Kysymykseni: Yleinen kantanne ydinvoimaan ja tulisiko Suomeen rakentaa uutta ydinvoimaa? Mikäli vastustatte – tulisiko Suomen tehdä ”Saksat”, eli nopeuttaa käynnissä olevien laitosten alasajoa?”

Paavo Arhinmäki: ”Kategorinen ei ydinvoimalle, kuten puolueen linjakin. Ei uusia ydinvoimaloita Suomeen. Vanhat laitokset saavat olla toiminnassa käyttöikänsä loppuun – niiden aikaistettua alasajoa ei nähdä realistisena. Uusiutuva energia on tulevaisuuden ala.”

Eva Biaudet: ”Vastustaa ydinvoimaa sekä lisäydinvoimaa. Nykyiset laitokset saavat toimia käyttöikänsä loppuun. Ei radikaalia muutosta, mutta uusiutuvaan energiaan tulisi satsata ydinvoiman sijaan jatkossa kuten myös energiatehokkuuteen.”

Sari Essayah: (muokattu 14.1.12) “Kantani ydinvoimaan on periaatteessa kriittinen ydinvoimaloiden polttoaineen ja ydinjätteen vaarallisuuden ja hyvin pitkän säilytysajan takia. Voin kuitenkin hyväksyä eduskunnan tekemät päätökset uusista ydinvoimaluvista enkä lähtisi niitä muuttamaan. KD kannatti 2010 kolmesta luvanhakijasta  Loviisan uutta voimalaa sillä ehdolla, että sieltä olisi saatu lämpöputki pääkaupunkiseudulle ja oltaisiin päästy pitkälti eroon nykyisten kivihiilivoimaloiden hiilidoiksidipäästöistä. Käynnissä olevien voimaloiden alasajoa ei tarvitse kiirehtiä, koska niiden kunnosta ja turvallisuudesta pidetään hyvää huolta.”

Pekka Haavisto: (muokattu 19.1.12) “Olen eduskunnan jäsenenä äänestänyt ydinvoiman lisärakentamista vastaan. Mielestäni Suomen on kannettava vastuunsa omasta ydinjätteestään, joten olen kannattanut pysyvää, mahdollisimman turvallista ydinjätevarastoa Suomeen, jotta me emme olisi ydinjätteen viejä muihin maihin. En myöskään kannata ydinjätteen tuontia Suomeen muista maista. Tulevaisuudessa Suomen ei enää pitäisi rakentaa lisää ydinvoimaloita vaan investoida uusiutuvaan energiaan – biomassaan, aurinkoon, maalämpöön, tuulivoimaan, vesivoiman tehostamiseen. Uskon, että energiansäästöstä ja uusiutuvista energiateknologioista on kasvamassa entistä merkittävämpi suomalainen vientituote myös uusiin, nouseviin talouksiin Aasiassa, Afrikasssa ja latinalaisessa Amerikassa. Presidenttinä tekisin mielelläni vienninedistämismatkoja suomalaisen energiateollisuuden kanssa näille markkinoille.”

Paavo Lipponen: ”Ydinvoima on tärkeä osa suomalaista energiantuotantoa ja Suomalainen ydinvoima on turvallista.” Viime vuoden lopulla järjestetyssä Energiapäivässä Lipponen puolusti Suomen energiaratkaisuja – lisäydinvoimaa ja uusiutuvan tukemista. Presidentinvaalikampanjassaan virallista kantaa lisäydinvoimaan ei Lipponen ole kuitenkaan ottanut.

Sauli Niinistö: “Niinistö on nykyisten linjausten takana. Jos vaihtoehtoinen, taloudellisesti kannattava energianlähde löytyy, hän on valmis luopumaan ydinvoimasta. Tällä hetkellä ydinvoimasta luopuminen vaatisi hyvinvoinnin madaltamista. Turvallinen ydinvoimahan olisi paras vaihtoehto. Mutta toisaalta haitatonta energiatuotantoa ei ole olemassa”.

