Arkisto Tammikuu 2010

Into Eternity 40

Tammi 29

DocPoint-dokumenttielokuvafestivaaleilla esitetään lauantaina tanskalaisen Michael Madsenin ohjaama Into Eternity- draamadokumentti. Itse olin mukana elokuvan teossa sen alkuhetkistä lähtien, kun ohjaaja lähestyi Posivaa ja allekirjoittanutta ideallaan vuonna 2006. Keskeisenä käyttövoimana elokuvalle oli se, miten tieto loppusijoituspaikasta voidaan säilyttää tuleville sukupolville sekä kysymys siitä, pitäisikö loppusijoituspaikka merkitä tahattoman tunkeutumisen estämiseksi. Elokuvassa vastausta ei tarjota ja itse jäin kaipaamaan loppusijoitusratkaisun esittelyä, mikä olisi mielestäni auttanut ymmärtämään geologisen loppusijoituksen turvallisuuteen liittyviä näkökohtia. Nyt elokuvassa jäädään pitkälti mystiikan tasolle. Lue lisää »

Timo Seppälä Viestintäpäällikkö Posiva Oy

Pakkaskausi toi esille ydinvoiman lisäämistarpeen 52

Tammi 26

Joulukuun ja tammikuun alun pakkaskaudella sähkön hinta nousi Nord Poolin Suomen ja Ruotsin hinta-alueilla huipputunteina jopa yli 1000 euroon megawattitunnilta. Joulukuun keskihinnaksi Suomessa muodostui 48 €/MWh. 
Huipputunteina sähkötehoa tarvittiin Suomessa yli 14 000 MW, josta nykyisillä ydin-voimalaitoksilla tuotettiin runsaat 2700 MW. Lähes kaikki muutkin voimalaitokset olivat käytössä. Fossiilista lauhdutustuotantoa tarvittiin noin 2000 MW, ja lisäksi sähköä tuotiin täysillä Venäjältä ja Virosta yhteensä noin 1800 MW.

Sähköä vietiin ajoittain hieman Ruotsiin, koska siellä tilanne oli vielä kireämpi siirtoverkon pullonkaulojen sekä eräiden ydinvoimayksiköiden korjaus- ja modernisointiseisokkien johdosta. Ruotsiin tuotiin hiili- ja kaasuvoimalla tuotettua sähköä myös Tanskasta ja Saksasta. Lisäksi Ruotsissa käynnistettiin tehoreserviksi varattuja öljykäyttöisiä lauhdutusvoimalaitoksia. Myös yksi Suomen öljylauhdutuslaitoksista käynnistettiin perjantaina 8. tammikuuta lisäsähkön toimittamiseksi Ruotsiin.

Lue lisää »

Pekka Vile Markkina-analyytikko Fortum

Ydinvoiman Suomen ennätys! 40

Tammi 25

Viime vuonna Suomen ydinvoimalaitokset tuottivat sähköä 22 582 gigawattituntia (GWh). Luku ei asiaan perehtymättömälle sano mitään, joku iso määrä sähköä. Luku voidaan ilmaista lyhyempänä 22,6 terawattituntia (TWh). Terawattitunti voidaan kansanomaistaa miljardiksi kilowattitunniksi, mikä saattaa tuoda mielikuvan todella suuresta määrästä, 22 582 000 000 kilowattituntia tai 22 582 000 000 000 wattituntia.

Nollat tässä tapauksessa myös ovat merkitseviä lukuja, sillä viime vuoden ydinvoimantuotannossa oli kyse todella suuresta määrästä. Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimalaitokset tuottivat viime vuonna itse asiassa kaikkien aikojen ennätysmäärän sähköä, ydinsähkön Suomen ennätyksen. Edellinen ennätys on kahden vuoden takaa, vuonna 2007 silloin ydinvoimalaitokset tuottivat 22,5 terawattituntia. Lue lisää »

Pekka Tiusanen Viestintäpäällikkö, päätoimittaja Energiateollisuus ry

Kuinka rakastuin Miss Atomiin 24

Tammi 19

Olen ydinvoimanoviisi. Aloitin työni energiaviestinnän parissa viime kesänä ja vaikka olinkin ollut kiinnostunut energiapolitiikasta, en voi sanoa, että tietoni olisivat olleet (eivätkä edelleenkään ole) maallikkoa kummoisemmat. Lähikontaktia ydinvoimaan olin hakenut Simpsoneista: Mister Burns oli se paha kapitalistiriistäjä, jonka rahaa tahkoavassa laitoksessa töitä teki Homer Simpson, veltto, mutta sympaattinen perheenisä. Riskien arviointi ja turvallisuuskulttuuri eivät kuuluneet Homerin sanavarastoon.

