Mar
13
Euroopan komissio perusti vuonna 2007 Euroopan ydinenergiafoorumin ENEF:in. Foorumin julkilausuttuna tarkoituksena oli olla “unique platform for a broad discussion, free of any taboos, on transparency issues as well as the opportunities and risks of nuclear energy”. Osoitukseksi avoimuudesta mukaan pyydettiin työnantajani, ympäristöjärjestö Greenpeace sekä kaksi muuta ympäristöjärjestöä.
Yksi foorumin ensimmäisiä tehtäviä oli pohjustaa komission esitystä EU:n ydinturvallisuusdirektiiviksi. Ympäristöjärjestöjen lähtökohtana on, että ydinturvallisuuslainsäädännön yhtenäistäminen ja valvonnan tehostaminen on hyvä asia, mutta se ei saa johtaa siihen, että tiukempaa linjaa vetäviä maita painostetaan laskemaan vaatimustasoaan unionin asettamalle minimitasolle. Greenpeacen vaatimuksesta foorumin päätelmiin kirjattiin kahdessa eri kokouksessa, että se tukee Euroopan-laajuisten ydinturvallisuusohjeiden käyttöönottoa vain, jos ne pohjautuvat parhaan saatavilla olevan teknologian (BAT) ja parhaan hallinnollisen käytännön (BRP) periaatteille.
Lue lisää »
Mar
12
Energiateollisuus ry julkaisee tänään visionsa hiilivapaasta sähköstä ja kaukolämmöstä vuonna 2050. Visiota on valmisteltu kesäkuusta 2008 ja siihen on satsattu paljon sekä omia että talon ulkopuolisia resursseja.
Visioissa esitetyin toimenpitein energian loppukäyttö on 21 prosenttia pienempi kuin perusura, jossa vastaavia toimenpiteitä ei olisi toteutettu. Sähkön osuus energianloppukäytöstä nousee nykyisestä 28 prosentista 42 prosenttiin ja kaukolämmön osuus 10 prosenttia pysyy samana rakennusten kiristyvistä energiatehokkuusvaatimuksista huolimatta.
Lue lisää »
Mar
11
Kun viisi ympäristöjärjestöä yhdistävät parhaimmat energiaviestinnän ja kampanjoinnin osaajansa tuottamaan ydinvoimakriittisiä viestejä, on tulos käsittämätöntä luettavaa.
Aluksikin, kiitän teesien laatijoita moderneista esimerkeistä siitä, miten höttöpropagandaa on rakennettu kautta aikojen. Teesit käyvät myös esimerkiksi (tahallisesta vaan ei kai sentään tahattoman?) huonosta funktionaalisesta lukutaidosta sekä virheellisten tilastollis-teknisten johtopäätösten tekemisestä.
Miksi te, arvoisat Greenpeacen, Luontoliiton, Maan Ystävien, Natur och Miljön sekä Suomen Luonnonsuojeluliitton kampanja- ja viestintäasiantuntijat, ette käytä omia kärkiresurssejanne myös teknisten ja taloudellisten kysymysten käsittelyssä tai terveysvaikutuksia käsittelevien raporttien tulkinnassa? Eikö tapa käsitellä asioita ole suoraan sidoksissa myös siihen, kuinka tärkeinä niitä oikeasti pitää?
Ydinvoimasta luulisi riittävän myös siihen kriittisesti suhtautuvia tietolähteitä ilman, että tiedon laadullisissa kriteereissä täytyy oikoa liikaa. Nyt esitettyjen viestien retorinen kärki on kyllä napakka ja terävä, mutta sisältö pilaa kokonaisuuden tarkoitushakuisuudella, ohuudellaan ja pinnallisuudellaan.
Lue lisää »
Mar
10
Modernissa oikeusjärjestyksessä henkilö on useimmissa rikostyypeissä syytön, kunnes toisin todistetaan. Todistamisen katsotaan olevan sidoksissa tosiasioihin eli asioihin, jotka ovat riippumattomia yksilöllisestä käsityksestä tai tulkinnoista.
Politiikassa energiantuotantomuodot voidaan jakaa kahteen kategoriaan. Ensimmäiseen kuuluvat ne, jotka ovat “rehtejä”. Rehteihin luotetaan: niitä ei juurikaan syytetä ilmastonmuutoksesta tai ihmisten elinympäristön pilaamisesta ilman kiistatonta näyttöä. Todistetutkin ongelmat – joita kaikkeen energiantuotantoon liittyy – lakaistaan maton alle.
Toiseen kategoriaan kuuluvat “epäilyttävät” energiantuotantomuodot. Näiden osalta todistustaakka on käänteinen: ne ovat syyllisiä kunnes toisin todistetaan. Esimerkiksi ydinvoima käy jatkuvaa maailmanlaajuista puolustuskamppailua, jossa atomin halkaiseminen on harhaoppia, jonka leviäminen on estettävä.
Lue lisää »
Mar
6
Kansainvälinen energiajärjestökenttä jatkaa laajentumista. Tuorein valtioiden välinen organisaatio lienee The International Renewable Energy Agency (IRENA), joka aloitti toimintansa vuoden 2009 alusta. Suomi on yksi 137 järjestön perustussopimuksen allekirjoittajamaasta, joista tähän mennessä 7 valtiota oli ehtinyt ratifioida viralliseksi organisaatioksi. Järjestön päämaja on Abu Dhabissa, mikä on minusta aika eksoottista.