Timo Soini: ”Myönteinen kanta ydinvoimaan. Soini on sitä mieltä, että ne laitokset joille periaatepäätöslupa on myönnetty, tulisi rakentaa”.

Paavo Väyrynen: (muokattu 14.1.12) “En ole ydinvoiman ‘ylin ystävä’, mutta politiikassa joutuu joskus valitsemaan pienimmän pahan tien. Edellisessä hallituksessa hyväksyin kahden uuden voimalan rakentamisen. Nykyiset ydinvoimalat lisättynä päätetyillä kahdella uuden voimalan luvalla riittävät. Painopisteen pitäisi nyt olla energiankäytön tehostamisessa ja uusituvien energialähteiden kestävässä hyödyntämisessä”.

Löysin ainoastaan Iltalehden vaalikoneesta ydinvoima-aiheisen kysymyksen: ”Kotimainen ydinvoima on turvallinen ratkaisu”. Seuraavassa vastaukset ehdokkailta sen perusteella kuinka lähellä ne olivat ”täysin samaa mieltä” vastausta:

1. Lipponen 93,5 %

2. Niinistö 80 %

3. Soini 79,2 %

4. Väyrynen 75 %

5. Essayah 54,6 %

6. Haavisto 30 %

7. Biaudet 13,5 %

8. Arhinmäki 2,3 %

Hauska idea sai minut laskeskelemaan. Poljen päivittäin töihin polkupyörällä (tänään käyn hakemassa nastarenkailla varustetun ajokin) ja olen kokeillut kuntopyörällä kuinka hetkellisen tehon saa nostettua jopa kilowatin tuntumaan. Reilun sadan watin (W) teho lienee kuitenkin lähempänä lukemaa jonka pyörällä saa tasaisesti pidettyä yllä. Siis pari kappaletta wanhanmallisia hehkulamppuja. Kun tähän yhtälöön lisätään vaikkapa jääkaappi-pakastin (kulutus n. 50 wattia tunnissa) ja jatkuvasti standby-tilassa oleva kotiteatterijärjestelmä (toinen mokoma 50 Wh) huomataan, että pienikin kotitalous tarvitsee pari pyöräilijää ähisemään ympäri vuorokauden. Aamuaskareiden aikana sekä töiden jälkeen kotiin palatessa härveleitä pyöriikin taloudessa samanaikaisesti helposti jo toista kymmentä. Tilapäinen tehontarve nousee useisiin kilowatteihin – esim. imuri 1500 W, kotiteatteri päällä 200 W, tietokone 400W ja sähköliesi 2000 W = 4100W. Kokonainen bussilastillinen pyöräilijöitä muutaman vatkaimen käyttämiseen! Sähkökiukaan lämmittämiseen tarvitaan parhaillaan satakunta kuntoilijaa.

Suomalainen 4 hengen kotitalous käyttää vuodessa varmaankin n. 5000 kWh sähköä (ilman sähkölämmitystä). Se tarkoittaa tuntia kohden keskimäärin 570 W tehoa eli noin viittä pyöräilijää. Sähkölämmityksen kanssa tuo kulutus kolmin-nelinkertaistuu.

Ei siis ihme miksi energiantuotannossa on siirrytty ihmis- ja hevosvoimista koneisiin. (Muokattu 3.1.12, lukijan osoitettua “pienen” laskuvirheen) Esimerkiksi Olkiluotoon valmistuva kolmosyksikkö tuottaa sähköä 1,6 gigawatin – n. 16 miljoonan pyöräilijän teholla! Hetkellisesti pelkät uusimaalaisetkin riittäisivät!

Olin ajatellut, että liittäisin tähän juttuun vertailun polttoainemääristä (ml. tuuli ja aurinko) eri sähköntuotantomuodoille, mutta se taitaa jäädä seuraavan jutun aiheeksi.

