Nyt on siis päätetty siitä, että TVO:n ja Fennovoiman kaavailemat uudet ydinvoimayksiköt ovat yhteiskunnan kannalta hyödyksi.

On yhtiöiden vuoro tehdä omia päätöksiään. Voidaan valmistella tarjouspyyntöasiakirjat ja saadaan laitostoimittajilta tarjoukset, joiden pohjalta tehdään valinta laitostyypistä ja toimittajasta. Sitten seuraa yritysten investointipäätökset ja rakentamislupahakemus hallitukselle.

Sen jälkeen voi alkaa ydinvoimalaitoksen rakentaminen. Menee hyvinkin kymmenkunta vuotta ennen kuin laitokset tuottavat sähköä.

Monen kansalaisen mielissä ”valtio on päättänyt rakentaa kaksi ydinvoimalaitosta”. Ja moni ihmettelee, miksi valtio käyttää tällaiseen veronmaksajan rahaa. Valtio ei kuitenkaan rakenna mitään eikä sijoita laitoksiin euroakaan. Toistaiseksi yhtiötkään eivät ole tehneet investointipäätöksiä. Niiden aika on, kun edellytykset kannattaviin investointeihin käyvät selväksi.

Monimutkainen ydinvoimalaitosten periaatepäätösmenettely on poliittisesti kiinnostava, mutta kansalaisnäkökulmasta hyvin hankalasti kommunikoitavissa oleva asia. Kuten ydinvoima yleensä. Minusta ei tullut kansanäänestyksen kannattajaa eikä olisi tullut, vaikka tulos olisi eduskunnassa ollut toinen.

Uskon, että kansanedustajat perehtyivät asiaan kunnolla ja tekivät kukin päätöksen huomioiden ne näkökohdat, jotka katsoivat tärkeiksi. Äänestysluvut olivat eduskunnassa selvät. Peräti 129 edustajaa kannatti jommankumman tai molempien laitosten hyväksymistä ja vain 65 vastusti molempia. Enemmistö oli jonkun mielestä yksinkertainen, mutta lukujen valossa siis jopa kaksinkertainen. Vielä edellisellä kerralla kahdeksan vuotta sitten äänestysluvut olivat vain 107-92.

Tämä kuvastaa hyvin mielipideilmastonmuutosta. Ydinvoima ei tunnu enää olevan itseisarvoinen asia kovinkaan monelle. Suurin osa kansanedustajista – ja uskoakseni kansalaisista muutenkin – suhtautuu ydinvoimaan vähemmän intohimoisesti kuin vielä 10 tai 20 vuotta sitten. Ydinvoimasta on tullut yhä enemmän vain yksi sähköntuotannon muoto.

Ehkäpä poliittisen harkinnan tarvekin on vähentynyt. Ydinvoimahan on ainoa tuotantomuoto, jonka rakentamiseen tarvitaan poliittinen päätös ja se tehdään vieläpä erittäin korkealla tasolla omantunnon kysymyksenä.

Minua jäi arveluttamaan, saatiinko siitä lisäarvoa, että jokainen laitosyksikkö käsiteltiin erikseen. Olisiko parempi, että ydinvoimasta itsestään päätettäisiin periaatetasolla? Kysymys kuuluisi, onko yhteiskunnan kokonaisedun mukaista, että ydinvoima on osa Suomen energiajärjestelmää pitkälle tulevaisuuteen. Jos vastaus on kyllä, voimaloita saa rakentaa, kunhan täyttää muut edellytykset.

Jokaisen laitoksen toteuttamisedellytyshän tulee joka tapauksessa ympäristölupa- ja rakentamislupamenettelyssä sekä turvallisuusarvioinneissa harkittavaksi ja kunnillahan on päätösvalta omalla alueellaan.

Keskustelu pysyisi pääasioissa eikä siinä, kuka on toimija, missä päin Suomea laitos sijaitsee tms. Vai tarvitaanko Eduskunnan harkintaa enää lainkaan jatkossa, riittäisivätkö muut toiminnan edellytykset?

Päätöksenteko tehtiin tietenkin lain mukaan. Ehkäpä laki on joltain osin vanhentunut tai menettely ei kyennyt kovin hyvin ottamaan huomioon kilpailevien yritysten yhtäaikaisia hakemuksia.

Toisaalta eduskunnan myönteinen periaatepäätös ja sitä edeltävä perusteellinen prosessi on erittäin vahva selkänoja ydinvoimahankkeille. Poliittinen puoli on kerralla käyty läpi ja sen jälkeen voidaan keskittyä projektin käytännön kysymyksiin.