Järjestömaailmassa kestävän kehityksen jaolla taloutta on edustanut perinteisesti OECD ja erityisesti Kansainvälinen Energiajärjestö IEA, sosiaalista ulottuvuutta YK ja sen ydinenergiajärjestö IAEA, joka tekee muuten myös paljon työtä sen eteen, että jäsenmailla olisi ydinvoiman lisäksi myös muita vaihtoehtoja kasvavan sähköntarpeensa tyydyttämiseksi.
Uusiutuvan energia asiat on tähän saakka hoidettu eri instansseissa, mutta tasapainoisen globaalin kehitysken edistämiseksi uudella järjestöllä voi hyvinkin olla tilausta.
Mar
5
Kuukauden blogailun jälkeen on hyvä tehdä pieni arvio blogin alkutaipaleesta. Kirjoituksia on tullut mukavasti. Teollisuuden parissa vielä vähän käytetty media ja tapa viestiä on herättänyt kiitettävästi mielenkiintoa.
Kommentointi on käynnistynyt erittäin positiivisesti. Meillä on valistunutta keskustelijakuntaa ja toivomme, että keskustelu senkun tästä lisääntyy.
Ydinvoimakriittisiä vieraskirjoituksia ei ole vielä näkynyt aikomuksistamme huolimatta. Olen pyytänyt muutamaa ympäristöaktiivia kirjoittamaan blogiimme useampi viikko sitten. Lupauksiakin olen saanut, mutta itse niitä kirjoituksia ei ole kuulunut. Onneksi kommentoinnissa on ilahduttavasti näkynyt mielipiteiden kirjoa.
Odottelemme yhä ensimmäistä rohkeaa henkilöä, joka suostuu esittelemään ydinvoimakriittisiä näkemyksiään blogissamme julkisesti, omalla nimellä ja naamalla. Mitäs sanotte, järjestöaktiivit?
Mar
4
Suomen kannattaa varmistaa, että pärjäämme globaalissa kilpailussa ulkomaalaisista matkailijoista. Tässä tarkoitan Suomeen suuntautuvaa ja Suomessa tapahtuvaa matkailua. Myös suomalaisia tulee edelleen kannustaa matkailemaan kotimaassaan. Kun matkailu tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa Suomessa, se työllistää ja tuo hyvinvointia eikä se siirry Aasiaan, Intiaan eikä Etelä-Amerikkaan. Matkailu- ja ravintolapalvelujen (mukaan lukien koko ravintola-ala, matkailuun liittyvä liikenne ja matkailun synnyttämät ostokset kaupoista) osuus bruttokansantuotteesta on 3,4 %. Kansallisessa matkailustrategiassa on asetettu tavoitteeksi matkailun merkittävä kasvu. Suomessa tapahtuvan matkailun kehittämiseen pitää ja kannattaa panostaa!
Ulkomailta katsottaessa Suomi on kuin saari – tänne on useimmiten tultava lentäen tai laivalla. Paitsi Venäjältä, Pohjois-Ruotsista ja Pohjois-Norjasta tultaessa. Erityisesti Venäjä on suuri mahdollisuutemme. Meidän on onnistuttava houkuttelemaan venäläiset palaamaa lomanviettoon ja ostoksille Suomeen heti kun talouden taantuma heillä hellittää. Koko matkailutoimialan menestystä ajatellen liikenneyhteyksien (raide- ja lentoliikenteen, tieverkoston), puitteiden, tuotteiden ja palveluiden laadun ja toimintaympäristön on oltava kunnossa. Ja yritysten on saatava riittävästi ja varmasti edullista ja ympäristöystävällistä ydinenergiaa. Ja matkailu- ja ravintola-alan yritysten tulisi saada sama alempi sähkövero, kuin perinteisillä teollisuuden toimialoilla.
Lue lisää »
Mar
3
Ilmastonmuutoksen hidastamisesta on tullut yksi sukupolvemme suurimmista tavoitteista. Energiateollisuus on avainasemassa tämän tavoitteen saavuttamisessa. Elämme merkittäviä aikoja: päätöksemme tänään vaikuttavat lastemme ja lastenlastemme hyvinvointiin ja kansakuntamme kilpailukykyyn pitkälle tulevaisuuteen.
Yhteiskunnassa vallitsee suuri yksimielisyys siitä, että siirtyminen uudenlaiseen energiatalouteen on välttämättömyys. Jotkut kutsuvat tätä siirtymäkautta myös ylimenokaudeksi. Niin tai näin, tämä paradigman muutos ei tapahdu käden käänteessä, vaan se vie hyvinkin vuosisadan.
Lue lisää »
Mar
2
Pääministeri Vanhanen kirjoitti Keskustan blogikirjoituksessaan toissa viikolla energiapoliittisen päätöksenteon arvojärjestyksestä.
Vanhanen korostaa mielestäni täysin oikein ilmastonmuutoksen torjunnan merkitystä energiapolitiikassa. Hänen arvojärjestyksessään energian hinta on kolmannella sijalla, kakkosena olevan omavaraisuuden/energiaturvallisuuden jälkeen.
Mielestäni tämän arvojärjestyksen ja periaatteen kanssa on ristiriitaista, että pääministeri nostaa yhden keinon muita tärkeämmäksi.
Lue lisää »