Odotan jännityksellä huomista, ja sitä miten omat ynnäilyni täsmää varsinaisen kokeen kanssa.

Hauskaa liikunnallista vuoden 2012 alkua!

Sain mm. kuulla venäläiseltä kollegalta, kuinka ilmastonmuutos on globaali vedätys niiden maiden johdolla, joilla ei ole omia fossiilisia energiaresursseja. Kävin kyllä pitkän dialogin siitä mihin tieteen tekemien perustuu ja kuinka hänen korrelaatio ontuu, mutta vahvat näkemykset ja salaliittoteoriat sulavat näköjään hitaammin kuin napajäät.

Seuraavaksi keskustelin namibialaisen kollegan kanssa kuinka heidän valtion ”sähköistystaso” on Afrikan huippua – esimerkiksi maaseudulla asuvista jopa kolmasosalla on mahdollisuus käyttää sähköä.

Kiinalainen kollegani puolestaan avautui Saksan päätöksestä laskea aurinkopaneeleilla tuotetun sähkön tukea – heidän tuotteilleen on vaikea löytää markkinoita, ja maa tukeekin turbulenssista kärsivää teollisuusalaansa. eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset laitevalmistajat ovat tämän johdosta sotajalalla – heidän näkökulmastaan Kiina polkee tuotteiden hintaa keinotekoisesti.

Kiinasta tulevat uutiset ovat muutenkin varsin häkellyttäviä: joka ikinen päivä maahan asennetaan yhteensä noin 300 megawattia sähkötehoa; uuden ydinvoimalan rakentaminen aloitetaan keskimäärin kahden kuukauden välein. Kiina on sähköistänyt noin 500 miljoonan ihmisen kodit ja kaupungit viimeisen kymmenen vuoden aikana!

Yhdysvalloissa liuskekaasun tuleminen on puolestaan romahduttanut maakaasun hinnan ja vaikka ydinvoimasektorin ”kannatus” onkin noussut Fukushimasta huolimatta 61 prosenttiin, seisovat hankesuunnitelmat maakaasun alhaisen hinnan vuoksi.

Ilmastokysymykset ovat agendalla käytännössä kaikkialla, mutta varsin alhaalla prioriteettilistoilla Eurooppaan verrattuna.

Eurooppalaiset kollegat kertoivat, kuinka talouskriisi (ja Fukushima) on saanut sijoittajat pelkäämään monessa maassa sekä uusiutuvia että ydinvoimaa – poliittinen riski tuotantotukien leikkaamisesta (esim. ”liian korkean tukitason” tai valtion rahapulan vuoksi) sekä tavoitteiden ja keinojen yhtäkkiset muutokset tekevät energia-alasta investorin kannalta petollisen pelikentän.

Kaiken kaikkiaan, mielikuvani maailmasta yhteisen energiahaasteen kimpussa mureni. Valtiot ja yhteisöt kamppailevat hyvin erilaisten haasteiden parissa. Oheisessa (aluksi varsin sekavalta näyttävässä) kuvassa löytyy energia-alan asiantuntijoiden näkemys siitä miten maailma tällä hetkellä makaa – epävarmuus näyttää olevan päivän sana, myös energia-alalla.

Verolla olisi kerätty Saksan valtion kassaan noin 2,3 miljardia euroa vuodessa. Vero oli osa vuonna 2010 solmittua sopimusta, jolla oli tarkoitus jatkaa ydinvoimalaitosten käyttöikää. Käyttöiän jatkamisesta luovuttiin Fukushiman tämänvuotisen onnettomuuden jälkeen, mutta polttoaineveroa ei poistettu.

Vaikka ydinvoiman käytöstä on päätetty luopua vaiheittain vuoteen 2022 mennessä, hallitus on yhä pyrkinyt pitämään polttoainesauvaveron voimassa, sillä sen näkemyksen mukaan nämä kaksi päätöstä eivät ole muodollisesti yhteydessä toisiinsa. Saksan liittotasavallan hallitus on jo ilmoittanut valittavansa päätöksestä, sillä se haluaa edelleen pitää kiinni polttoainesauvaverosta.