Ruotsissahan päätettiin vuonna 1980 kansanäänestyksellä luopua ydinvoimasta vuoteen 2010 mennessä. Myöhemmin päätös ehdollistettiin sille, että tilalle saadaan korvaavaa sähköntuotantoa. Nyt, juuri vuonna 2010, valtiopäivät kumosi nämä päätökset ja muuttivat maan energiapolitiikkaa merkittävällä tavalla. Nähtäväksi tosin jää, miten Ruotsin tulevissa vaaleissa käy ja miten päätös pitää, koska oppositio on ilmoittanut vastustavansa uutta energiapolitiikkaa.

Ruotsin uusi energiapolitiikka sallii sen, että nykyiset laitosyksiköt voi korvata uusilla yksiköillä. Päätös koskee vain yksikköjen määrää ja sijaintia. Niiden on oltava nykyisillä laitospaikoilla ja lukumäärä saa olla yhteensä enintään 10. Uutta ydinvoimakapasiteettia voi tulla merkittävästi lisää, koska uudet laitokset voivat olla teholtaan paljon nykyistä suurempia.

Ruotsissa ydinvoimaloiden poliittinen käsittely on jonkin verran erilainen kuin Suomessa. Heillä ei ole vastaavaa periaatepäätösmenettelyä kuin meillä. Suomessa jokaisesta reaktorista ja muustakin ydinlaitoksesta tehdään erillinen poliittinen päätös eduskunnassa. Tämä menettely puuttuu Ruotsissa. Kevyesti voi jopa todeta, että Ruotsi teki periaatepäätöksen 10 uuden ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta, kun Suomessa tavoitellaan vaatimattomasti kahta.

Yhtään projektia uuden laitoksen rakentamiseksi ei tietääkseni ole vielä julkistettu, mutta ydinvoimayhtiöt ovat jo pitkään toivoneet politiikan muutosta. Yhtiöille on hyvin tärkeää tietää, mikä on mahdollista ja mikä ei, kun ikääntyviin laitoksiin tehdään investointeja ja pohditaan energiantuotannon jatkoa. Rakentaminen ajoittuu Svensk Energin arvioiden mukaan noin vuoden 2025 tienoille ja siitä eteenpäin, jolloin nykyinen laitoskanta tulee käyttöikänsä päähän.

Suomen oman lisärakentamisen osalta Ruotsin ajoitus on hyvä. Ehdimme ensin, mikä on meille kilpailuetu. Emme joudu taistelemaan ruotsalaisten ja muiden eurooppalaisten kanssa niukoista ydinvoimalaitosten toimitusmarkkinoista 2020-luvun loppupuolella, jolloin myös monissa muissa maissa rakentaminen on kaikella todennäköisyydellä merkittävää.

Energia ja eritoten sähkö on nyt ja vielä enemmän tulevaisuudessa hyvinvoinnin tärkeimpiä tekijöitä. Sen saatavuudella ja hinnalla vaikutetaan ostovoimaan, kilpailukykyyn ja työllisyyteen. Valinta siitä, miten siirrymme vähäpäästöiseen energiaan ja mitä olemme siitä valmiit maksamaan, ei ole yhdentekevää.

Energiateollisuus julkaisi marraskuussa visionsa siitä, miten sähköön ja kaukolämpöön perustuvilla ratkaisuilla energiaperäisiä päästöjä vähennetään 85 prosenttia. Visio osoittaa, että tämä kaikki voidaan tehdä kustannustehokkaasti ja niin, että samalla lisätään omavaraisuuttamme.

Julkisuudessa on käyty keskustelua siitä, mihin ydinvoimaa tarvitaan, kun meillä on vaihtoehtoina tuulivoima ja bioenergia. On esitetty, että ydinvoima estäisi investointeja uusiutuvaan energiaan. Tarvitsemme kuitenkin kaikki vaihtoehdot.

Energiateollisuuden visiossa tuulivoimaa tuotettaisiin 15-20 TWh vuodessa eli enemmän kuin nykyään vesivoimaa. Siihen tarvitaan 6000 – 9000 MW tuulivoimakapasiteettia mikä tarkoittaa yli 10 miljardin euron investointeja. Tavoitetta ei kannata kasvattaa tästä suuremmaksi, kun otetaan huomioon tuulivoiman ominaisuudet tuotantotasoltaan vaihtelevana energiamuotona.