Tässä kuukausien kuluessa olen tutustunut moneen ydinvoimaosaajaan ja vieraillut ihan oikeassa ydinvoimalassakin. Olen myös vakuuttunut siitä, että ydinvoimaa tarvitaan. Mutta koko tämän ajan mieltäni on kaihertanut ajallemme tyypillinen kysymys: miten tehdä ydinvoimasta seksikästä?

Lue lisää »

Ydinvoimalaitokset eivät aiheuta syöpää 24

Tammi 15

Säteilyturvakeskuksen (STUK) tuore tutkimus pureutuu erääseen ydinvoimaan liittyvistä myyteistä. Tutkimuksessa selvitettiin syöpään ja erityisesti leukemiaan sairastumisen riskin yhteyttä ydinvoimalaitoksiin Suomessa. Tutkimuksen kohteena oli Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimaloiden läheisyydessä (15 km säteellä laitoksista) asuvat aikuiset ja nuoret sekä erityisesti alle 5-vuotiaat lapset.

Laitosten yhteensä 30-vuotisen historian aikana alle 5-vuotiaden leukemiatapauksia oli lähiseuduilla yhteensä 16 vuoden 2004 loppuun mennessä. Kansallisen keskiarvon perusteella ennakoitu tapausmäärä oli 15,9. Tulosten perusteella syy-seuraus-suhde syöpäriskin kasvun ja Suomen ydinvoimalaitosten läheisyydessä asumisen välillä ei ole siten mitenkään perusteltu. Sama tulos pätee myös nuoriin ja aikuisiin.  Lue lisää »

Lauri Muranen Asiantuntija, sähköntuotanto Energiateollisuus

Ydinreaktioiden vastuut vaihtuvat 0

Tammi 15

Ydinreaktioita -blogin päätoimittaja Anna-Maria Länsimies jää tänään äitiyslomalle. Tämän vuoksi vastuut blogin osalta hieman muuttuvat.
 
Allekirjoittanut toimii blogin vt. päätoimittajana. Anna-Marian äitiysloman sijaisena on aloittanut Lauri Muranen, joka hoitaa myös tämän blogin sisältöä. Laurille tai minulle voi laittaa blogiin liittyviä kehitysideoita ja tietenkin niitä voi kirjoittaa tänne julkisestikin. Tiedottajamme Janne Haonperä myös seuraa blogia tiiviisti. Me kaikki tulemme kirjoittamaan tänne juttuja. Edelleen blogi jatkuu siten, että ydinvoimayhtiöistä tulee kirjoituksia noin kerran viikossa ja pyydettyjä vieraskirjoituksia aika ajoin.
 
Keskustelu on ollut viime aikoina aktiivista ja olemme siitä iloisia. Blogin ideana on nimenomaan vaihtaa ajatuksia ydinvoimaan liittyen. Ydinreaktioita on Energiateollisuus ry:n ylläpitämä, emmekä ole mitenkään pyrkineet salaamaan sitä, että ylläpitäjät kannattavat ydinvoimaa yhtenä ratkaisuna muiden joukossa. Täällä on kuitenkin kaikilla oikeus esittää mielipiteensä ja näkemyksensä, kysymyksensä ja huolensa. Haluamme uusia näkökulmia ja avointa keskustelua. Ydinvoima kriittisesti suhtautuvien mielipiteet ovat yhtä arvokkaita kuin myönteisesti tai neutraalisti suhtautuvien. Dialogi lisää ymmärrystä ja kasvattaa kaikkien tietoa.
 
Yksittäisten lukijoiden mielipiteistä emme vastaa. Sen sijaan muistuttaisin tässä yhteydessä blogin säännöistä. Pidetään blogi asiallisena ja vältetään keskustelijoiden arvostelu mielipiteen tai näkemyksen perusteella. Kaikilla on oikeus näkemykseensä.

 Jukka Leskelä

Jukka Leskelä johtaja, energia- ja ilmastopolitiikka, sähkön tuotanto ja investoinnit, ympäristöpolitiikka Energiateollisuus ry

Verkota itsesi Tekniikan päiville! 0

Tammi 14

Tekniikan päiviä vietetään parhaillaan Dipolissa, Espoossa. Sattumoisin oma aikatauluni ei antanut myöten osallistua tapahtumaan paikan päällä. Harmittavaa sinällään. Torstai-iltapäivän esitelmissä käsiteltiin muun muassa fuusiovoimaa, neljännen sukupolven fissiovoimalaitoksia sekä ydinjätehuoltoa. Kaksipäiväisen tapahtuman yleisteemana on tuli, yksi Aristoteleen peruselementeitä.