Monet saksalaiset energia-alan asiantuntijat ovat ilmaisseet huolensa siitä, että tällaisella verotuksella saatetaan vaarantaa tärkeät investoinnit uusiutuvaan ja kaasukäyttöiseen tuotantokapasiteettiin. Päätöksestä saattaa muodostua esimerkkitapaus useille muille asiaa parhaillaan käsitteleville saksalaisille verotuomioistuimille. On mielenkiintoista seurata miten asia etenee lähikuukausina.

Ennen kuin maailmanloppua maalaillaan jälleen seinille, täytyy ymmärtää minkälainen laitos on kyseessä, ja mitä ydinjätteellä tarkkaan ottaen tarkoitetaan.

Ensinnäkin – kyseessä ei ole ydinvoimala. Samalla paikalla toimi muutama reaktori jotka on suljettu jo kymmeniä vuosia sitten. Alueella ei myöskään ole havaittu radioaktiivista vuotoa.

Paikalla toimii yhä ydinjätteen käsittelyyn tarkoitettu laitos, mutta kaikki ydinjäte ei ole korkea-aktiivista käytettyä polttoainetta vaan suurin osa on niin sanottua matala- tai keskiaktiivista jätettä. Kahta jälkimmäisiä kutsutaan voimalaitosjätteeksi, jolla tarkoitetaan mm. huoltotöissä käytettyjä suojavarusteita, koneen osia ja työkaluja.

Metallinen voimalaitosjäte ja käytöstä poistetut komponentit voidaan ”kierrättää” siten, että ne laitetaan eräänlaiseen sulatusuuniin, missä suuri osa metallista puhdistuu radioaktiivisista partikkeleista. Valtaosa jäljelle jääneestä materiaalista on tavallista romumetallia. Radioaktiivisia aineita sisältävät lopputuotteet sijoitetaan muun matalan ja keskiaktiivisen jätteen kanssa omaan varastoonsa. Etuna käsittelyssä on ”loppusijoitettavan” jätteen määrän merkittävä väheneminen. Kävin vuosi sitten tällaisessa laitoksessa Ruotsissa katselemassa noita metallikönttejä.

Tämän hetkisen tiedon mukaan räjähdys ja tulipalo olisivat sattuneet juuri siinä tilassa jossa jätemetallia sulatetaan. Radioaktiivisuuden kannalta sillä on hyvin vähän merkitystä, sillä käsiteltävä jäte on erittäin matala-aktiivista.

Samalla laitosalueella on myös polttoaineenkäsittelylaitos, jossa ydinaseiden käyttämää plutoniumia laimennetaan sähköä tuottavaan reaktoriin sopivaksi sekaoksidipolttoaineeksi.

Meidän digiboksilla on hyvä huumorintaju. Ohjelmatarjontaa tutkaillessa se näyttää kaksi ohjelmaa per kanava, mutta FST:n ohjelmista saan viikon mittaisen historiikin ja katsauksen tulevaan (selailu kestää piinallisen kauan). Jäin joitain päiviä sitten tämän pikkuvian takia tuijottelemaan YLE teemaa, kun sieltä alkoi ympäristöliikkeen syntyä käsitellyt dokumentti.

Ihmisen herääminen oman kaikkivoipaisuuden kääntöpuoleen – jopa omat elinmahdollisuudet vaarantavaan ympäristön turmeltumiseen – on tapahtunut verrattain hitaasti ja tämä prosessi on yhä käynnissä. Innoittajana ensimmäisille vihreille esitaistelijoille toimi mm. Rachel Carsonin kirja Äänetön Kevät ja kuvat sinisestä telluksesta kellumassa valtavassa avaruudessa.