Rakennusten ja teollisuuden energiatehokkuuden paranemisen myötä lämpöenergian tarve vähenee oleellisesti tulevaisuudessa. Energiatehokas sähkön ja lämmön yhteistuotanto ei voi juuri enää kasvaa, koska lämpöä ei tarvita enempää. Energiateollisuus olettaa, että bioenergiasta tulee yhteistuotannon ja lämmityksen pääpolttoaine. Kiinteiden puupolttoaineiden käyttö kasvaa lähes kolminkertaiseksi.

Teknisesti metsäenergian käyttö erillisessä sähköntuotannossa on täysin mahdollista. Kyse on pikemmin puuvarojen järkevästä käytöstä. Tieteis- eli fantasiakirjailija Risto Isomäki esitti Olkiluoto 3 -reaktorin korvaamista puuenergian käytöllä. Uutta ydinvoimayksikköä – siis yhtä yksikköä – vastaavan sähkömäärän tuottaminen edellyttäisi 20 miljoonan kiintokuutiometrin vuotuista puunkäyttöä. Suomen kaikki hakkuut ovat 50 – 60 miljoonaa kuutiota vuodessa. Siinä on metsäteollisuuden puunkäyttö kaikissa muodoissaan, samoin kuin kaikki energiapuu, joka on merkittävä osa jo nykyistä energiantuotantoamme. Puuston vuotuinen kasvu on 100 miljoonan kuution paikkeilla.

Ei olisi mitenkään ekologisesti – puhumattakaan teknistaloudellisesti – järkevää lisätä 40 prosenttia Suomen hakkuita pelkästään yhden ydinvoimayksikön korvaamiseen. Metsävaroillemme on syytä toivoa tuottavampaa tulevaisuutta.

Sähköllä voidaan vähentää merkittävästi päästöjä, kun sillä korvataan fossiiliset polttoaineet henkilöautoliikenteessä, teollisuudessa ja lämmityksessä. Ydinvoimalla voidaan tuottaa tähän tarvittava sähkö sekä lisäksi korvata sähkön tuonti ja merkittävä osa fossiilisista polttoaineista sähkön tuotannossa. Energiateollisuuden vision mukaan se edellyttää 4-6 ydinvoimayksikköä vuonna 2050. Yksi niistä on rakenteilla. Muut vaativat poliittisia päätöksiä ja investointeja, koska olemassa olevat neljä ydinvoimalaitosyksikköä on poistettu tuolloin käytöstä.

Ilman ydinvoimaa meillä on vähemmän ja kalliimpaa sähköä sekä enemmän päästöjä. Ydinvoiman rinnalla meidän tulee tehdä energiatehokkaat valinnat kaikilla kulutuksen sektoreilla ja hyödyntää mittavasti uusiutuvia energialähteitä. Näin pääsemme hiilineutraaliin energiatulevaisuuteen ja olemme osaltamme ratkaisemassa ilmastokysymystä.

Julkisuudessa on käyty keskustelua siitä, mikä vaikutus ydinvoimalainvestoinnilla on muihin tuotantoinvestointeihin. Ympäristöjärjestöt ovat syyttäneet erityisesti ydinvoimayhtiöitä investoinneista fossiilisiin polttoaineisiin perustuvaan tuotantoon. Energiateollisuus selvitytti asian Pöyry Management Consultingilla ja julkisti tulokset tänään. Asiasta kertoo myös päivän Tekniikka&Talous sekä Kaupplehden printtiversiot.

Tulosten perusteella rakenteilla oleva ydinvoimalayksikkö ei ole vähentänyt investointeja uusiutuviin energialähteisiin tai energiatehokkaaseen sähkön ja lämmön yhteistuotantoon. Päinvastoin. Ydinvoiman rinnalla on investoitu poikkeuksellisen paljon ja lisäksi investoinnit ovat suuntautuneet nimenomaan vähäpäästöisiin tuotantomuotoihin ja uusiutuvaan energiaan.

Sen sijaan fossiilisiin polttoaineisiin perustuvia lauhdevoimalaitoksia ei ole rakennettu lainkaan. Eikä itse asiassa ole edes näköpiirissä sellaisia investointeja, mikäli ydinvoimavaihtoehto on olemassa.

Energia-ala on ollut koko vuosikymmenen ylivoimaisesti suurin investoija kaikki teollisuudenalat huomioiden. Uutta sähkön ja kaukolämmön tuotantokapasiteettia on rakennettu paljon: yli 4200 MW sähköntuotantoon ja yli 2600 MW kaukolämmön tuotantoon.

Sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksia on rakennettu 53 kappaletta ja erillisiä lämpökeskuksia peräti 300. Lähes kaikki perustuvat kotimaisten polttoaineiden käyttöön ja niillä on korvattu ennen kaikkea kivihiilen ja öljyn käyttöä. Myös maakaasuun perustuvaan yhteistuotantoon on investoitu.