Ohjelmaa vilkaisemalla tajuaa nopeasti, että kyseessä on alan harrastajan ja ammattilaisenkin näkökulmasta uskomaton ja huippuluokan kollaasi 90 huippuasiantuntijan näkemyksistä energiasta, ilmastosta ja ylipäätään palamisen sovelluksista energian, liikenteen ja metallurgian aloilta. Tämä kaikki ilmaiseksi ja seurattavissa webcastina vaikkapa omalta kotisohvalta. 

Ydinreaktioita.fi -blogi siirtyy tämän viikon jälkeen uusien vetäjien huomaan. Itse siirryn äitiyslomalle ja seuraan jatkossa blogia valistuneen kotiäidin näkökulmasta. Onneksi on internet, toimiva sähköhuolto ja tarjolla ilmaiseksi aikatauluista riippumatonta Tekniikan päivien kaltaista sisältöä! Toivotan onnea uusille tekijöille ja kiitän blogin lukijoita ja kirjoittajia antamistanne ajatuksista ja palautteesta. Verkossa tavataan!

Anna-Maria Länsimies Asiantuntija, ydinvoima, lämmön ja sähkön yhteistuotanto Energiateollisuus

Kylmää ja lämmintä 51

Tammi 12

Kengän alla narskuu, ei litise. Miten ihanaa onkaan ihan tavallisen työpäivän jälkeen lähteä koko perheen voimin ulkokentälle luistelemaan ja palata posket punaisena kotiin lämpimälle kaakaolle! Luistinten terät ovat tosin yhtä ruosteessa kuin taitoni, mutta viis tyylipisteistä.

Pimeiden ja mustien talvien jälkeen hohtavat hanget ovat tervetulleita. Liikenneongelmista huolimatta suhteellisen harvan kuulee moittivan säätä. Suomalaiset odottavat juna- ja lentoliikenteen varautuvan lumentuloon ja pakkasiin muuten kuin perumalla vuoroja. Ei kai Suomessa talvea voi pitää poikkeuksellisena olosuhteena? Taidamme tuntea peräti ylpeyttä kylmyyteen liittyvästä osaamisestamme. Olemme arktinen laji.

Kunnon talvesta voi nauttia, kun ei tarvitse olla huolissaan omasta ja läheisten selviytymisestä. On tärkeää, että lämmitys pelaa. Rajoitukset ruuanlaitossa, valaistuksessa tai vaikka meille niin rakkaassa saunomisessa tuntuisivat ikäviltä.

Lue lisää »

Nina Koivula Organisaatio- ja turvallisuuskulttuuriasiantuntija Fennovoima Oy

Uskomuksia, väärinkäsityksiä ja pelkojakin 81

Tammi 8

On sanomattakin selvää, että ydinvoima on asia, joka jakaa mielipiteitä, voimakkaastikin. Usein, kun keskustelee ihmisten kanssa tai seuraa eri palstoilla käytävää keskustelua, törmää mitä erilaisimpiin uskomuksiin, väitteisiin ja tarinoihin.

Tämä on luonnollista ja ymmärrettävää. Ihmisrodun yksi tehokkaimpia eloonjäämiskeinoja on meissä asuva terve epäilys tuntematonta kohtaan. TVO:n vierailukeskuksessa Eurajoen Olkiluodossa näitä epäilyksiä kohdataan säännöllisesti, ja luulojen tilalle tarjotaan tietoa ydinsähkön tuottamisesta. Usein kysytään, että ”miten niistä ytimistä tulee sähköä?” Vaikka käytännössä sähköntuotantoprosessi on periaatteeltaan hyvinkin perinteinen, kattila-turpiini-generaattori. Vai pitäisikö generaattorin sijaan sanoa dynamo?

Lue lisää »

Mika Tanhuanpää Vierailutoimen päällikkö Teollisuuden Voima Oyj

Käytöstä poistaminen vaatii varoja ja valmistautumista 24

Tammi 5

Ignalinassa siirrytään vuosikymmeniä kestävään ydinvoimalaitoksen käytöstäpoistovaiheeseen. Ydinvoimalaitoksia on poistettu käytöstä jo useita esim. Britanniassa. Nuclear Decommissioning Authorityn sivuilta saa paljon hyvää ja tiivistä lisätietoa käytöstäpoiston toteutuksesta, kustannuksista  ja hankkeiden etenemisestä. Britannian 20 ydinvoimalaitospaikan käytöstäpoiston hinnaksi on vuonna 2006 arvioitu noin 51 miljardia puntaa.

Viime vuosina valtioilta on alettu vaatia kattavampia suunnitelmia ydinvoimalaitosten käytön jälkeisiin toimenpiteisiin. Ydinvoimaa hyödyntävien maiden on tavalla tai toisella varmistettava, että hankkeet viedään loppuun vastuullisesti. Lue lisää »

Anna-Maria Länsimies Asiantuntija, ydinvoima, lämmön ja sähkön yhteistuotanto Energiateollisuus