1960-luvun alussa ympäristökysymykset eivät olleet erityisen korkealla politiikan tai talouden prioriteettilistalla. Teräs ja betoni merkitsivät edistystä ja luonnon kantokyvyn huolehtimista pidettiin lähinnä huvittavana. Lähteenä viimeksi mainittuun on äitini, joka kertoi vanhempiensa nauraneen hänelle vastaukseksi kysymykseen, mihin kaikki jätteet laitetaan.

Ympäristöliikkeen saavutuksia ovat omalta osaltaan puhtaampi ilma jota nykyisin hengitämme (ei esim. enää lyijyä bensiinissä), mutta myös massojen herääminen globaaleihin ympäristöongelmiin, kuten otsonikatoon (CFC-kaasuihin) ja ilmastonmuutokseen.

Ohjelmasta jäi kuitenkin pyörimään mieleeni useammassa kohdassa esiinnoussut maininta jatkuvasta ydintuhon pelosta. Osa sekalaisesta joukosta haastateltavia (virkamiehiä, poliitikkoja, taiteilijoita, ennustajia) kertoi olleensa täysin vakuuttuneita, että ydinsota voisi syttyä hetkellä millä hyvänsä.

Miten mitään voi käsitellä tuollaisen taakan kanssa? Osa haastatelluista antoi ymmärtää tuon pelon vaikuttaneen heidän näkemyksiinsä myös ydinvoimasta. Ydinvoimasta tuli synonyymi ydintuholle, eikä faktoissa pysyvät tarinat pärjää iskulauseille. Ilman ydinsodan pelkoa tuo iskulause olisi saattanut olla presidentti Eisenhowerin visio atomeista rauhan puolesta. Seksi- ja väkivaltanarratiivi oli toiveikkuutta voimakkaampaa.

Ehkäpä ydinvoimaan suhtaudutaan eri tavalla päivänä jolloin ydinsodan uhasta ei ole enää jäljellä kuin kuivia faktoja.

Niin tai näin, asiaan pitäisi mennä. Pikagooglauksella maailman aurinkoisin paikka ei löydy Arabian niemimaalta (vaan Arizonan Yumasta), mutta tämän kirjoituksen pointin kannalta ei ole väliä onko maa top-10:ssä vai top-100:ssa.

Reilu vuosi sitten ydinvoima-alalla kohistiin, kun pieni ja rikas öljyvaltio tilasi neljä ydinreaktoria kattavan projektin Etelä-Koreasta Ranskalaisjätti Arevan sijaan. Hanke kattaa kokonaiskapasiteetiltaan 5.6 GW laitosten rakentamisen, operoimisen ja käytöstäpoiston. Arabian niemimaan öljyllä ja kaasulla rikastuneet monarkiat ovat pääsääntöisesti myös maailman suurimpia energiankuluttajia asukasta kohden. Syy tuhlaukseen löytyy erityisesti halvasta energiasta sekä liikenteessä että sähköntuotannossa (tuotetaan tehottomasti dieselillä tai polttoöljyllä), ilmastoinnin suuresta tarpeesta sekä suolanpoistolaitosten (merivedestä tehdään käyttökelpoista) suuresta energiankulutuksesta.

Arabimailla on jossain määrin poikkeavat asenteet siihen, miten öljytuloja tulisi käyttää ja energiantuotannon- ja käytön rakennetta kehittää. Jotkut suhtautuvat tilanteeseen varsin fatalistisesti kuten seuraava paikallinen sanonta antaa ymmärtää: ”Isäni ratsasti kamelilla, minä ajan autoa. Poikani lentää yksityisjetillä ja hänen poikansa ratsastaa kamelilla”.

