Kirjoittaja Petri Ellimäki

Työmarkkinalakimies, Fennovoima Oy


Petri Ellimäki Petri Ellimäki on Fennovoiman työmarkkinalakimies, jonka vastuualueena ovat rakennusvaiheen työsuhdeasioiden valmistelu ja hankkeen työmarkkinasuhteet. Lisäksi hän osallistuu Fennovoiman HR- ja lakiasioiden hoitoon. Aiemmin hän on työskennellyt Energiateollisuus ry:ssä, Elinkeinoelämän keskusliitto EK:ssa ja Metsäteollisuus ry:ssä lakimiehenä. Petrin vapaa-aika kuluu lasten, 4-vuotiaan pojan ja 2-vuotiaan tytön, perässä juostessa.

0

Ydinvoimahanke on haaste työmarkkinoille

Kes 10

Fennovoiman ydinvoimahankkeen rakennusvaihe lähestyy. Voimalan sijoituspaikka valitaan tänä vuonna ja arviolta vuoden 2012 lopulla aloitetaan rakennuspaikalla ensimmäiset työt.

Ydinvoimalaitoksen rakentaminen on yhteiskunnallinen hanke, joka työllistää suoraan tuhansia ihmistä. Työmarkkinoiden näkökulmasta hanke tarjoaa runsaasti työmahdollisuuksia yrityksille ja työntekijöille. Samalla on selvää, että mittavassa rakennushankkeessa tulee olemaan myös haasteita.

Ydinvoimalahanke työllistää suuren määrän suomalaisia yrityksiä ja työntekijöitä. Suomen resurssit ovat kuitenkin rajalliset, joten rakennushankkeessa on paljon myös ulkomaisia työntekijöitä ja yrityksiä. Ulkomaisten työntekijöiden kohdalla tärkeään rooliin nousevat työehtojen lisäksi työ- ja oleskeluluvat, verotus sekä sosiaaliturva-asiat. Ulkomaisten yritysten on puolestaan tärkeä tuntea toimintaympäristö, johon ne saapuvat. Esimerkiksi Suomessa tavanomaiset yleissitovat työehtosopimukset ovat ulkomaisille yrityksille usein aivan tuntematon ilmiö. Lue lisää »