätti luopua ydinvoimasta vuoteen 2010 mennessä. Tavoitteesta luovuttiin vähin äänin, kun sopivia vaihtoehtoja ei löytynyt.
Loppupäätelmästä ei tarvitse olla riemuissaan, mutta mikäli päästöjen vähentämisen kanssa ollaan tosissaan ja halutaan varmistaa teollisuusmaiden rehellinen siirtyminen vähähiiliseen talouteen, tullaan tähän urakkaan tarvitsemaan myös lisää ydinvoimaa.