UAE:ta pidetään jossain määrin edistyksellisenä maana (ainakin öljymonarkioiden mittapuulla) ilmastokysymyksiin verrattain progressiivisen suhtautumisensa vuoksi. Yllämainittuihin kunnianhimoisiin hankkeisiin kuuluu Masdar City, josta kaavaillaan maailman ensimmäistä todellista ekokaupunkia. Uusiutuvasta energiasta toivotaan uutta öljyn kaltaista vientiartikkelia, ja olosuhteet aurinkoenergian tuottamiseksi ovatkin optimaaliset. Mikäli aurinkosähkön tuotantokustannukset jatkavat yhä laskuaan, on se pian kilpailukykyistä muuhun päästöttömään tuotantoon (lähinnä ydinvoimaan) verrattuna.

Miksi maa siis rakentaa ydinvoimaa?

Tämä on se haaste, jota ei ole vielä ratkaistu tuotannoltaan vaihtelevien uusiutuvien tuotantomuotojen (aurinko, tuuli, aalto) osalta. Sähköntuotannon on vastattava joka hetki kulutusta, eikä sähköntuotantoa voi siksi perustaa luonteeltaan stokastisiin lähteisiin. Ratkaisuksi on ehdotettu sähkön varastoimista, tuotannon mukaan tapahtuvaa kysyntäjoustoa ja laajempaa tuotantoaluetta (esim. Supergrid), mutta tosiseikka on, että nämä keinot lisäävät merkittävästi järjestelmän loppukustannuksia eivätkä siltikään ratkaise vaihtelevan tuotannon kaikkia haasteita. Mikäli sähkön varastointiteknologian (joko sähkön tai muun muodossa) kehityksessä edistytään niin, että suurten määrien pitkäaikainen varastointi on taloudellisesti kannattavaa, voi minulta loppua työt jo aika pian.

Toistaiseksi se on vielä toiveajattelua.

Gates on mukana Terra Power nimisessä yrityksessä, jonka tarkoitus on mm. rakentaa yhdellä latauksella toimiva ydinreaktori, joka rakennettaisiin maan alle, jossa se toimisi pomminvarmasti ja yhtäjaksoisesti jopa 60 vuotta. Linkin takaa mielenkiintoiseen projektiin voi tutustua tarkemmin.

Vähemmän tekniikkaan orientoituneille jutusta löytyy toinen mielenkiintoinen seikka - Gatesin perustelu ydinenergian tukemiselle. Hän näkemyksensä mukaan ”söpöilyllä” (aurinkopaneelit katolle) saa kyllä hyvän mielen ja se näyttää kivalta, mutta valtaosalla maailman väestöä ei ole varaa tehdä tuota valintaa halvan ja söpön välillä. Erityisen skeptisesti Gates suhtautuu juuri pienen mittakaavan mikrotuotantoon - kuten katoille asennettaviin aurinkopaneeleihin tai pihalle pystytettäviin tuuliturpiineihin.

Gatesillä on varaa olla provosoiva, mutta hänellä on kyllä pointti. Ne ratkaisut mitä rikkaassa maailmassa  valitaan päästöjen vähentämiseksi, eivät välttämättä ole edes vaihtoehtoja kehittyvässä maailmassa. Puhumattakaan noiden maiden prioriteeteistä (ilmastonmuutoksen torjuminen vs akuutti köyhyys).

Toisaalta tälläkin palstalla on keskusteltu siitä, olisivatko ydinvoiman kannattajat valmiita hyväksymään ydinvoiman käytön kaikissa maailman maissa, myös niissä joissa köyhien yhteiskuntien vitsaukset vakauden puute ja korruptio eivät takaa kovin luotettavaa pohjaa ydinlaitosten käyttöä ja valvontaa varten.

Vastausta miettiessä luin uutisen kuinka Venäjä on solminut Nigerian kanssa sopimuksen maan ensimmäisen ydinvoimalan rakentamiseksi. Toinen Gatesiäkin provosoivampi juttu löytyi Brave New Climaten blogista. Jutun kirjoittaja syytti ydinvoiman vastustajia Intiassa suorasta osallisuudesta sähkön puuttesta johtuviin tuleviin kuolemiin.

Niin. Useimmiten mustavalkoisten oikein-väärin vastausten sijaan maailma on täynnä vain harmaita, huonoja ja vähemmän huonoja valintoja.

