Kehittyvä matkailu- ja ravintola-ala tarvitsee ydinenergiaa 0
Suomen kannattaa varmistaa, että pärjäämme globaalissa kilpailussa ulkomaalaisista matkailijoista. Tässä tarkoitan Suomeen suuntautuvaa ja Suomessa tapahtuvaa matkailua. Myös suomalaisia tulee edelleen kannustaa matkailemaan kotimaassaan. Kun matkailu tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa Suomessa, se työllistää ja tuo hyvinvointia eikä se siirry Aasiaan, Intiaan eikä Etelä-Amerikkaan. Matkailu- ja ravintolapalvelujen (mukaan lukien koko ravintola-ala, matkailuun liittyvä liikenne ja matkailun synnyttämät ostokset kaupoista) osuus bruttokansantuotteesta on 3,4 %. Kansallisessa matkailustrategiassa on asetettu tavoitteeksi matkailun merkittävä kasvu. Suomessa tapahtuvan matkailun kehittämiseen pitää ja kannattaa panostaa!
Ulkomailta katsottaessa Suomi on kuin saari – tänne on useimmiten tultava lentäen tai laivalla. Paitsi Venäjältä, Pohjois-Ruotsista ja Pohjois-Norjasta tultaessa. Erityisesti Venäjä on suuri mahdollisuutemme. Meidän on onnistuttava houkuttelemaan venäläiset palaamaa lomanviettoon ja ostoksille Suomeen heti kun talouden taantuma heillä hellittää. Koko matkailutoimialan menestystä ajatellen liikenneyhteyksien (raide- ja lentoliikenteen, tieverkoston), puitteiden, tuotteiden ja palveluiden laadun ja toimintaympäristön on oltava kunnossa. Ja yritysten on saatava riittävästi ja varmasti edullista ja ympäristöystävällistä ydinenergiaa. Ja matkailu- ja ravintola-alan yritysten tulisi saada sama alempi sähkövero, kuin perinteisillä teollisuuden toimialoilla.