Vesivoiman tehonkorotuksilla on saatu peräti 300 MW uutta säätövoimaa. Se tuo joustavuutta järjestelmään ja mahdollistaa tuulivoiman integroimista järjestelmään.

Uusien laitosten keskimääräinen hiilidioksidin päästötaso on 40 % alempi kuin niiden laitosten, jotka olivat käytössä ennen näitä investointeja.

Metsäenergian käyttö on lisääntynyt yli 50 %:lla sähkön ja kaukolämmön tuotannossa. Ongelmana on ollut metsäenergian saatavuus. Metsäenergiamarkkina on vielä varsin kehittymätön. Yritykset ovat investoinneissaan varautuneet huomattavasti suurempaan metsähakkeen käyttöön kuin mitä laitoksille saadaan.

Itse asiassa uusiutuvan metsäenergian käytön lisäämisessä sopivien laitosten rakentuminen ei ole minkäänlainen ongelma. Laitoksia syntyy, mutta mistä niille saadaan polttoaine. Niin kauan kuin tämä tilanne jatkuu, varsinkin isommat laitokset käyttävät turvetta pääpolttoaineena.

Selvitys osoittaa siis, että oikeaan suuntaan mennään ja kovaa vauhtia. Mutta isoja haasteita on vielä edessä. Nyt tehdyt investoinnit ovat kattaneet kulutuksen kasvua ja korvanneet joitakin vanhoja laitoksia. Jatkossa vanhoja laitoksia poistuu lisää erityisesti erillisestä sähköntuotannosta.

Jotta saavutamme hiilineutraalit tuotteet – sähkön ja kaukolämmön – on investointeja tehtävä vähintään samaan tahtiin kuin kuluneen kymmenen vuoden aikana. Ja niiden on suuntauduttava yhä vähäpäästöisempiin vaihtoehtoihin. Ydinvoimaan, tuulivoimaan, vesivoimaan sekä yhteistuotannossa mahdollisimman vähäpäästöisiin polttoaineisiin.

 Jukka Leskelä

Vattenfall uskoo hiilineutraaliin sähköön vuonna 2050 ja Josefsson on tämän viestin ja vision ahkera saarnamies. Suomen mediaa kiinnosti kuitenkin enemmän hänen näkemyksensä suomalaisen ydinvoiman kannattavuudesta.

Josefsson kertoi, että sähkön markkinahinnan pitäisi nousta tasolle 55-60 euroa megawattintunnilta, jotta investointi olisi kannattava. Uutisten mukaan Vattenfallin markkinanäkemys sähkön hinnasta on suomalaisyhtiöitä alempi.

Tämä on mielestäni erinomainen lisä suomalaiseen ydinvoimakeskusteluun monessa mielessä. Meillä ydinvoimaa pidetään itsestään selvästi kannattavana tuotantomuotona, suorastaan rahasampona. Tästä myös pitkälti kumpuaa “kuinka monta ydinreaktoria Suomeen tarvitaan”- keskustelu. Ajatellaan, että ydinvoimaa syntyy kuinka paljon hyvänsä, jos lupia vain annetaan. Valtion tehtävänä on tässä ajatusleikissä rajoittaa eikä kannustaa investointeja.

Ei kuitenkaan ole mitenkään itsestään selvää, että Suomeen syntyisi kolme ydinreaktoria, vaikka kaikille hakijoille annettaisiin lupa. Jokainen tekee päätöksen oman markkina- ja kustannusnäkemyksensä mukaan.

Josefssonin puheet viestivät erinomaisesti myös sähkömarkkinan kovasta kilpailutilanteesta. Satuin olemaan paikalle, kun Josefsson puhui energia-alan ihmisille vierailunsa yhteydessä. Hän piti ydinvoimaa aivan välttämättömänä, jotta ilmastonmuutos voidaan torjua. Vattenfall myös uskoo hiilidioksidin talteenoton ja varastointitekniikan kaupallistuvan ja on panostanut sen kehittämiseen kymmeniä, tulevaisuudessa satoja miljoona euroja. Ja hyvä niin.

Mutta enpä usko heidänkään visioissaan hiilen polton ja CO2-talteenoton kustannusten jäävän alle 55-60 euron megawattitunnilta edes pitkällä tulevaisuudessa. Heidänkin pitkän aikavälin hintanäkemyksensä (20-40 vuotta) täytyy siis olla toinen kuin keskipitkän aikavälin (10 vuotta).