Brittejä on helppo mollata, mutta onpa siellä paljon mistä me suomalaiset voimme ottaa oppiakin. Maan journalismi tuntee onneksi myös toisen ääripään ja yhtä laadukasta raportointia ja analyysiä on vaikea Suomen lehdistöstä löytää.

Vasemmalle päin kallellaan oleva arvostettu the Guardian lehti (joka muuten kertoi ensimmäisenä salakuunteluskandaalin uusimmasta paljastuksesta) on ollut tunnettu vihreydestään ja yksi lehden tunnetuimmista äänistä on teräväkielinen kolumnisti George Monbiot. Monbiot on ollut kirjoituksineen piikki teollisuuden lihassa ja yksi Brittien ympäristöliikkeen näkyvimmistä kasvoista. Aina Fukushiman onnettomuuteen asti.

Tyrmistys omien joukossa oli melkoinen, kun pääosin ydinvoimaa vastustava vihreä liike oli vielä poimimassa heinähankoja ja soihtuja, Monbiot kirjoitti yllättäen kuinka Fukushima sai hänet lopettamaan ydinvoimasta huolehtimisen ja kannattamaan ydinvoimaa. Hän perustelee päätöstään sillä, että Fukushimassa 40 vuotta vanha laitos joutui pahimman mahdollisen testin eteen ja selviytyi siitä ilman yhtäkään säteilyn aiheuttamaa kuolemaa.

Monbiot ei saanut lisää ystäviä myöskään kääntämällä journalistin katsettaan ydinvoima-aiheista arimpaan – Tshernobyliin. Hän mm. kävi mielenkiintoisen väittelyn ydinvoiman vastustajien matriarkan Helen Caldicottin kanssa koskien ionisoivaa (sitä vaarallista) säteilyä ja Tshernobylin vaikutuksia. Perätessään todisteita Cladicottin väitteisiin keskustelun jälkeen, joutui Monbiot (mielestäni suurta rohkeutta, moraalista selkärankaa ja älyllistä rehellisyyttä osoittaen) toteamaan, että ydinvoiman vastustajat ovat syyllistyneet vakavaan tiedon vääristelyyn.

Monbiotia ei voi millään ilveellä lukea suuryhtiöiden sätkynukeksi, koska hän on yhä erittäin kriittinen Britanniassa (ja muualla) toimivien yhtiöiden toimintaa kohtaan.

Vähemmän yllättävä on ollut entisten tovereiden jääkylmä suhtautuminen Monbiotin takinkääntöön. Keskustelu ja väittely ydinvoimasta entisten ideologisten tovereiden kanssa jatkuu – olen yrittänyt löytää podcastia tai pätkää youtubesta eilen järjestetystä väittelystä (johon entinen proffanikin muuten osallistui).

Kai sitä ihminen laiskistuu ikääntyessä ja haluaa vain lukea juttuja joiden kanssa on samaa mieltä. Olisi mukava kuitenkin ajatella, että kysymysten (joissa ei ole täydellistä vastausta) käsittelyssä voi yhä päätyä analyyttisesti tarkastelemalla vähiten mieltä painavaan, parhaaseen lopputulokseen. Kuten Monbiotin hieman vastentahtoiseen ydinvoimamyönteisyyteen.

Fukushiman onnettomuuden seurauksena Saksassa jo valmiiksi voimakkaana kytenyt ydinvoimavastaisuus johti Angela Merkelin kristillisdemokraattien historialliseen vaalitappioon Baden-Wurttenbergin osavaltiossa, vihreiden kerätessä maanvyöryvoiton hedelmät. Merkel teki omat johtopäätöksensä ja yhtyi ydinvoiman roolia pohtineen uskonoppineista ja filosofeista kootun komitean loppupäätelmiin – voimalat suljetaan aiemman aikataulun mukaisesti.

