Isku ytimeen 2
Joulunpyhät ja välipäivät ovat monille otollista aikaa rentoutua kirjallisuuden parissa. Yhtenä kirjallisuuden ystävien joululukemistona lienee ollut Ilkka Remeksen tänä syksynä ilmestynyt Isku ytimeen -kirja.
Isku ytimeen -kirjan keskiössä ovat muun muassa ruotsalaisen ydinjätteitä kuljettava Sigyn-laivan kaappaus, isku huippuvaikuttajien salaperäiseen kokoukseen sekä Posivalle selkänsä kääntänyt geologi Patrik Vasama, joka nostaa erityisesti ikirouta-kysymyksen tapetille.
Kaunokirjallisuus sekoittaa lähes poikkeuksetta todellisuutta ja kuvitelmaa. Lukijan tehtäväksi jää ymmärtää, missä raja menee. Itselleni tutuimpia tämän rajapinnan hämärtäjiä ovat Dan Brownin kirjat. Myös Remeksen kirjassa sekoittuvat muun muassa todelliset yritykset ja tapahtumapaikat fiktiivisiin hahmoihin ja teorioihin.
Kirja on osittain vahingossakin ajankohtainen: Arctic Sean kaappauksen myötä laivan kaappaus itämerellä tuntuu huomattavasti todentuntuisemmalta tapahtumalta. Toisaalta professori Matti Saarnisto on nostanut ”tosimaailmassa” aiemmin esille ikiroutakysymykset. Jälkimmäinen ajankohtaistus tosin tuntuu kirjaa lukiessa jokseenkin päälle liimatulta, tahalliselta keskustelunavaukselta kirjailijaa mietityttävään aiheeseen.
Ikirouta on asia, joka otetaan loppusijoituksen suunnittelussa huomioon. Tulevaisuuden kehityskulkuja varten on laskettu muun muassa ikiroudan odotettavissa oleva tunkeutumissyvyys. Saarniston näkemykset tunkeutumissyvyydestä poikkeavat Posivan käytössä olevista laskelmista. Ero johtuu suurelta osin siitä, että Saarnisto viittaa aiemmin esiintyneen ikiroudan ulottumissyvyyteen muualla maailmassa, muun muassa Kanadassa, kun taas Posivan käyttämät laskelmat arvioivat tilannetta Suomen kannalta. Maantieteellisellä sijainnilla on suuri merkitys ikiroudan muodostumiseen.
Posiva on tällä hetkellä määrittämässä tulevaisuuden ilmastoskenaarioita yhdessä ilmatieteen laitoksen kanssa. Samassa yhteydessä arvioidaan ikiroutajaksojen luonnetta ja pituutta. Näitä skenaarioita tullaan käyttämään pohjana loppusijoituslaitoksen rakentamislupahakemuksen tueksi tehtävässä turvallisuusperustelussa. Samaan aikaan ikiroudan luonteesta ja vaikutuksista etsitään tietoa kansainvälisessä Grönlannissa toteutettavassa projektissa. Lisäksi tutkitaan, mitä tapahtuisi muun muassa bentoniittisavelle, jos ikirouta tunkeutuisi loppusijoitustiloihin.
En ole aiemmin lukenut ainuttakaan Remeksen kirjaa. En tiedä luenko tämän jälkeenkään muita. Se on kuitenkin myönnettävä, että Isku ytimeen piti tiukasti otteessaan pari päivää, eli kunnes kirja oli kahlattu läpi. Suurin mieltä kutkuttava seikka olivat kytkennät omaan työhön, mutta tokihan kirjassa oli menoa ja meininkiä jatkuvalla sykkeellä.
Sama juttu, en ole minäkään ennen Remestä lukenut ja pakko tosiaan oli ahmia tiiliskiven paksuinen kirja parissa päivässä, kerronta oli sen verran vauhdikasta ja äksöniä riitti! (Kiitosta vaan lahjan antajalle!) Lukunautintoa hieman häiritsi tuo tosiasioiden ja fiktion sekoittaminen ja läpi kirjan esiin nostettu ikiroutakysymys.
Minä saatan silti jatkossakin jopa lukea Remestä, vaimoni jo yhden kaivoikin hyllystään houkutukseksi esille
Nii…in, tuo onkin kysymys että missä määrin toden ja fantasian tulee kohdata kaunokirjallisuudessa, ollakseen kiinnostavaa.
Pidin Stephen Kingin Kolkuttajista tässä suhteessa. Siinä ydinaihe kulkee rinnalla kaiken aikaa, aika symbolisella tasolla paikoin. Omaelämänkerrallinenkin taitaa olla.
Toisaalta, olisiko todellisuus kovin kiinnostavaa, jos sitä ei välillä saisi kytkettyä fiktioon?
Suomalaista dekkaria en kaiketi pystyisi alkamaan.. Sitä jäi aikoinaan niin kiinni Wallandereihin.