Minusta Josefssonin viesti on täysin looginen, mutta lähinnä markkinanäkökulmasta. Vattenfall ei ole mukana Suomen ydinvoimahankkeissa. Ydinvoiman lisärakentaminen Suomessa alentaa sähkön markkinahintaa pohjoismaisilla markkinoilla, joilla Vattenfallilla on sekä paljon nykyistä tuotantoa, että suunnitelmia omista investoinneista.

Näin markkinoilla pitääkin toimia. Erilaiset markkinanäkemykset ja keskinäinen kilpailu kuuluvat kuvaan ja pitävät asiakkaan kannalta hinnat kurissa. Siihen kuvioon sopii harvinaisen huonosti tuotannon sääntely valtiovallan toimesta. Ruotsi avasi jo omassa energiapolitiikassaan mahdollisuudet jopa ydinvoiman tuotannon kaksinkertaistamiseen, kun nykyiset ydinvoimalat voidaan korvata tulevaisuudessa uusilla. Ruotsissahan ei ole samanlaista jokaista reaktoria koskevaa periaatepäätösmenettelyä kuin meillä.

Aika näyttää, käyttääkö Vattenfall tätä optiota Ruotsissa. Ja aika näyttää, avataanko investointimahdollisuudet lisäydinvoimaan myös Suomessa.

Jokaisen argumentoijan lähtökohtana tuntuu olevan Suomen tuleva sähkön kulutus. Tämä on minusta varsin kapea näkökulma ydinvoimaan ja energiapoliittiseen keskusteluun ylipäätään.

Miksi valtioneuvoston tai eduskunnan pitäisi päättää tuotettavan ydinsähkön määrästä? Eikö olisi huomattavasti tärkeämpää keskustella ja päättää siitä, onko ydinvoima osa Suomen energiatulevaisuutta vai ei. Tuotantoyksiköiden lukumäärä jäisi niiden pohdittavaksi, jotka vastaavat investoinneista ja niiden rahoituksesta.

Poliittista keskustelua tuli käydä siitä, mitkä ovat näköpiirissä olevat energiaan liittyvät haasteet ja miten Suomi osaltaan niitä ratkoo.

Tarjoan tässä kolme näkökulmaa päätöksentekijöille.

Haaste numero yksi on ilmastonmuutoksen torjuminen. EU:n sähköstä melkein 60 % tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla, 30 % ydinvoimalla ja reilut 10 % uusiutuvilla. Tuo 60 % on tehtävä päästöttömäksi tai siitä on luovuttava. Ydinvoiman ja uusiutuvien osuutta on kasvatettava, muuten tavoite on mahdoton. Suomi voi edetä lähes päästöttömään sähköntuotantoon. Ilman ydinvoimaa se ei onnistu.

Toinen haaste on Suomen ja EU:n kilpailukyky. Kehittyvät maat ovat mullistamassa maailmantalouden ja olemme jäämässä jalkoihin. Energia on keskeinen osa kilpailukykyä. Meille suomalaisille se on tärkeämpi kuin yhdellekään muulle EU-maalle, koska tarvitsemme paljon energiaa. On järkevää tuottaa sähköä siten, että kustannukset pysyvät kohtuullisina.

Energiayritykset olisivat tarjoamassa Suomeen 4-6 miljardin investointeja. Siis jokainen ydinvoimala olisi tuon kokoinen investointi. Pitäisikö Suomen torjua nuo investoinnit vai ottaa ne vastaan? Jos kyse olisi minkä tahansa muun teollisuudenalan investoinneista, poliitikot kumartaisivat maahan asti ja kansa hurraisi kirkuen.

Kolmas haasteemme on energiaturvallisuus. Olemme EU:n nurkassa pitkien etäisyyksien päässä. Suomi on yksi eniten sähkön tuonnista riippuvaisin maa. Venäjä-riippuvuutemme on suuri sekä sähkössä että polttoaineissa. Vanhat voimalamme poistuvat pian tuotannosta. Uudet ydinvoimalat ratkoisivat tämän ongelman pitkälle tulevaisuuteen.

Näistä näkökulmista pitäisi arvioida, onko ydinvoima osa Suomen tulevaisuutta. Jos on, kelvollisille hankkeille annetaan myönteinen periaatepäätös. Jos ei, niin sitten on keskittävä vaihtoehtoinen tapa ratkoa nämä haasteet.

Olisi varsin erikoista, että tarjolla olevista kolmesta laitoksesta jokin olisi yhteiskunnan kokonaisedun mukainen mutta jokin toinen ei olisi. Jos niin päätettäisiin, perustelut jouduttaisiin hakemaan jostain aivan toisarvoisista seikoista.