Päätöstä juhlittiin voittona ydinvoiman vastustajien piirissä, mutta vastuullinen ympäristönsuojelija ei voi mielestäni katsoa maailmaa näin kategorisen mustavalkoisesti.Saksa sulki 7 vanhinta laitostaan heti Fukushiman onnettomuuden jälkeen. Näitä laitoksia ei enää käynnistetä. Saksa on ollut perinteisesti sähkön nettoviejä, mutta tämä trendi kääntyi vastakkaiseksi huhtikuussa jolloin Ranska toimitti (ydinsähköä) Saksaan korvaamaan käytöstä poistunutta tuotantoa.

Ydinvoimalla tuotettiin vuonna 2009 Saksassa noin neljännes sähköstä (kuva). Uusiutuvilla noin 16 prosenttia (vähemmän kuin Suomessa), huolimatta alan menestyksen hehkutuksesta. Saksa aikoo myös vähentää kasvihuonekaasupäästöjään 40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Ydinvoimapäätöksen jälkeen päästöoikeuden hinta kuitenkin nousi, mikä viittaa siihen, että markkinat olettavat Saksan korvaavan ydinvoiman ainakin osittain fossiilisilla – suunnitteilla olevat hiilivoimalat saanevat päätöksestä uutta pontta. Niin ikään pontta saanevat naapurimaiden (kuten Puolan ja Tsekin) suunnitellut ydinvoimalaitokset. Tämäkö oli vihreän liikkeen toivoma lopputulos?

Ruotsin ympäristöministeri Anders Carlgren totesi Saksan olevan entistäkin mittavampien haasteiden edessä, kun se pyrkii eroon sekä ydinvoimasta että fossiilisesta tuotannosta. Ruotsihan päätti sulkea ydinvoimalansa vuoden 1980 kansanäänestyksellä vuoteen 2010 mennessä. Aikarajan lähestyessä päätös pyörrettiin ja mahdollistettiin käytöstä poistuvien laitosten korvaaminen uusilla.

EU:n alueella päästökauppasektorin päästöt eivät tietenkään nouse, mutta päästöoikeuden hinta on sama kaikkialla, joten Saksan päätös vaikuttaa nostavasti mm. sähkön ja muiden tuotteiden hintaan. Saksalainen etujärjestö BDI teetti tutkimuksen, jonka mukaan sähkön hinta voisi nousta 30 prosenttia ydinvoimaloiden sulkemisen myötä. Vaikka Saksalaiset kotitaloudet olisivatkin valmiita tämän hinnannousun maksamaan, sama ei välttämättä päde energiaintensiiviseen teräs- ja kemianteollisuuteen. Mikäli nämä povaukset toteutuvat, päätöksen saama laaja tuki saattaa vuosien mittaan murentua, kun todellisia vaihtoehtoja (varsinkaan päästöjenvähentämisen kontekstissa) ei näin lyhyellä aikavälillä ole.

Sokerina pohjalla, Merkel päätti pitää voimassa uraaniveron, jonka Saksan hallitus sopi ydinvoimayhtiöiden kanssa korvaukseksi laitosten pidennetystä käyttöiästä viime syksynä. Vaikka ydinvoimayhtiöt eivät olekaan siitä sympaattisimmasta päästä, on todettava, että lisärasite on merkittävä yhtiöille joiden odotetaan investoivan ydinvoimaa korvaavaan tuotantoon. Joidenkin arvioiden mukaan Saksan poukkoileva ”energiapolitiikka” saattaa karsia uusia investointeja, sillä energiayhtiöt pelkäävät tuulien kääntyvän taas seuraavan kriisin iskiessä.

Ehkäpä joku voi todeta minulle 11 vuoden kuluttua, että lälläslää, niin se Saksa vain onnistui siinä. Tällä hetkellä olen kuitenkin hyvin skeptinen siitä, että tämä päätös johtaisi lopulta vihreän liikkeen toivomiin lopputuloksiin. Toivottavasti olen väärässä.